Rukinlapa

Rukinlapa on rukkiin kiinnitettävä lautamainen, usein leikkauksin koristeltu kuontalonpidin.[1] Kuontalo on pellavasta tehty vähän hattaran mallinen rulla, joka sidottiin rukinlapaan kiinni nauhalla. Rukinlapa taas kiinnitettiin rukkiin niin kutsutulla käsivarrella.[2]

Venäläisiä rukinlapoja Ferapontovin luostarissa.
Koristeellisia rukinlapoja vuonna 1976 julkaistussa postimerkissä.
Rukki Suwalkin lähellä Puolassa vuonna 1976. Rukinlapa oikealla.

Rukinlapoja käytettiin Suomessa erityisesti 1800-luvulla. Osa niistä oli yksinkertaisia, arkisia käyttöesineitä, osa taidokkaasti koristeltuja lahjoja. Nykyään rukinlapa on suosittu keräilykohde.[3] Ne edustavat talonpoikaistaidetta ja esi-isiemme tekemiä käsitöitä.[2]

KäyttöMuokkaa

Rukinlapaan sidottiin kehrättäväksi tarkoitettu kuitutukko.[3] Rukinlapaa käytettiin erityisesti pellavan kehräämisessä, koska pellavan kuidut ovat pitkiä. Suomessa kehrättiin paljon pellavaa, pidempään kuin monissa muissa maissa. [2] Rukinlapa on kehrävarren tai kehräpuun kehittyneempi versio.[2] [3]

Yleensä rukit ostettiin valmiina, mutta rukinlavat tehtiin itse, ja usein sulhaset antoivat niitä morsiamilleen kihlajaislahjaksi. Puiseen rukinlavaan kaiverrettiin rakkauden tunnustuksia, sydämiä ja nimikirjaimia. Osa lavoista on todella hienoja, toiset hellyttävän kömpelöitä. Rukinlavan veistäminen kuului suomalaisen talonpoikaiskulttuurin häätapoihin. Sulhanen halusi osoittaa sen avulla kädentaitojaan morsiamelle. Rukin paikan katsominen oli tilaisuus, jossa morsian vieraili ensimmäisen kerran tulevassa kodissaan.[2]

Myös ammattipuusepät valmistivat rukinlapoja tilaustöinä. Länsirannikolla rukinlapoja käytettiin morsiuslahjojen lisäksi onnittelulahjoina.[3]

Rukinlavalla on siis tunnearvoa ja siksi niitä on talletettu, vaikka itse rukki on heitetty pois.[2]

KoristeluMuokkaa

1800-luvun alkupuolella rukinlapoja koristeltiin lähinnä leikkauksin. 1800-luvun jälkipuoliskolla niiden koristelu värikkäin maalauksin yleistyi. Lapojen koristeluissa näkee piirteitä useista tyylikausista, esimerkiksi renessanssista, barokista tai rokokoosta. Koristelutavat erosivat alueellisesti. Pohjanmaalla rokokoo-henkiset, sirot, lävistekoristeiset rukinlavat olivat yleisiä, Keski-Pohjanmaalla niitä koristeltiin leijonien ja ihmisten kuvilla. Karjalassa lavat olivat leveämpiä, lyhyempiä ja niukemmin koristeltuja. Koristeaiheina lavoissa käytettiin muun muassa kasveja, sydämiä, kruunuja ja tähtiä. Usein rukinlavassa näkyy tekijän tai omistajan nimikirjaimet ja vuosiluku.[3]

LähteetMuokkaa

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. a b c d e f Rukinlapa kertoo rakkaudesta - mutta onhan se tylsää, jos niitä laitetaan esille ilman hyvää kontekstia, tunnustaa rukkikuiskaaja Etelä-Suomen Sanomat. 11.11.2016. Viitattu 16.12.2020.
  3. a b c d e Antiikin lumoissa: Sulhasen työnäyte ts.fi. 13.10.2006. Viitattu 16.12.2020.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Vallinheimo, Veera: Rukinlapa: Käyttöesine ja kihlalahja. Porvoo Helsinki: WS, 1967.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rukinlapa.