Salansuu[1] (myös Lauttakylä,[2] ven. Са́ла, Sala) on kylä Leningradin alueen Jaaman piirin Suuren-Lutskan kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Laukaanjoen vasemmalla rannalla[3] 17 kilometriä kunnan keskustaajamasta Kingiseppskistä[4] luoteeseen. Kylässä on 28 asukasta (vuonna 2010)[5].

Salansuu
Сала, Sala

Salansuu

Koordinaatit: 59°25′36″N, 28°23′36″E

Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Jaaman piiri
Kunta Suuri-Lutska
Ensimmäinen maininta 1571
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2010) 28











Kylä mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin Šelonin viidenneksen verokirjassa vuonna 1571 nimellä Sola[6]. 1580-luvun ruotsalaismiehityksen aikana se esiintyy muodossa Salussus ja 1600-luvun lopussa nimellä Lautakyla[7]. Nimitykset perustuvat Laukaanjoen vastarannalle laskevaan Salanjokeen (nykyään ven. Tararaika) ja Laukaanjoen ylittämiseen käytettyyn lauttaan.

Vuonna 1848 Salansuussa asui venäläisten ohella 39 Narvan ruotsalais-suomalaiseen seurakuntaan kuulunutta savakkoa[8]. Ortodoksit kuuluivat Pätnitsän (ven. Novopjatnitskoje) seurakuntaan[9]. Paikalliset talonpojat olivat Salan kartanon maaorjia[10]. Vuonna 1862 kylässä oli 12 taloa ja 149 asukasta[11]. Vuonna 1899 Salansuu kuului kyläkuntana Aleksandrovskaja Gorkan volostiin. Kylän 148 asukkaasta venäläisiä oli 84, suomalaisia 35 ja ”sekoittuneita” 29. Luterilaisia heistä oli 39 henkilöä.[12]

Salansuun ympärillä on sijainnut kolme ruotsalaisajalta periytynyttä kartanoa: Sala, Marienhof ja Blekenhof (myöhemmin Nadeždina), joiden yhteisnimityksenä oli Terpigorje. 1700-luvulla ne omisti Venäjän palvelukseen siirtynyt Franz-Josef Bleken. Salan kartano kuului myöhemmin Korfin paronisuvulle. Nykyään siitä on jäljellä puistoalueen jäänteitä, talousrakennusten raunioita ja Korfin suvun hautakappeli.[13][14]

Neuvostoaikana Salansuu kuului aluksi Sveiskin, vuodesta 1928 lähtien Koskinan, vuodesta 1950 Konovan ja vuodesta 1954 jälleen Koskinan kyläneuvostoon. Vuonna 1928 kylässä oli 104 ja vuonna 1958 76 asukasta.[15]

Salansuu koostuu puutarhapalstojen ympäröimistä omakotitaloista, joista suurin osa toimii kesähuviloina. Korfin kartanoalue sijaitsee kylän länsiosassa. Länsireunalla on myös toisen maailmansodan aikainen bunkkeri. Kylään johtaa soratie Luutsan ja Kopolan (ven. Pervoje Maja) väliseltä maantieltä. Salansuun rautatieasema sijaitsee kauempana Pietarin ja Ivangorodin välisen radan varrella.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 206. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2 Teoksen verkkoversio.
  2. EKI kohanimeandmebaasi eki.ee. Viitattu 18.2.2017.
  3. a b Materialy po obosnovaniju projekta generalnogo plana munitsipalnogo obrazovanija Bolšelutskoje selskoje poselenije munitsipalnogo obrazovanija Kingiseppski munitsipalnyi raion Leningradskoi oblasti 2013. Sankt-Peterburg: NIIPGradostroitelstva. Arkistoitu 2.2.2016. Viitattu 18.2.2017. (venäjäksi)
  4. Administrativno-territorialnoje delenije Leningradskoi oblasti, s. 92. Sankt-Peterburg: Komitet po vzaimodeistviju s organami mestnogo samoupravlenija Leningradskoi oblasti, 2007. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Itogi Vserossijskoi perepisi naselenija 2010 goda: Leningradskaja oblast (taulukko Tšislennost LO) petrostat.gks.ru. Arkistoitu 15.6.2018. Viitattu 18.2.2017.
  6. Andrijašev, A. M.: Materialy po istoritšeskoi geografii Novgorodskoi zemli, s. 453. Moskva: Imperatorskoje obštšestvo istorii i drevnostei rossijskih pri Moskovskom universitete, 1914.
  7. Dmitrijev, A. V.: Toponimija Ivangorodskogo lena 1580-h godov. Material dlja istoriko-toponimitšeskogo slovarja Ingermanlandii. Linguistica Uralica, 2016, 52. vsk, nro 4, s. 247–265. Artikkelin verkkoversio.
  8. v. Köppen, Peter: Erklärender Text zu der Ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 86. St.-Petersburg. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio.
  9. Istoriko-statistitšeskije svedenija o S.-Peterburgskoi jeparhii, vypusk 10, s. 309. S.-Peterburg: S.-Peterburgski jeparhialnyi istoriko-statistitšeski komitet, 1885.
  10. Opisanije Sankt-Peterburgskoi gubernii po ujezdam i stanam, s. 67. Sankt-Peterburg: Gubernskaja tipografija, 1838. Teoksen verkkoversio.
  11. Spisok naselnjonnyh mest po svedenijam 1862 goda: Peterburgskaja gubernija, s. 212. Sankt-Peterburg: Tsentralnyi statistitšeski komitet ministerstva vnutrennyh del, 1864. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. Materialy k otsenke zemel v S.-Peterburgskoi gubernii. Tom I: Jamburgski ujezd, vypusk II, s. 226, 231–232. Sankt-Peterburg: Otsenotšno-statistitšeskoje bjuro S.-Peterburgskogo gubernskogo zemstva, 1904. Teoksen verkkoversio.
  13. Murašova, N.V. & Myslina, N.P.: Dvorjanskije usadby Sankt-Peterburgskoi gubernii: Kingiseppski raion, s. 9–32. Sankt-Peterburg: Informatsionnyi tsentr ”Vybor”, 2003. ISBN 5-93518-028-6
  14. Kultura Leningradskoi oblasti enclo.lenobl.ru. Viitattu 18.2.2017.
  15. Spravotšnik istorii administrativno-territorialnogo delenija Leningradskoi oblasti classif.spb.ru. Arkistoitu 10.4.2016. Viitattu 18.2.2017.