Avaa päävalikko

Runar Oscar Lilius (1. joulukuuta 1892 Pori19. tammikuuta 1975) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat kunnallisneuvos, pankinjohtaja Kristian Oskar Lilius ja Agda Lagerström. Hänet vihittiin avioliittoon ensimmäisen kerran Hjördis Margita Emilia Lönnbergin kanssa, josta hän erosi vuonna 1932 ja avioitui toisen kerran vielä samana vuonna Ilse Wieckin kanssa, josta hän erosi vuonna 1942.[1][2]

Sisällysluettelo

OpinnotMuokkaa

Lilius kirjoitti ylioppilaaksi Porin suomalaisesta klassillisesta lyseosta vuonna 1911 ja liittyi Pohjoispohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Dresdenin teknillisessä korkeakoulussa Saksassa vuosina Opiskeliselvennä 1911–1914 sekä syyslukukauden 1914 Teknillisen korkeakoulun koneinsinööriosastolla Helsingissä. Hän suoritti Sotakorkeakoulun Saksassa vuosina 1921–1922 ja 1924–1925.[1][2]

JääkäriaikaMuokkaa

 
Jääkäripataljoona 27:n 3. komppania.

Lilius liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 5. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin muodostettuun Jääkäripataljoona 27:ään ja sen 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 3. komppaniaan 6. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän suoritti Libaussa vuonna 1917 sotakoulun A-kurssin.[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Lilius astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 kapteeniksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan komppanianpäälliköksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, jonka mukana otti osaa taisteluihin Lempäälässä, Säiniöllä ja Viipurissa.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Lilius määrättiin sisällissodan jälkeen suoritetussa armeijan uudelleenjärjestelyssä päälliköksi Suomen valkoisen kaartin 1. komppaniaan, mistä hänet komennettiin 6. kesäkuuta – 22. kesäkuuta 1918 väliseksi ajaksi Yleisesikuntaan ja 3. heinäkuuta – 17. heinäkuuta 1918 väliseksi ajaksi 1. Divisioonan esikuntaan. Valkoisen kaartin II pataljoonan komentajaksi hänet nimitettiin 22. elokuuta 1918, mutta hänet siirrettiin jo 10. syyskuuta 1918 alkaen adjutantiksi 3. Divisioonan esikuntaan, missä hänet nimitettiin 15. tammikuuta 1919 yleisesikuntaupseeriksi. Kolmannen Divisioonan aliupseerikoulun johtajana hän toimi 15. huhtikuuta – 15. toukokuuta 1919 ja 15. heinäkuuta – 20. marraskuuta 1919 väliset ajat.[1][2]

Kolmannesta Divisioonasta hänet siirrettiin 12. marraskuuta 1919 Savon jääkärirykmenttiin, mutta jäi kumminkin niin sanotusti komennettuna 3. Divisioonan esikunnan käyttöön. Sotaministeriön ohjesääntökomiteassa hän oli komennettuna 28. tammikuuta – 31. toukokuuta 1920 välisen ajan, jonka jälkeen hän siirtyi 2. Divisioonan esikuntapäälliköksi.[1][2]

Armeijasta hän erosi 27. huhtikuuta 1921 ja siirtyi Suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja hänet sijoitettiin 15. toukokuuta 1921 alkaen Yliesikunnan sotilastarkastajaksi ja 10. huhtikuuta 1923 alkaen koulutusosaston päälliköksi sekä 1. tammikuuta 1921 alkaen Suojeluskuntain päällystökoulun johtajaksi.[1][2] Suojeluskuntain päällystökoulun johtajana hän osallistui vuoden 1924 alussa niin sanottuun upseerikapinaan, jonka tarkoituksena oli painostaa Lauri Ingmania ottamaan hallitukseensa puolustusministeriksi Lauri Malmberg tiukkoine ehtoineen, johon vaatimukseen Ingman sitten myöntyikin presidentti Ståhlbergin periaatteellisesta vastustuksesta huolimatta.[3] Päällystökoulusta hän oli komennettuna 3. Divisioonan esikuntapäälliköksi 8. syyskuuta 1925 – 1. toukokuuta 1926 väliseksi ajaksi, jonka jälkeen hän siirtyi toistamiseen Suojeluskuntain yliesikunnan sotilastarkastajaksi, missä tehtävässä hän toimi 23. heinäkuuta 1926 saakka, jonka jälkeen hänet komennettiin takaisin 3. Divisioonan esikuntapäälliköksi.[1][2]

Yleisesikuntaan hänet siirrettiin 30. marraskuuta 1927, joka lähetti hänet sotilasasiamieheksi Berliiniin. Berliinin tehtävänsä lisäksi hän sai lisätehtäviä 10. syyskuuta 1930 alkaen, kun hän sai myös Liettuan sotilasasiamiehen tehtävät hoitaakseen. Myöhemmin Suomeen palattuaan hän hoiti Yleisesikunnassa erikoistehtäviä 30. kesäkuuta – 20. lokakuuta 1932 välisen ajan, jonka jälkeen hänet nimitettiin komentajaksi Kajaanin sissipataljoonaan, josta hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1933 komentajaksi Vuoksen jääkäripataljoonaan ja edelleen niin ikään komentajaksi 6. lokakuuta 1934 alkaen Savon Jääkärirykmenttiin ja viimein hän vastaanotti 14. joulukuuta 1935 alkaen Uudenmaan rykmentin komentajan tehtävät.[1][2]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Talvisotaan Lilius osallistui Jalkaväkirykmentti 10:n komentajana ja johdatti rykmenttinsä taisteluihin Karhulassa, Hatjalahdella ja Länsi-kannaksella, myöhemmin hänet siirrettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 7:n päälliköksi, missä tehtävässä oli myös välirauhan aikana, kunnes siirrettiin Helsingin Sotilasläänin komentajan apulaiseksi ja vielä ennen jatkosodan syttymistä hänet komennettiin 10. Prikaatin komentajaksi. Jatkosodan syttyessä hän palasi Helsingin sotilasläänin ja sai komentajan tehtävät itselleen, kunnes vuonna 1942 hänet siirrettiin komentajaksi Vaasan sotilaslääniin ja vielä samana vuonna hänet siirrettiin Suomenlahden sotilasläänin komentajaksi, missä tehtävässä olikin sodan loppuun saakka, jolloin erosi vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi rationalisointitehtäviin teollisuuden palvelukseen. Hänet haudattiin Poriin.[2]


Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Alapuro, Risto (toim.): Raja railona – Näkökulmia suojeluskuntiin. WSOY, Porvoo 1998, ISBN 951-0-23032-4.
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i j Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Alapuro 1998: 256–257.