Sagaholmin hautakumpu

Sagaholmin hautakumpu oli Skandinavian pronssikaudella rakennettu hautakumpu, joka sijaitsi Ruotsissa Jönköpingissä Vätternjärven eteläpäässä. Jäänteitä hautakummun vainajasta ei kaivauksissa löydetty, mutta sen sijaan löydettiin 46 hiekkakivestä valmistettua kivilaattaa, joista 15 kiven pintaan oli hakattu kalliopiiroksista tuttuja kuvioita. Hautakumpu on arkeologisten kaivauksien jälkeen poistettu ja tasoitettu. Alueella on nykyään teollisuusalue. Sagaholmin nimi tulee lähellä sijainneen torpan nimestä.

Sagaholmin hautakumpu
Sagaholmshögen
Hautakummun reunan profiilia vuoden 1971 kaivauksissa
Sijainti
Sagaholmin hautakumpu
Koordinaatit	57°44′48″N, 14°10′21″E
Valtio	Ruotsi
Paikkakunta	Jönköping
Historia
Tyyppi	hautakumpu
Ajanjakso	pronssikausi
Huippukausi	periodi II/III eli 1500–1100 eaa.
Kulttuuri	Skandinavian pronssikausi
Merkitys	Hautakummun lukuisissa kivilaatoissa kalliopiirroksia.
Hautakumpu tutkittiin ja raivattiin pois vuonna 1971. Paikalla sijaitsee teollisuusalue.
Aiheesta muualla
Sagaholmin hautakumpu Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OK

Tutkimushistoria

Kirjalliset maininnat

Petrus Magni Nicander kirjoitti vuonna 1670, että tämän viljavan laitumen alareunassa Vätternin ranta-alueella sijaitsee kumpuja, joiden sisään kansa kertoo kätkeytyvän enemmän kultaa, hopeaa ja penninkejä, kuin mitä missään kaupungissa tai linnassa voi olla. Hän huomauttaa vielä, että seudun kumpuja on kaivettu vuosisatojen aikana. Ensimmäiset maininnat Sagaholmin hautakummusta kirjoitti kirkkoherra Samuel Rogberg (1698–1760). Hänen ja muutaman muun ennen 1800-lukua eläneen kirjoittajan muistiinpanot kuvailevat kummuista kaivettujen esineiden olemusta. Rogberg kertoo, että vuonna 1758 hautakumpua tonkineet kaivajat olivat kuvailleet hautakummun kivirakennetta, jonka päällä seisoi keraaminen uurna täynnä tuhkaa ja palaneita luunkappaleita.

Vuonna 1883 mainitsee kaupungin reviisori Axel Ramm, että Smedsbon talon lähellä sijaitsee hautakumpu, jonka korkeus on neljä metriä ja ympärysmitta on 75 metriä. Kummusta on useasta kohdasta ajettu hiekkaa, ja kummun eteläpuolella sijaitsee lisäksi muutama matalampi kumpu. Hän kertoo vielä, että Sagaholmin suuresta hautakummusta pohjoiseen on sijainnut toinenkin yhtä suuri hautakumpu, mutta se oli jo ehditty tasoittaa aikaisemmissa hiekanotoissa. Vuonna 1927 kirjoitti Algot Friberg, että 43 metriä Sagaholmin talosta on jäänteet kummusta, joka on 2,3 metriä korkea ja halkaisijaltaan 24 metriä. 1880-luvulla oli kummun länsipuoli jo hävinnyt soranajossa, mutta sen itäpuoli teki Fribergiin vielä suuren vaikutuksen. Hänelle kerrottiin kummun sisältä paljastuneista isoista kivistä ja keihäänkärjestä, joka oli ollut pronssia. Keihäänkärki oli paroni Knut von Essenin hallussa.

Kaivaukset vuonna 1971

Rakennustoiminta Jönköpingin hautakummun alueella pakotti lääninmuseon aloittamaan alueen muinaisjäännösten tutkimukset. Anders Wihlborg johti Sagaholmin hautakummun jäänteiden kaivauksia 27.9.–17.12.1971. Hän julkaisi itse myöhemmin sen kaivaustulokset. Hautakummun ympäristöstä kaadettiin ensin puut ja alueen päältä kuorittiin pois 650 neliömetriä turvetta. Alueen maata tutkittiin koneellisesti ja käsin lapioimalla. Wihlborgin raportissa kumpu oli mitattu noin 2,0 metriä korkeaksi ja 22 metriä leveäksi.

Ajoitukset

Aikakauden kaivausmetodien vuoksi hautakummun ajoittaminen on vaikeaa. Kuitenkin jo haudan luonne ja kivipiirrokset ajoittavat sen pronssikaudelle. Piirrosten aiheet ja muotoilu ajoittavat sen varhaisen ja myöhäisen Skandinavian pronssikauden Monteliuksen periodien II ja III vaihteeseen eli noin 1400–1100 eaa. Radiohiiliajoitukseen otettiin hiilinäytteitä hautakummun rakenteiden pohjalta maanpinnan tasolta. Analyysin tulos 3265±130 BP tarkoittaa kalenterivuosina 1700–1420 eaa. Koska puuhiili säilyy luonnossa lahoamatta tuhansia vuosia, hautakumpu on täytynyt rakentaa tämän ajankohdan jälkeen. Goldhahn päätyy ehdottamaan aikaväliä 1500–1100 eaa. eli periodeja II ja III.

Hautaus

Tutkittu ympäristö

Sagaholmin hautakummun eteläpuolella sijaitsi neljä pienempää kumpua. Niistä kolme osoittautui tutkimuksissa haudoiksi, sillä niistä löytyi uurnia. Keraamisissa uurnissa oli tuhkaa ja palaneen luun kappaleita. Uurnien viereen oli laskettu vainajalle kuuluneita esineitä, joiden avulla hautaukset voitiin ajoittaa. Yksi kummuista muodostui vain palaneiden kivien kappaleista. Wihlborg esitti kaivausraportissa, että pienet hautaukset olivat kansainvaellusajalta.

Pienet hautakummut olivat läpimitaltaan 3–5 metriä ja alle metrin korkuisia. Tutkimuksissa poistettiin haudoilta päällimmäinen maakerros, ja sen alta paljastui pyöreä kivilatomus, jossa oli yksi tai kaksi kerrosta kiviä. Uurnan luota löytyi muun muassa puukkoja, kirveitä, saksia, vyönsolki, vaatesolki (fibula) ja renkaita. Esineet on ajoitettu 350–500-luvuille jaa. Pienimmässä kummussa oli kaksi hautausta.

Koska suurta hautakumpua oli kaiveltu vuosisatoja, olivat muinaiset kaivajat olivat löytäneet myös kivilaatat. Hautakummun ympäristöä tutkittaessa löydettiinkin eräästä maakellarin seinärakenteesta useita kivilaattoja, joissa oli myös kalliopiirroksia.

Hautakummun rakenne

Hautakummun kaivaukset vuonna 1971. Hautakumpu on poistettu, mutta kivilaatat ja ulkoreunuskivet on jätetty paikalleen. Alavasemmalla ovat kansainvaellusajan haudanpohjat.

Suuren hautakummun alkuperäisistä mitoista voidaan esittää arvioita. Wihlborgin (1974) mukaan hautakumpu oli 22 metriä leveä ja 2,0 metriä korkea. Fribergin (1927) mukaan se oli 24 metriä leveä ja 2,3 metriä korkea. Rammin (1883) mukaan sen ympärysmitta oli 75 metriä ja korkeus 4 metriä. Jos hautakumpu ajatellaan pallon kalotiksi, sen tilavuus olisi ollut 130 kuutiometriä (m³, Wihlborg), 187 m³ (Friberg) tai 536 m³ (Ramm). Myöhemmissä kirjoituksissaan Wihlborg korjaa kummun korkeudeksi kolme metriä perustelematta tätä mitenkään, mikä kasvattaa kummun tilavuuden arvoon 283 m³.

Kaivauksissa erottui kummun halkileikkauksessa kahdenlaista täytemateriaalia. Hautakummun sisimmän osan rakennusmateriaalina oli käytetty ruohoturpeen paakkuja, jotka oli lapioitu irti maasta ja ladottu päällekkäin kummuksi. Vaikka kumpu oli puoliksi tuhottu, voitiin kaivauksissa vielä nähdä tämä sisärakenteen kalottimainen muoto. Sen pohjahalkaisija oli 9 metriä ja koskeus 1,5 metriä, jolloin kalottimaisena sen tilavuus olisi ollut noin 50 m³. Sisäosan rakentamiseksi oli Wihlborgin mukaan pitänyt kuoria noin 380 neliömetriä maata haudan alta. Muut osat kummusta on muodostettu kasaamalla se sorasta ja hiekasta. Halkileikkauksissa siitäkin kerroksesta erottui kolme eriväristä osaa. Kummun pohjalla ja sen ulkoreunaa seuraten kiersi kivistä rakennettu kivikehä. Se oli noin kolme metriä leveä ja korkeimmillaan metrin paksu. Kivireunuksen sisäreunaa seurasi kivilaattojen reunus ja sen ulkoreunaa pyöreäkivinen reunus. Ulkoreuna oli rakennettu arviolta 140 suuresta pyöreästä kivestä, kooltaan 0,3–1,0 metriä, joista kaivauksessa löytyi 68. Näytti siltä, että ulko- ja sisäreunan kivireunukset sitoivat paikalleen niiden väliin kasatun kivireunuksen. Kivilaatat nojasivat kevyesti kehän ulkopuolelle. Laatat oli työstetty huolellisesti ja aseteltu tiivisti toisiinsa kiinni ympyräkehän muotoon. Kummun pohjalla sijaitsi keskellä vielä yksi kivilatomus, joka oli ollut myös pyöreä. Siitä oli säilynyt vain viisi kiveä, jotka olivat kooltaan 0,3–0,5 metriä. Jos tämän latomuksen sisällä oli sijainnut hautaus, siitä ei enää löytynyt mitään jälkeä.

Hiekkakivestä valmistetut paadet oli irrotettu kalliosta levyinä, joiden leveys oli 0,25–0,85 metriä ja korkeus 0,4–1,0 metriä. Laatat olivat 7–14 senttimetriä paksuja. Joidenkin laattojen ulkosivuilla oli kaiverruksia eri aiheista, jotka ovat tuttuja pronssikauden maanviljelykseen liittyvistä kalliopiirroksista.

Hiekkakivilaatat

Valokuvassa ovat laatat 4, 6 ja 8 Jönköpings läns museumin näyttelyssä.

Hautakummun sisältä löytyi 46 hiekkakivilaatasta ladottu reunus, joka oli siis vain osittain säilynyt. Löydetyistä laatoista saattoi nähdä, että ne oli aseteltu maahan niin, että niiden yläreuna kulki laatasta toiseen hammastamatta. Koska laatat ovat eri kokoisia, on tämä täytynyt tehdä kaivamalla laatat eri syvyyteen maahan. Laattojen yläreunoista erottuu vielä piikkausten jälkiä, joten paikalleen asentamisen jälkeen laattojen yläreuna oli piikkaamalla tasattu. Näistä 46 laatasta 15:n pintaan oli piirretty kuvioita. Laattareunus kiersi hautakummun keskustaa 17 metrin säteellä.

Kivilaattoja on täytynyt alun perin olla noin 100, jotta niistä olisi syntynyt ympyrän muotoinen kivireunus. Jos kuvioituja laattoja oli yhtä paljon haudan toisella puoliskolla, on kuvitettuja laattoja kadonnut noin 15. Hautakumpua kaivaneet paikallisasukkaat ovat kuljettaneet puolet kivilaatoista muualle. Niitä löytyi kaivauksien jälkeen lähimaastosta ja erästä maakellarista hautakummun läheltä. Näistä laatoista oli kuvitettuja kolme.

Kivilaatat numeroitiin etelästä pohjoiseen numeroilla 1–46. Muualta löytyneet laatat saivat tunnuksiksi aakkoset. Kuvitettuja laattoja olivat laatat 4, 6, 8, 13, 21, 22, 23, 25, 26, 30, 31, 32, 34, 36, 42, A, B, C, D ja E. Seuraavissa kuvauksissa "eläin" tarkoittaa kaksijalkaisesti piirrettyä nelijalkaista eläintä, joka on usein tulkittu hevoseksi (kuvituksesta ):

• laatta 1: ei selvää esittävää kuviota
• laatta 4: kolme toistensa yläpuolelle piirrettyä oikealle katsovaa eläintä, joiden alapuolella on venekuvio ilman miehistöä
• laatta 6: kaksi venekuviota, joiden välissä vasemmalle katsova eläin, jolla on erektio, lisäksi sen alla ja edessä pienet oikealle katsovat eläimet
• laatta 8: kaksi toistensa yläpuolelle piirrettyä oikealle katsovaa eläintä, joiden alapuolella ehkä kolmas eläin
• laatta 13: kaksi eläintä, jotka katsovat oikealle, ylimmän eläimen vieressä täplä
• laatta 21: eläin, joka katsoo oikealle
• laatta 22: ylinnä on venekuvio, jossa ei ole miehistön jäseniä, ja yksi täplä, alempana mieskuvio (?)
• laatta 23: kaksi eläintä, joista ylin katsoo oikealle ja toinen taakseen vasemmalle, näiden lisäksi on vielä täplä ja nuoli (?)
• laatta 25: kaksi kaarta sisäkkäin
• laatta 26: venekuvio, jossa seitsemän viivaa esittänee miehistöä, veneen alla oikealle katsova eläin, veneen vasemmalla puolella kaksi oikealle menevää eläintä, joista alin katsoo taakseen vasemmalle
• laatta 30: mies, jolla on miekka vyöllään, astuu taakseen katsovaa eläintä takaa
• laatta 31: kahdessa rivissä on viisi eläintä, joista alarivin kolme eläintä menee oikealle ja ylärivin eläimet menevät vasemmalle ja oikealle, vasemmalle menevällä eläimellä on neljä jalkaa ja korvakkeet, alin vasemmalla oleva eläin katsoo taakseen vasemmalle menevää eläintä
• laatta 32: vain yksi täplä
• laatta 34: venekuvio, jossa kuusi miehistön jäsentä
• laatta 36: osittain piirretty oikealle menevä eläin, jonka takajalat erottuvat heikosti
• laatta 42: sarvekas ja hännällinen eläin katsoo oikealle samalla kun mies tähtää sitä jousiaseella, jossa on nuoli, miehellä on myös erektio tai vyöllään miekka
• laatta A: pelkkä iso täplä
• laatta B: kaksi oikealle menevää eläintä, joista edessä kulkeva katsoo taakseen, takana tulevan takajalat erottuvat heikosti
• laatta C: kaksi oikealle menevää eläintä, edessä olevalta puuttuu pää (?)
• laatta D: laatalla keskeneräinen piirros, se löytyi reunakivetyksen joukosta eikä se ole mahtunut laattareunukseen mukaan
• laatta E: pelkkä täplä, laatta löytyi reunakivetyksen täytteenä

Laattojen kuviot piirrettiin neljällä eri tekniikalla. Yleinen piirrostekniikka oli pistehakkaus, jossa piikillä hakattiin pistemäisiä jälkiä kuvion muotoon. Raaputtaminen tehtiin vetämällä edestakaisin terävää esinettä. Hiominen aiheutti tasasyvyisen jäljen, joka oli sileälinjainen. Pistehakattuja kuvioita saatettiin myös hioa jälkeenpäin tasapintaisiksi. Syvähakattu kuvio erottuu paremmin kuin raaputettu. Reunaviivalla voi seurata motiivin reunaa. Umpeisesti hakatulla kuviolla ei ole erikseen reunaviivaa. Pistehakkausta esiintyy 44 kuviossa, syvähakkausta 7 kuviossa, hiomista 23 kuviossa ja raaputtamista 11 kuviossa. Kuvioita on kaikkiaan 46, joista 31 eli 68 % esittää eläintä (hevosta), 9 eli 20 % esittää laivaa, ihmishamoa 4 eli 9 % ja muita motiiveja 2 eli 4 %.

Hiekkakivilaattojen louhintapaikkaa ei ole ollut vaikeaa löytää. Vätternin eteläosassa sijaitsee kalliomuodostuma, joka näkyy maanpinnalla eteläpään lounaisrannalla ja itärannalla Grännassa sekä järvellä sijaitsevalla Visingön saarella. Seudulla ei maanpinnalla esiinny muualla tätä hiekkakiveä. Kivi lohkeaa luontaisesti ohuiksi laatoiksi, joten se sopi hyvin laattojen materiaaliksi. Monet kalliolla makaavat irtolaatat ovat olleet valmiiksi samankokoisia kuin hautakummun laatat. Laatan piirtäjän on vain tarvinnut hieman tasoitella laatan pintaa ja suoristaa sen reunoja, niin se on kelvannut kivikehään pystytettäväksi.

Joakim Goldhahn: Hautaamisen riitit Sagaholmin hautakummussa

Hautakummun maa-aineksesta paljastui selviä faaseja, jotka on rakennettu peräkkäisinä vaiheina ja faasien välillä voidaan ajatella kuluneen paljonkin aikaa. Joakim Goldhahn soveltaa omana tulkintaansa siitä, miten hautakumpu on rakennettu, ja yhdistää siihen, mitä uskontoantropologi Arnold van Gennepin esittää tapahtuvan teoriassaan Les rites de passage. van Gennep jakaa vainajan kuolemanjälkeisen siirtymäriitin yleisteoriansa mukaisesti hautajaisiin sovellettuna kolmeen vaiheeseen: preliminaaliseen riittiin, liminaaliseen riittiin ja postliminaaliseen riittiin. Rituaalit ovat aina olleet van Gennepin mukaan yhteisöllisiä toimintoja ja esimerkiksi hautajaisrituaaleissa yhteisö rohkaisee vainajaa tai vainajan henkeä siirtymään elämäntilasta kuolemanjälkeiseen tilaan. Niiden välissä vainajan henki on normittomassa rajatilassa, josta sen pitäisi jatkaa yhteisön avustamana eteenpäin.

Sagaholmin hautakummista erottui melko selvästi sen sisin rakenne, joka oli rakennettu ruohoturpeita pinoamalla kummuksi. Sen halkaisija oli 9 metriä ja korkeus 1,5 metriä. Tätä Goldhahn pitää siirtymäriitin alkuvaiheen, eli preliminaalisen riitin, jäänteenä. Tässä enimmäisessä riitissä vainaja huollettiin, hyvästeltiin, hänelle rakennettiin hautakammio tai -arkku, jonne kerättiin hänelle hauta-antimet mukaan. Hänet suljettiin tässä muodossa hautausalueen keskelle arkkuun ja arkku peitettiin turpeilla, jotka oli irroitettu hautausalueen maapohjasta. On pohdittu, pystytettiinkö hiekkakiviset laatat ympyrän muotoon tässä ensimmäisessä vaiheessa. Silloin ne olisivat rajanneet kummun ympärille neljä metriä leveän alueen, joka kiertäisi kumpua. Jos kivilaatat tuotiin paikalle vasta toisessa vaiheessa, liittynee siihen myös lisämaan tuonti kummun laajentamiseksi.

Kivilaattojen tekemiseen on osallistunut monia ihmisiä, koska niissä olevien kivipiirroksien tyyli, aiheet ja valmistustekniikka ovat kovin erilaisia. Osa piirtäjistä olivat selvästi taitavampia kuin toiset piirtäjät. Myös lisämaan tuominen kummun laajentamiseksi yli 15 metriä leveäksi on vaatinut paljon työtä. Täyttömaa tuotiin peittämään alue kivilaattojen luo, mutta sitä ei riittänyt kummun korottamiseksi. Goldhahn väittää, että silloin on voitu suorittaa siirtymäriitin välivaihe eli liminaalinen riitti. Siinä vainaja oli ollut kuolleena jo jonkin aikaa ja hän olisi maanut haudassaan tämän ajan. Voidaan ajatella, että vainajan henki viipyi ruumiissa vielä kuoleman jälkeen ja että se vapautui siitä lopulta, kun ruumis maatui. Jääkö henki asumaan hautaan ja vaatiko se ulkoista ohjausta yhteisön taholta siirtyäkseen eteenpäin? Koska tätä rakennusvaihetta seurasi edelleen vielä kaksi vaihetta, voidaan ajatella laattojen jääneen tässä vaiheessa näkyviin.

Kolmas rakennusvaihe sisälsi kiveysreunuksen latomisen kivilaattojen taakse noin kolmen metrin levyiseksi ja korkeintaan metrin korkuiseksi muodostelmaksi. Kivireunuksen ulkoreunaan on vieritetty Goldhahnin tulkinnan mukaan vasta tässä vaiheessa reunakiveys, joka tuki kolmatta lisätäyttömaan levitystä. Nyt siis kummun kiviset rakenteet peitetään, mutta kummun korkeutta ei vieläkään lisätä merkittävästi. Goldhahn liittää tämän vaiheen siirtymäriitin viimeiseen vaiheeseen eli postliminaaliseen riittiin. Jos näin on, herää kysymys, miten suhtautua hautakummun jälkeenpäin tehtyyn korkeuden lisäämiseen. Onko kumpuun tehty jälkeenpäin lisähautaus? Tällöin hautaa olisi varmasti korotettu lisää. Mitään jälkiä tästä hautauksesta ei ole havaittu kaivauksissa.

Lähteet

• Goldhahn, Joakim: Om döda och efterlevande med exempel från Bredrör, Skelhøj, Sagaholm och Mjeltehaugen., s. 283–303. kirjassa: Randi Barndon, Sonja M. Innselset, Kari K. Kristoffersen, Trond K. Lødøen (toim.): Samfunn, symboler og identitet. Festskrift til Gro Mandt på 70-årsdagen. Bergenin yliopisto, 2006. ISBN 82-90273-81-9. verkkoversio (PDF) (viitattu 13.4.2018). (ruotsiksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
• Goldhahn, Joakim: Sagaholm: hällristningar och gravritual (PDF) Jönköpings läns museums arkeologiska rapportserie 41. 1999. Uumaja: Uumajan yliopisto. Viitattu 13.4.2018. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

• Jönköpings län museum: Sagaholmshögen (Arkistoitu – Internet Archive)
• https://arkeologijonkoping.wordpress.com/tag/bronsaldern-jonkopings-forsta-guldalder/
• https://arkeologijonkoping.wordpress.com/2014/03/21/bronsaldern-jonkopings-forsta-guldalder-3/
• https://arkeologijonkoping.wordpress.com/2014/03/14/bronsaldern-jonkopings-forsta-guldalder-2/
• https://popularhistoria.se/artiklar/bronsaldern-och-himmelsskivan-i-nebra
• https://uu.diva-portal.org/smash/get/diva2:438025/FULLTEXT01.pdf
• https://www.archaeology.su.se/polopoly_fs/1.85942.1335185675!/menu/standard/file/Andersson_Ida_Livets_och_dodens_skepp.pdf
• http://www.academia.edu/1965675/En_storgrav_fr%C3%A5n_Gotlands_brons%C3%A5lder
• https://gupea.ub.gu.se/bitstream/2077/18919/1/gupea_2077_18919_1.pdf