Samandağ

Paikka Hatayssa, Turkissa

Samandağ (arab. السويدية‎, as-Sūwaydīyah) on kaupunki Hatayn maakunnassa, Etelä-Turkissa, Orontesjoen suulla Välimeren rannikolla, lähellä Turkin ja Syyrian rajaa, 25 km Antakyan kaupungista. Pormestarina toimii Mithat Nehir (CHP).

Etymologia muokkaa

Samandağ tunnettiin aiemmin nimellä Yukarı Alevışık, Levşiye ja Süveydiye (arm. Սվեդիա Svedia). Se nimettiin virallisesti Samandağiksi vuonna 1948. Nimi tulee turkinkielisestä vuoren nimestä Seman Dağ eli Pyhän Simeonin vuori.lähde?

 

Historia muokkaa

Samandağ sijaitsee lähellä antiikin Seleucia Pieriaa kaupunkia, jonka Seleukos I Nikator perusti vuonna 300 eaa. Seleucia Pieriasta tuli nopeasti merkittävä Välimeren satama hellenistisellä ajalla ja Rooman valtakunnan aikana.

Maantiede muokkaa

Samandağ itsessään on pieni 35 000 ihmisen asuttama kaupunki lähellä Antakyaa. Paikallinen talous on riippuvainen kalastuksesta ja maataloudesta, ja erityisesti sitrushedelmistä.

Väestö muokkaa

Suurin osa kaupungin väestöstä on arabiaa puhuvia šiialaisia. Siellä on myös sunni-arabeja, turkmenialaisia ja kurdeja.

Paikallispolitiikka muokkaa

Poliittisesti Samandağ on perinteisesti kallistunut vasemmalle. Vuonna 2009 paikallisvaaleissa, Vapauden ja Solidaarisuuden Puolueen (ÖDP) ehdokas Mithat Nehir valittiin ilçen pormestariksi saaden 34.20% äänistä (CHP:n ehdokas sai 31.77% ja AKP:n ehdokas 14.07%). Hän oli siten ainoa voitokas ÖDP:n ehdokas koko tasavallassa.[1]

Nähtävyydet muokkaa


Lähteet muokkaa

  1. turk. ' Hatay Samandağ İlçesi - Adayların Oy Dağılımı (Arkistoitu – Internet Archive) (Electoral results of the 2009 local election), Hürriyet, 2009

Aiheesta muualla muokkaa