Satakunnantie

Satakunnantie (ruots. Satakuntavägen) on tieosuus, joka kulkee Turun Pohjolasta Raision rajalle. Tie on Turun katuverkon kolmanneksi vilkkain tie, ja vuonna 2011 sitä käyttikin 18 700 – 40 000 autoa päivässä.[2] Satakunnantien pituus on noin 3,9 kilometriä, ja sen varrella on Länsikeskuksen kauppakeskus.[3]

Satakunnantie
Näkymä Satakunnantien alkupäästä Aninkaistensillalle päin joulukuussa 2014.
Näkymä Satakunnantien alkupäästä Aninkaistensillalle päin joulukuussa 2014.
Maa Suomi
Osa tietä Yhdystie 12150
Tieluokka yhdystie
Omistaja Turun kaupunki[1]
Tienpitäjä Turun kaupunki[1]
Pituus 3,9 km
Alkupiste Pohjola, Turku
Päätepiste Mälikkälä, Turku (3,9 km)
Päällyste asfaltti
Kaistaluku 4

Satakunnantie on paikallisliikenteessä tärkeä Turun ja Raision välinen yhteys, ja ennen Naantalin pikatien valmistumista se oli myös ensisijainen reitti Naantaliin. Koska tien varrelle on muodostunut tiheä yhdyskuntarakenne, kulkevat lähes kaikki linja-autot Raisioon ja Naantaliin edelleen sen kautta. Turun raitioteiden 1-linja kulki myös aikoinaan pienen matkaa Satakunnantietä pitkin.[4]

Tien kulkuMuokkaa

Tie alkaa Turusta Aninkaistensillalta, josta se jatkuu kohti pohjoista. Raunistulanportin jälkeen tie kääntyy luoteeseen päin, minkä jälkeen se kulkee Kähärin ja Vätin kaupunginosien läpi. Tämän jälkeen tie saapuu Teräsrautelan kaupunginosaan, missä se risteää Suikkilantien ja Markulantien kanssa. Satakunnantie jatkuu sen jälkeen Ruohonpään kaupunginosan puolella, ja Länsikeskuksen jälkeen se saavuttaa Mälikkälän kaupunginosan. Tieosuus päättyy lopulta Raision rajalle, minkä jälkeen se jatkuu Raisiontienä. [3]

HistoriaMuokkaa

Tie on osa Suurta Postitietä, Turusta Tukholmaan johtavaa vanhaa maantieyhteyttä.[5] Alkuperäinen Raisioon johtava tielinjaus on mahdollisesti peräisin 1300-luvulta. Aluksi se oli osa postitien sivureittiä Turusta Maskuun, kun taas Ruskon kautta kulkeva reitti oli ensisijainen. 1500-luvulla nykyisen Satakunnantien kautta kulkevasta reitistä tuli kuitenkin ensisijainen. Myöhemmin tien kautta mentiin lähinnä Rauman suuntaan, mistä sen nimikin tulee. [6]

Nykyisen linjauksensa Satakunnantie sai 1930-luvulla, jolloin tie päällystettiin ja sen mutkia oikaistiin.[7] Tämän jälkeen Raision rajalle kulkeva osuus nelikaistaistettiin 1960-luvun aikana.[8][9][10] Tie oli osa valtatietä 8 vuoteen 1963, jolloin Turun ja Raision välinen moottoritie valmistui.[11] Tämän lisäksi Satakunnantie oli osa seututietä 189, mutta sen korvasi Naantaliin vievänä päätienä Naantalin pikatie vuonna 1989.[12]

LähteetMuokkaa

  1. a b Tienumerokartat – Turun seutu 1.1.2013. Liikennevirasto. Viitattu 30.8.2013.
  2. Turun meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013–2018 12.6.2013. Turun kaupunki. Viitattu 30.8.2013.
  3. a b Turun karttapalvelu. Turun kiinteistöliikelaitos. Kartan verkkoversio (viitattu 30.8.2013)
  4. Raidekartta 1949–1972 Suomen Raitiotieseura. Viitattu 30.8.2013.
  5. Masonen, Jaakko & Hakkarainen, Mika & Lehtonen, Anitta & Salminen, Tapio: Suuri Postitie Varsinais-Suomessa: tien linjaus, ajoitus ja nykyinen käyttö. Varsinais-Suomen seutukaavaliitto, 1990. ISBN 951-9290-96-6.
  6. Vakkilainen, Matti: Vanhoilla valtateillä. Scan-Auto, 1982. ISBN 951-99411-7-7.
  7. Viertola, Juhani: Suomen teiden historia I. Tie- ja vesirakennushallitus, 1974. ISBN 951-46-0802-X.
  8. Myllykylä, Turkka: Moottoritie Turusta Raisioon, s. 29. Turku: [Varsinais-Suomen ELY-keskus], 2014. ISBN 978-952-257-989-8.
  9. Peruskartta 1 : 20 000. 1043 09 Turku. Helsinki: Maanmittaushallituksen topografinen osasto, 1968. Kartan verkkoversio (viitattu 30.6.2014)
  10. Turun karttapalvelu. Turun kiinteistöliikelaitos. Kartan verkkoversio (viitattu 30.6.2014)
  11. Autoilijan tiekartta 1 : 750 000. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1955.
  12. Grönroos, Matti: Kantatie 40 Piikkiö–Naantali, Turun ohikulkutie, 33 km mattigronroos.fi. Viitattu 30.8.2013.