Sarvikallio on Tuusulassa sijaitseva 25 metriä Tuusulanjärven yläpuolelle kohoava jylhä ja jyrkkä kallio järven kapeimmassa kohdassa sen länsirannalla. Se on Tuusulanjärven ympäristön korkein kohta. Sarvikallion 36 hehtaarin laajuista aluetta hallinnoi Uudenmaan virkistysalueyhdistys.

Maisema Sarvikalliolta pohjoiseen.

Osa kalliosta on luonnonsuojelualuetta. Aivan reuna-alueet on rauhoitettu kokonaan ja niille on pääsy kielletty myös turvallisuussyistä. Kasvillisuus kallioalueella on tyypillistä kitukasvuista kalliomännikköä, mutta alueella on myös kielorikasta lehtometsää ja jylhää synkkää kuusikkoa. Alueelta löytyy myös kelopuita, jotka houkuttelevat kolopesijälintuja. Keski-Uudenmaan lintuyhdistyksellä APUS ry:llä on alueella ruokintapaikka.

Sarvikallion juurella

Monet kultakauden taiteilijat, kuten Tuusulan rantatiellä asuneet Pekka Halonen, Venny Soldan-Brofelt ja Eero Järnefelt ovat ikuistaneet kallion maalauksissaan. Järnefelt kutsui toisinaan Sarvikalliota ”Pikku-Koliksi", koska se toi hänelle mieleen Kolin vaaran jylhät maisemat Pohjois-Karjalassa Pielisjärven rannalla. Järnefeltin kuuluisia maalauksia kallioilta ovat esimerkiksi Perhe Retkellä ja Maisema Sarvikalliolta.

Lähteet muokkaa