Savonlinnan normaalikoulu

peruskoulu

Savonlinnan normaalikoulu oli Itä-Suomen yliopistoon kuuluva perusopetuksen luokkien 1–9 harjoittelukoulu. Savonlinnan normaalikoulu sijaitsi Savonlinnan kampuksella Heikinpohjan kaupunginosassa. Koulun toiminta loppui keväällä 2018 Itä-Suomen yliopiston siirrettyä opettajankoulutuslaitoksen Joensuuhun. Sen tilalle perustettiin Talvisalon koulun Heikinpohjan toimipiste entisiin opettajankoulunlaitoksen tiloihin. [1]

Koulun painoalueita olivat taito-, taide- ja viestintäkasvatus sekä esiopetus. Koulun tehtävänä oli myös uuden pedagogisen tiedon soveltaminen ja tuottaminen kokeilu-, tutkimus- ja kehittämistoiminnan avulla ja tämän tiedon välittäminen opetusharjoittelijoille. Lisäksi koulun tehtävänä oli kokonaisvaltainen opetuksen ja oppimisen laadun kehittäminen yhteistyössä yliopiston kanssa.

Koulun historiaa muokkaa

Savonlinnan seminaari toimi aluksi Puistokadun kansakoulun tiloissa. Niinpä opetusharjoittelukin suoritettiin vuosin 1954–1963 Puistokadun koulun luokissa.

Seminaarin siirryttyä Kuninkaankartanonmäelle omiin tiloihin käynnistyivät vuonna 1961 seminaarin kansakoulun rakennustyöt. Koulurakennus valmistui keväällä 1963.

Vuoteen 1973 asti koulussa toimi sekä kansakoulu että kaksiluokkainen kansalaiskoulu.

  • Vuonna 1973 Seminaarin kansakoulu muuttui peruskoulun ala-asteeksi ja sen nimeksi tuli Savonlinnan harjoittelukoulu. Samanaikaisesti kansalaiskoulun luokat siirtyivät kaupungin koululaitokseen. Vielä kerran koulu koki nimenmuutoksen, sillä vanhojen normaalilyseoiden mukaisesti kaikki harjoittelukoulut muutettiin normaalikouluiksi. Näin ollen koulusta tuli 1970-luvun lopulla Savonlinnan normaalikoulu.

Koulun laajentuessa 1980-luvun alkupuolella kolmiluokkasarjaiseksi peruskoulun ala-asteeksi vanhat tilat osoittautuivat riittämättömiksi. Seurauksen oli uuden lisäosan rakentaminen ja vanhan koulurakennuksen peruskorjaus. Uusi kokonaisuus vihittiin käyttöön vuoden 1986 keväällä.

Vuonna 2008 Savonlinnan normaalikouluun perustettiin kaksi 7. luokkaa näin tehden koulusta 1.–7. luokkien yhteiskoulun. (Vuodesta 2009 1.–8. luokkien ja vuonna 2010 1.–9. luokkien)

Kuluneiden vuosien aikana on koulun johtajina ja rehtoreina toimineet Sointu Strandman, Jaakko Salminen, Pirkko Salminen, Kalervo Seppälä, Petri Salo ja viimeisenä Mikko Ripatti.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa