Ruotsalaiset Viron vapaaehtoiset
Ruotsalaiset Viron vapaaehtoiset (ruots. Svenska kåren i Estland; vir. Rootsi vabatahtlike kompanii) oli Viron vapaussotaan osallistunut ruotsalainen vapaaehtoisyksikkö, joka käsitti kaikkiaan 300 ruotsalaissotilasta.
| Ruotsalaiset Viron vapaaehtoiset | |
|---|---|
| Toiminnassa | 27.1.1919 - 17.5.1919 |
| Valtio |
 Viro |
| Puolustushaarat | maavoimat |
| Rooli | taistelujoukko |
| Koko | komppania |
| Sodat ja taistelut | Viron vapaussota |
| Komentajat | |
| Tunnettuja komentajia |
everstiluutnantti Carl Axel Mothander majuri Georg Malmberg majuri Lambert Hällén |
Vuoden 1918 lopulla Tukholmassa vieraili Viron väliaikaisen hallituksen valtuuskunta ulkoministeri Otto Strandmanin johdolla. Tavoitteena virolaisilla oli saada sotilaallista apua Ruotsilta Neuvosto-Venäjän aloitettua hyökkäyksen Viron tasavaltaan marraskuun lopulla ja lähestyessä joulukuun puolivälissä jo Tallinnaa. Ruotsin hallitus ei suostunut sotilaallisen avun antamiseen. Tieto levisi nopeasti lehdistöön, joka aikaansai yksityistä aktiivisuutta sotilaallisen avun saamiseksi Ruotsista.[1]
Ruotsalaisia saapuikin jo tammikuussa 1919 Viroon osallistuen suomalaisten vapaajoukkojen eli majuri Martin Ekströmin ja everstiluutnantti Hans Kalmin joukkoihin. Ruotsalaisen vapaaehtoisyksikön perustamisessa nousi esille ruotsalainen majuri Carl Axel Mothander, joka oli osallistunut jo Suomen sisällissotaan valkoisten joukoissa lääkintähuollon johtotehtävissä. Mothander teki Tallinnassa 27. tammikuuta sopimuksen Viron sotaministerin Konstantin Pätsin kanssa 300 ruotsalaissotilaan värväämisestä 14 vuorokauden kuluessa Viron vapaussotaan.[2] Viron hallitus sitoutui maksamaan värvättyjen palkan ja hankkimaan heille vaatetuksen ja aseet. Mothanderista tuli joukkojen johtaja everstiluutnantiksi ylennettynä. Hänen ei kuitenkaan onnistunut hankkia vaadittua 300 miestä 14 vuorokauden aikataulussa. Ruotsalaisia oli jo aiemmin liittynyt muutama kymmenen suomalaisiin vapaajoukkoihin eli majuri Martin Ekströmin I Suomalaiseen Vapaajoukkoon ja everstiluutnantti Hans Kalmin Pohjan Poikiin. Muutama oli myös virolaisissa joukoissa.
Ruotsalaisvapaaehtoiset siirrettiin Narvan rintamalle. Niiden ruotsalaiskomentajana oli kapteeni Karl Georg Malmberg, joka oli taistellut aiemmin palkkasoturina jo useissa maissa, kuten Meksikossa ja Kongossa. Vuonna 1918 Malmberg oli taistellut Suomen sisällissodassa valkoisten joukoissa.[3] Helmikuussa ruotsalaisjoukoissa oli epämääräinen olotila. Oli huhuja, että joukko-osasto hajotettaisiin. Maaliskuun alussa ruotsalaisjoukoissa sattui keskinäisiä kahnauksia mm. yhden ruotsalaisupseerin teloitus hänen houkutellessa ruotsalaisia toiseen taisteluryhmään. Sodan virolaisjoukkojen komentaja kenraali Johan Laidoner sai tarpeekseen ruotsalaisjoukkojen sisäisistä kurinpidollisista ongelmista ja 20. maaliskuuta veti joukot Paldiskiin. Asioita käsiteltiin ja paheksuttiin ruotsalaisten käytöstä myös kotimaan Ruotsin lehdistössä. Everstiluutnantti Mohtander joutui palaamaan Ruotsiin.[4]
Ruotsalaiset sotilaat siirrettiin 10. huhtikuuta Petserin rintamalle. Joukkojen komentaja oli siinä vaiheessa majuri Lambert Hällén. Ruotsalaiset osallistuivat taisteluihin Poleysyessa ja Mitkovitsassa. Toukokuun alussa ruotsalaisia sotilaita oli jäljellä 68 ja lisäksi 50 haavoittunutta. Kun Hällén ehdotti kenraali Johan Laidonerille uuden ruotsalaisen vapaajoukon perustamisesta, Laidoner vastasi: "eiköhän yksi kerta riitä".[5] Virolaiset lakkauttivat ruotsalaisryhmän 17. toukokuuta 1919. Osa ruotsalaisista palasi takaisin Ruotsiin, mutta osa siirtyi tanskalaiseen vapaaehtoiskomppaniaan tai Luoteis-Venäjän armeijaan.
Virolaiset oli toukokuun aikana saaneet hallintaansa oman maa-alueen. Bolševikit olivat Viron itärajan takana. Tällöin sotaa bolševikejä vastaan jatkoi valkoisten venäläisten kenraali Aleksandr Rodzjankon johdolla aluksi nimellä Pohjoinen armeija, joka heinäkuusta 1919 alkaen toimi kenraali Nikolai Judenitšin johtamana Luoteis-Venäjän armeijan nimellä. Tähän yhtymään perustettiin "Svenska vita legionen"-niminen osasto. Sen johtajina oli entisiä kevään ruotsalaisvapaaehtoisia, kuten kapteenit Erik Franzen, John Bolinder ja Karl Malmberg. Ruotsalaisista ei kuitenkaan muodostunut mitään yhtenäistä ryhmää, vaan heitä oli ryhminä eri joukkueissa eri puolilla rintamaa. Ruotsalaisyhtymän nimi oli enemmän tavoite kuin tosiasia.[6], [7]
Lähteet muokkaa
- ↑ Ericson 1996: Svenska frivilliga, s. 79.
- ↑ Jaanson 1987: Draakoni hambad, s. 45.
- ↑ Roselius-Silvennoinen, 2019: Villi itä, s. 167.
- ↑ Roselius-Silvennoinen, 2019: Villi itä, s. 168-169.
- ↑ Ericson 1996: Svenska frivilliga, s. 82-83.
- ↑ Ericson 1996: Svenska frivilliga, s. 186.
- ↑ Roselius-Silvennoinen, 2019: Villi itä, s. 243-244.
Lähteet muokkaa
- Ericson, Lars: Svenska frivilliga - Militära uppdrag i utlandet under 1800- och 1900-talen. Historiska Media, 1996. ISBN 9188930009. (ruotsiksi)
- Jaanson, Kaido: Draakoni hambad - Rootsi ja Taani palgasõdurid 1919. Eesti Raamat, 1987. (viroksi)
- Roselius, Aapo; Silvennoinen, Oula: Villi itä - Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921. Tammi, 2019. ISBN 978-951-31-7549-8.