Samuli Paronen
Samuli Paronen (23. toukokuuta 1917 Virolahti – 26. elokuuta 1974 Hämeenlinna) oli suomalainen kirjailija, taidemaalari ja työmies. Vaikka vaatimattomissa oloissa elänyt Paronen julkaisi esikoisteoksensa vasta 47-vuotiaana ja kuoli jo 57-vuotiaana, hän ehti kirjoittaa arvostetun tuotannon: kahdeksan romaania, novellikokoelman ja aforismikokoelman Maailma on sana, josta hänet parhaiten tunnetaan.
| Samuli Paronen | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. toukokuuta 1917 Virolahti |
| Kuollut | 26. elokuuta 1974 (57 vuotta) Hämeenlinna |
| Kansalaisuus |
 Suomi |
| Ammatti | kirjailija, taidemaalari, työmies |
| Kirjailija | |
| Tyylilajit | aforistiikka, proosa |
| Esikoisteos | Kesä Aataminkylässä (1964) |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Elämä ja ura
muokkaaParonen syntyi Virolahden Ravijoen kylässä ja oli vanhempiensa Väinö Parosen ja Ida o.s. Tasan ainoa lapsi. Suutari-isä oli ollut perustamassa paikallista työväenyhdistystä ja punakaartin jäsenenä osallistui Suomen sisällissotaan. Väinö Paronen ei osallistunut väkivaltaisuuksiin tai taistelutoimiin, mutta hänet vangittiin toukokuussa 1918. Hän kuoli Tammisaaren vankileirillä saman vuoden elokuussa.[1]
Ompelutöillä itsensä ja poikansa elättänyt äiti puolestaan kuoli influenssaan vuonna 1932. Näin Samuli Paronen jäi orvoksi 14-vuotiaana. Paroselle määrättiin holhooja, mutta hän jäi kuitenkin asumaan kotimökkiinsä.[2]
Kansakoulun jälkeen Paronen elätti itsensä työmiehenä lähinnä metsä- ja maataloustöissä. Vuonna 1935 hän pestautui holhoojansa luvalla merimieheksi, minkä jälkeen hän oli kesät sillilaivoilla ja talvet rakennustyömailla.[3] Helsingissä asuessaan Paronen meni naimisiin vuonna 1937 vuokraemäntänsä Aino Meurosen kanssa, joka oli häntä 20 vuotta vanhempi. Avioliitto jäi lapsettomaksi.[4]
Eri paikoissa asuttuaan hän osti vuonna 1950 vaimonsa kanssa Janakkalasta maatilan. Siellä hän kirjoitti esikoisromaaninsa Kesä Aataminkylässä.
Vuodesta 1964 lähtien Paronen asui osa-aikaisesti Riihimäellä ja muutti sinne pysyvästi vuonna 1968. Riihimäkeläiset tunnistivat Parosen pitkän ja kumaraisen hahmon isosta mustasta huopahatusta, joka peitti tummat tuuheat hiukset. Samuli Paronen oli tuttu näky Riihimäellä, sillä hän istuskeli mielellään puistoissa ja lukusaleissa, asemakahvilassa kahvilla tai syömässä. Hän hankki lisätienestiä rakennuksilla apumiehenä.
Paronen kuoli keuhkosyöpään 1974 Ahveniston sairaalassa.[5]
Ravijoen kylässä on Parosen mukaan nimetty Samuli Parosen tie[6].
Teokset
muokkaa- Kesä Aataminkylässä (1964)
- Kuolismaantie (1967)
- Lallinkorven leipä (1968)
- Tämä on huone 8 (1968)
- Kaivos (1970)
- Huone puutalossa (1971)
- Laiva (1972)
- Kapina (1973)
- Kortteeri (1974)
- Maailma on sana (1974)
- Testamentti : Jälkeenjääneitä mietteitä (2000)
Samuli Paronen -palkinto
muokkaaSamuli Paronen -palkinto myönnetään ansioista aforistiikan alalla. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2006. Palkinnon jakaa Suomen aforismiyhdistys.
Lähteet
muokkaa- Yrjö Hosiaisluoma: Järjestyksen kourista vapauden valtakuntaan: Samuli Parosen elämä, tuotanto ja yhteiskuntakritiikki. SKS, Helsinki 1990.
Viitteet
muokkaaLähteitä ja aiheesta muualla
muokkaa
- Elämänvaiheita (Arkistoitu – Internet Archive)
- Samuli Parosen aforismeja (Arkistoitu – Internet Archive)
- Samuli Parosen seura
- Hannu Mäkelä: Samuli. Otava, Helsinki 2006.
- Kalevi Seilonen: Parosen maailmasta. Parnasso 1983:1.
- Yrjö Varpio: Kirjailija muuttuvassa maailmassa. Parnasso 1974:2.