Rosiglitatsoni
| |
| |
Rosiglitatsoni
| |
| Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
| 5-[[4-[2-[metyyl(pyridin-2-yyli)amino]etoksi]fenyyli]metyyli]-1,3-tiatsolidiini-2,4-dioni | |
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| ATC-koodi | A10 |
| PubChem CID | |
| DrugBank | |
| Kemialliset tiedot | |
| Kaava | C18H19N3O3S |
| Moolimassa | 357,432 |
| SMILES | Etsi tietokannasta: , |
| Fysikaaliset tiedot | |
| Sulamispiste | 122–123 °C [1] |
| Farmakokineettiset tiedot | |
| Hyötyosuus | 99 %[2] |
| Proteiinisitoutuminen | 99,8 %[2] |
| Metabolia | Hepaattinen |
| Puoliintumisaika | 3-4 h[2] |
| Ekskreetio | Virtsan mukana |
| Terapeuttiset näkökohdat | |
| Raskauskategoria |
? |
| Reseptiluokitus |
|
| Antotapa | Oraalinen |
Rosiglitatsoni (C18H19SN3O3) on tiatsolidiinidionijohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä on käytetty lääketieteessä kakkostyypin diabeteksen hoitoon, mutta se vedettiin Euroopan unionin alueella merkkinoilta vuonna 2010 haittavaikutuksien vuoksi. Eräissä maissa kuten Yhdysvalloissa lääkeaineen myyntilupa on edelleen voimassa.
Ominaisuudet ja käyttö muokkaa
Rosiglitatsoni sitoutuu peroksisomiproliferaattoriaktivoituihin reseptoreihin ja aktivoi niitä. Näitä reseptoreja on rasvakudoksessa, lihaksissa ja maksassa. Aktivoitumisen seurauksena näiden kudosten herkkyyn insuliinille lisääntyy ja tämän vuoksi verensokeripitoisuus laskee. Rosiglitatsonia käytetään diabeteksen hoidossa lähinnä silloin kuin muut hoitokeinot eivät auta ja sitä voidaan käyttää yhdistelmävalmisteena metformiinin kanssa. Rosiglitatsoni tuli Yhdysvalloissa markkinoille vuonna 1999 ja Euroopassa vuonna 2000.[2][3][4]
Haittavaikutukset muokkaa
Tyypillisimpiä rosiglitatsonin aiheuttamia haittavaikutuksia ovat pääkipu, ylähengitysteiden infektiot, nesteen kertyminen elimistöön, painonnousu ja anemia.[2] Meta-analyysien ja useiden tutkimusten perusteella rosiglitatsonin käyttöön sisältyy kohonnut sydänkohtauksen riski. Tämän riskin vuoksi Euroopan lääkevirasto EMEA perui rosiglitatsonin myyntiluvan vuonna 2010.[4][5]
Valmistus muokkaa
Rosiglitatsonin synteesin ensimmäisessä vaiheessa 2-klooripyridiini reagoi 2-(N-metyyliamino)etanolin kanssa. Seuraavassa vaiheessa tämä yhdiste reagoi emäksisissä olosuhteissa p-fluoribentsaldehydin kanssa nukleofiilisella aromaattisella substituutiolla. Muodostuvan välituotteen aldehydiryhmä kondensoituu emäksisissä olosuhteissa tiatsolidiini-2,4-dionin kanssa. Synteesin viimeinen vaihe on kaksoissidoksen pelkistys.[6]
Lähteet muokkaa
- ↑ Hilmar Bischoff: Oral Antidiabetic Drugs, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 21.2.2018.
- ↑ a b c d e Carl Erik Mogensen: Pharmacotherapy of Diabetes, s. 87–95. Springer, 2007. ISBN 978-0-387-69736-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 2.2.2018). (englanniksi)
- ↑ Juha Rouru & Risto Huupponen: 45. Diabeteslääkkeet Farmakologia ja toksikologia. Medicina. Viitattu 21.2.2018.
- ↑ a b Hanna Leskinen & Erkki Palva: Mitä opimme rosiglitatsonin tarinasta? Duodecim, 2011, 127. vsk, nro 10, s. 960–961. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.2.2018.
- ↑ Tiina Lautala: Rosiglitatsoni poistuu markkinoilta Lääkärilehti. 24.9.2010. Viitattu 21.2.2018.
- ↑ Douglas Scott Johnson, Jie Jack Li: The art of drug synthesis. Wiley-Interscience, 2007. ISBN 978-0-471-75215-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 21.2.2018). (englanniksi)