Ruotsin vesistöalueet
Ruotsin vesistöalueet (ruots. avrinningsområden), tai lyhyemmin Ruotsin vesistöt, ovat ne mereen laskevat jokien valuma-alueet, jotka ovat osittain tai kokonaan Ruotsin alueella. Valuma-alueella tarkoitetaan vedenjakajan rajaamaa alueellista kokonaisuutta, jolta joki, puro tai muu lasku-uoma (ruots. vattendrag) kerää kaiken sateen kautta tulleen vetensä, joka ei ole ennättänyt haihtumaan alueelta. Suuria mereen laskevia valuma-alueita kutsutaan vesistöiksi tai vesistöalueiksi ja tärkeimpiä vesistöalueita on Ruotsissa vielä nimitetty päävesistöalueiksi (ruots. huvudavrinningsområden).[1][2]
Osa Ruotsin vesistöalueista ovat yhteisiä Norjan ja Suomen kanssa.[3]
Historiaa muokkaa
Ensimmäinen vesistöalueiden kartoitustyö käynnistyi Ruotsissa vuonna 1908, jolloin myös Ruotsin Hydrograafinen toimisto (ruots. Hydrografiska byron) perustettiin. Kartoituksen tulokset julkaistiin vuosina 1917–1951 julkaisussa ”De svenska vattendragens arealförhollanden”. Seuraava vesistöalueiden kartoitus alkoi vuonna 1980. Nyt valuma-alueet kartoitettiin Ruotsin topografisten karttojen avulla. Näiden kartoitusten tulokset julkaistiin vuosina 1994–2000 nelisarjaisessa raporttisarjassa ”Avrinningsområden i Sverige”. Toisessa kartoituksessa korjattiin ensimmäisen kartoituksen epätarkkuuksia, mutta esimerkiksi muutamien pienten päävesistöalueiden status säilytettiin, vaikka niiden pinta-ala alitti rajana pidetyn 200 neliökilometriä.[1]
Valuma-alueiden jakoperusteet ja numerointi muokkaa
Jakoperusteet muokkaa
Ruotsin vesistöt laskevat ensisijaisesti Itämereen ja Atlantiin kuuluvalla Pohjanmerellä Kattegatiin ja Skagerrakiin, mutta Pohjois-Ruotsissa on muutama päävesistöalue, jotka laskevat Pohjois-Norjan rannikolle. Koska vesistöalueiden jokien valuma-alueiden pinta-alat ovat erikokoiset, on päävesistöalueiksi valittu niistä pinta-alaltaan suurimmat. Raja-arvona pidetään vähintään 200 neliökilometrin suuruista valuma-aluetta. Nämä kattavat yhdessä suuren osan Ruotsin pinta-alasta. Mantereella on päävesistöalueita 112, jotka on numeroitu Tornionjoen vesistöalueesta (numero 1) alkaen juoksevalla numeroinnilla. Tornionjoen vesistöalue on yhteinen Suomen kanssa koko Ruotsin ja Suomen välisen rajan matkalta. Näiden lisäksi on Pohjois-Ruotsissa neljä päävesistöaluetta, joiden latva-alueet sijaitsevat Norjan rajan tuntumassa, ja ne laskevat Norjan läpi Atlanttiin. Toisaalta myös osa ruotsalaisista valuma-alueista ulottuu Norjan puolelle, vaikka ne laskevatkin Ruotsin kautta Itämereen tai Pohjanmereen. Lisäksi Itämeren suurilla saarilla on kolme päävesistöaluetta: Öölannin päävesistöalue ja kaksi Gotlannin päävesistöaluetta. Päävesistöalueet eivät riitä peittämään koko Ruotsia, vaan niiden väliin lähelle merenrannikoita jää pieniä vesistöalueita (ruots. kustområden). Rannikoiden vesistöalueilla voi sijaita useita pieniä valuma-alueita. Näitä kutsutaan rannikon valuma-alueiksi (ruots. kustavattendrag).[1][2]
Ruotsissa on 27 663 rekisteröityä lasku-uomaa (ruots. vattendrag), joiden yhteispituus on 192 000 kilometriä. Pisin joki on Götajoki, jonka pituudeksi on ilmoitettu 731 kilometriä, ja toiseksi pisin joki on Daljoki, jonka pituus on 541 kilometriä. Pitkien jokien valuma-alueiden pinta-alat ovat suuria. Esimerkiksi Götajoen vesistön pinta-ala on 50 115 neliökilometriä, josta 15 % sijaitsee Norjassa, ja Tornionjoen vesistö on alaltaan 39 789 neliökilometriä, josta 36 % sijaitsee Suomessa.[2]
Päävesistöalueet, joiden pääjoki on usein pitkä ja monihaarainen, on käytännöllistä jakaa pienempiin alueisiin. Tämä tehdään niin, että jokainen suuri sivujoki muodostaa oman valuma-alueensa ja mahdollisesti suurimmat sivujokien sivujoet omansa (ruots. delavrinningsområde).[2]
Vesistöaluetunnus muokkaa
Mantereella on päävesistöalueita 112, jotka on numeroitu alkaen Tornionjoen päävesistöalueesta (numero 1) alkaen. Tornionjoelta on edetty kohti etelää ja kierretty Skånen ympäri kohti Norjan rajaa, missä sijaitsee Enningdalälvenin päävesistöalue (numero 112). Pohjois-Ruotsissa sijaitsevat neljä Atlanttiin laskevaa päävesistöaluetta on numeroitu 113–116. Gotlannin saari muodostaa päävesistöalueet 117 ja 118, ja Öölannin saari alueen 119. Päävesistöalueiden väliset alueet eli ”kustområden” on numeroitu kahdella niitä ympäröivällä päävesistöalueen numerolla. Esimerkiksi Tornionjoen päävesistöalueen (numero 1) ja Keräsjoen päävesistöalueen (numero 2) väliin jää rannikkoalue, jolla on numero 1/2.[1][2]
Järvinumero muokkaa
Ruotsissa arvioidaan olevan lähes 100 000 järveä, joiden pinta-ala on yli hehtaarin. Alle 10 hehtaarin järviä on 80 000, joten järvet ovat yleensä pieniä. Niiden yhteispinta-ala käsittää noin 9 % Ruotsin pinta-alasta. Vain 23 järveä ovat yli 100 meliökilometrin suuruisia, mutta niiden yhteispinta-ala muodostaa lähes neljäsosan järvien yhteispinta-alasta. Ruotsissa on rekisteröity 95 700 järvä.[4][5]
Jokaiselle järvelle on rekisterissä oma järvinumeronsa (SjöID), koska järvillä on toisinaan samoja nimiä. Esimerkiksi Storsjönin järvinumero on 702172-143255, jonka avulla se löytyy järvirekisteristä.[4]
Katso muualta muokkaa
Lähteet muokkaa
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d Thoms-Hjärpe, Christina: Län och huvudavrinningsområden i Sverige (PDF),Faktablad nr 10, 2002, SMHI, viitattu 2.2.2019 (ruotsiksi)
- ↑ a b c d e Eklund, Anna: Sveriges vattendrag (PDF), Faktablad nr 44, 2010, SMHI, viitattu 2.2.2019 (ruotsiksi)
- ↑ Andersson, Jenny: Huvudavrinningsområden på gränsen mellan Sverige, Norge och Finland (PDF) (Faktablad nr 20) 2004. Norrköping: Sveriges Meteorologiska och Hydrologiska Institut. Viitattu 29.1.2020. (ruotsiksi)
- ↑ a b Sveriges sjöar, päiväys 31.5.2018, viitattu 2.2.2019 (ruotsiksi)
- ↑ Sveriges sjöar, (PDF), Faktablad nr 39, 2008, SMHI, viitattu 2.2.2019 (ruotsiksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- Modelldata per område (valuma-aluelaskuri), SMHI (ruotsiksi)