Saatse

kylä Virossa

Saatse (setoksi: Satserina) on kylä Setomaan kunnassa Vörumaalla Viron kaakkoisosassa[1]. Ennen vuoden 2017 kuntauudistusta kylä kuului Värskaan. Kylän tärkein tieyhteys muualle Viroon on Venäjän alueen kautta.[2][3] Saatse on setukaiskylä,[4] ja asukkaita siellä on 89 (2007).[5]

Saatse
Hylätty maatila Saatsessa.
Hylätty maatila Saatsessa.

Saatse

Koordinaatit: 57°53′N, 27°47′E

Valtio Viro
Maakunta Võrumaa
Kunta Setomaan kunta
Hallinto
 – Asutustyyppi Kylä
Väkiluku (2007) 89
Aikavyöhyke UTC+2
 – Kesäaika UTC+3











Kylän nimi on kirkon aikakirjan mukaan ollut aikoinaan Gorki tai Korki. Nykyinen nimi juontuu venäjänkielisestä nimestä Zatserenje. Zatserenje muokkautui muotoon Satseeri (Satserinna), josta edelleen kehittyi Saatse.[6]

Historia

muokkaa

Ortodoksinen Pyhän Paraskevan kirkko vuodelta 1801 on Saatsen vanhimpia rakennuksia. Kirkon ympärillä sijaitsee vanha hautausmaa. Saatsen vanha puukirkko rakennettiin vuonna 1673. Pappi Vassili Sokolovski oli merkittävä henkilö kylän historiassa. Hän herätteli saatselaisissa kiinnostusta sivistystä kohtaan sekä kehitti seurakuntaa. Sokolovskilla oli kotonaan suuri kirjasto, joka oli kylän koulun ja asukkaiden käytettävissä. Hänen johdollaan myös korjattiin kylän kirkko vuonna 1900. Sokolovskia kunnioitettiin, koska häntä pidettiin kohteliaana, huomaavaisena ja rehellisenä. Vuonna 1919 Sokolovski murhattiin; hän on nykyisin haudattuna Saatsen vanhan puukirkon alttarin kohdalla.[6]

Heinäkuussa 1974 kylän vanhaan koulurakennukseen avattiin Saatse Seto Muuseum, jossa on esillä muun muassa Setomaan suurin muinaisesinekokoelma. Museon yhteydessä on myös puistometsä opetuspolkuineen.[7]

Väkiluvun kehitys

muokkaa
Saatsen väkiluvun kehitys:
Vuosi Väkiluku Lähde
1999 78 [8][5]
2003 75 [8][5]
2004 79 [5]
2007 89 [5]

Saatsen saapas

muokkaa

Ainoa tie Värskasta Saatseen johtaa ”Saappaana” (vir. Saatse saabas) tunnetun alueen kautta. Parin neliökilometrin kokoinen, Venäjälle kuuluva alue sijaitsee virolaisten Sesnikin ja Lutepään kylien välissä. Viron kansalaiset saavat kulkea vapaasti Saatsen saappaan läpi. Ennen Venäjän puolelle siirtymistä on pysähtymisen kieltävä liikennemerkki. Tiellä on sallittua kulkea ainoastaan linja-autolla tai muulla autolla; esimerkiksi kävely ja pyöräily on kiellettyä. Välille pysähtyjää pidetään automaattisesti rajanloukkaajana. Tiedossa on tilanteita, joissa läpikulkijoita on seurattu, vaikka Venäjän rajavartijoita ei rajalla vakituisesti olekaan.[3]

Saatsen saappaan oli tarkoitus tulla osaksi Viroa 18. toukokuuta 2005[9] allekirjoitetun Viron ja Venäjän välisen rajasopimuksen myötä.[10] Viron Riigikogu lisäsi sopimukseen yksipuolisesti julistuksen, jossa viitattiin vuonna 1920 tehtyyn Tarton rauhansopimukseen. Tarton rauhassa Venäjä tunnusti Viron itsenäisyyden. Julistuksen lisäämisen vuoksi Venäjä perui allekirjoituksensa.[9]

Lähteet

muokkaa
  1. Asustusüksuste nimistu (Luettelo Viron kunnista, kaupungeista, kauppaloista, pienkauppaloista ja kylistä vuoden 2017 kuntauudistuksen jälkeen) riigiteataja.ee. 30.1.2018. Viitattu 26.5.2018. (viroksi)
  2. Saatse EST-RU www.enklave.de.vu. Arkistoitu 7.1.2008. Viitattu 3.8.2010. (saksaksi)
  3. a b Saatsen saapas Setomaa Valdade Liit. Viitattu 3.8.2010.
  4. The village of Saatse Setomaa Valdade Liit. Arkistoitu 13.6.2011. Viitattu 8.8.2010. (englanniksi)
  5. a b c d e Värska valla arengukava 2007-2015 (PDF) 2007. Värska: Värska vald. Arkistoitu 3.3.2012. Viitattu 8.8.2010. (viroksi)
  6. a b Saatse Setomaa Valdade Liit. Viitattu 3.8.2010.
  7. Saatse Seto Muuseum Turismiweb.ee. Viitattu 3.8.2010.
  8. a b Värska valla arengukava 2003-2010 (PDF) 2003. Värska: Värska vald. Arkistoitu 10.7.2007. Viitattu 6.8.2010. (viroksi)
  9. a b Saks, Katrin: Kirjallinen kysymys – Euroopan unionin, Viron ja Venäjän välinen raja 7.2.2008. Euroopan parlamentti. Viitattu 6.8.2010.
  10. Sildam, Toomas: Saatse saabas tuleb Eestile tagasi. Postimees, 26.1.2005. Postimees. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.8.2010. (viroksi) (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

muokkaa