Roni Sevänen

suomalainen jääkiekkoilija

Roni Sevänen (s. 17. huhtikuuta 1995 Eura) on suomalainen jääkiekkopuolustaja, joka edustaa SM-liigajoukkue Turun Palloseuraa.[3]

Roni Sevänen
Henkilötiedot
Syntynyt17. huhtikuuta 1995 (ikä 29)
Eura, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Sevä,[1] Sevi[2]
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 184 cm
Paino 89 kg
Seura
Seura TPS
Sarja SM-liiga
Pelinumero 67
Pelaajaura
Pääsarjaura 2014–
Aik. seurat KeuPa HT (Mestis)
Lukko (SML)
Ässät (SML)

Sevänen on Panelian Raikkaan kasvatti.[4] Hän siirtyi juniorina sittemmin Porin Ässiin. Sevänen voitti C-nuorten SM-pronssia vuonna 2011, jonka jälkeen hän siirtyi kaudeksi 2011–2012 Rauman Lukkoon. Kaudella 2012–2013 Sevänen nousi seuran B-nuorten kapteeniksi.[3]

Kaudella 2014–2015 Sevänen nousi Lukon A-nuorten kapteeniksi. Hän oli joukkueen tehokkain puolustaja ja kolmanneksi paras pistemies tehoilla 9+25=34, joilla Sevänen jakoi A-nuorten SM-liigan puolustajien pistepörssin viidennen sijan HPK:n Sameli Ventelän kanssa.[5] Hän voitti myös Lukon sisäisen tehotilaston lukemalla +14.[6] Sevänen debytoi myös miesten peleissä pelattuaan kaksi Mestarien liigan ottelua seuran SM-liigajoukkueessa. Sevänen debytoi CHL:ssä 7. syyskuuta 2014 saksalaista Hamburg Freezersia vastaan.[7] Helmikuussa 2015 Lukko lainasi hänet toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella Mestis-joukkue KeuPa HT:hen,[8] jossa Sevänen pelasi kauden loppuun. Hän pelasi siellä kolme runkosarjaottelua tehden kaksi syöttöpistettä ja neljä playoff-ottelua tehden yhden syöttöpisteen.[3]

Kaudeksi 2015–2016 Sevänen liittyi alustavasti Lukosta koko kauden kattavalla lainasopimuksella KeuPa HT:hen.[9] Hänen varsinainen tulokaskautensa Mestiksessä toi 45 runkosarjaottelussa tehot 3+10=13 ja 11 playoff-ottelussa tehot 1+5=6. Sevänen pelasi kauden aikana Lukon liigajoukkueessa kaksi CHL-ottelua. Myös kauden 2016–2017 hän aloitti lainalla KeuPassa.[10] Sevänen oli joukkueen tehokkain puolustaja tehtyään lähes piste per peli -tahdilla 20 runkosarjaottelussa tehot 6+13=19.[11] Hän debytoi lopulta myös SM-liigassa, jossa Sevänen teki 38 runkosarja- ja neljä CHL-ottelussa neljä syöttöpistettä. Hän teki liigadebyyttinsä runkosarjan kolmannella kierroksella 22. syyskuuta 2016 vieraissa Mikkelin Jukureita vastaan. Sevänen merkittiin Lukon seitsemänneksi puolustajaksi,[12] mutta hän jäi lopulta ilman peliaikaa.[13] Sevänen sai ensimmäiset peliaikansa SM-liigassa seuraavassa ottelussa 23. syyskuuta 2016 vieraissa Saimaan Palloa vastaan, jolloin hän sai jääaikaa 9.22 minuuttia. Sevänen sai ottelusta tehomerkinnän +1.[14] SM-liigakauden päätyttyä hän siirtyi vahvistamaan Lukon A-nuoria, jossa Sevänen voitti kauden päätteeksi SM-pronssia.[3] Joulukuussa 2016 hän teki Lukon kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen,[15] kuten taas lokakuussa 2018 kevääseen 2021 saakka.[16]

Sevänen teki kaudella 2018–2019 SM-liigan runkosarjassa tehot 4+9=13. Kaudella 2019–2020, runkosarjan kolmanneksi viimeisellä kierroksella 10. maaliskuuta 2020 hän taklasi Kärppien Sami Anttilaa päähän, sillä seurauksella, että Anttila loukkaantui. Seväselle tuomittiin tilanteesta 5+20-minuutin ottelurangaistus. Hänelle asetettiin peräti yhdeksän ottelun mittaiseen pelikieltoon, mikä oli kauden pisin.[17] Koronaviruspandemia päätti kauden kuitenkin jo seuraavan ottelun jälkeen. Huhtikuussa SM-liigan hallitus päätti, että perutut ottelut huomioiden kärsittävänä olleet pelikiellot eivät jatku kaudella 2020–2021,[18] jonka päätteeksi Sevänen voitti Suomenmestaruuden.[3]

Kaudeksi 2021–2022 Sevänen palasi vuoden mittaisella sopimuksella hänen aiempaan junioriseuraansa Porin Ässiin.[19] Valmennusryhmä nimesi hänet joukkueen varakapteeniksi.[20] Sevänen teki SM-liigan yhden kauden piste-ennätyksensä tehoilla 5+10=15.[3] Hän oli Ässien eniten maaleja tehnyt puolustaja.[21] Huhtikuussa 2022 Sevänen teki Ässien kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.[22]

Kaudeksi 2023–2024 Sevänen siirtyi kolmevuotisella sopimuksella Turun Palloseuraan.[23] Jatkoaika.com-verkkolehden toimittaja Konsta Kiviniemen mukaan hänen kautensa osoittautui kuitenkin pettymykseksi, eikä Sevänen tarjonnut juuri mitään kumpaankaan suuntaan. Sevänen teki runkosarjassa 40 ottelussa vain yhden syöttöpisteen ja pelasi vain kolmessa playoff-ottelussa.[24]

Pelityyli

muokkaa

Sevänen on kertonut olevansa pelityyliltään kahden suunnan yleispuolustaja, joka pystyy puolustamaan ja samalla liikuttamaan kiekkoa sekä osallistumaan hyökkäyksiin. Hän on kertonut olevansa luonteeltan periksiantamaton. Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttulan mukaan Sevänen on kova urheilija, josta kertoo myös se että, hän on pelannut käytännössä täysiä kausia ja hyvällä peliajalla, vaikka pelityyli ei ole mitenkään säästelevä. Kerttulan mukaan Sevänen on hyvä ja aktiivinen puolustuspelissä. Kerttulan mukaan hän pystyy puolustamaan sekä fysiikan että hyvän liikkeen avulla tiiviisti.[19]

Seväsen isoveli Santeri pelaa hyökkääjänä II-divisioonajoukkue Kuparikiekossa.[25] Roni valmistui ylioppilaaksi Rauman Lyseon lukiosta syksyllä 2014.[26]

Sevänen on maininnut esikuvikseen Al Iafraten ja Oliver Ekman-Larssonin.[2]

Tilastot

muokkaa
    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM            
2012–2013 Lukko A-SM 4 0 0 0 2
2013–2014 Lukko A-SM 48 1 15 16 28
2014–2015 Lukko (C) A-SM 42 9 25 34 24
KeuPa HT Mestis 3 0 2 2 2 4 0 1 1 0
2015–2016 Lukko A-SM 3 0 5 5 4
KeuPa HT Mestis 45 3 10 13 45 11 1 5 6 4
2016–2017 Lukko A-SM 9 1 2 3 4
Lukko SM-liiga 38 0 4 4 14
KeuPa HT Mestis 20 6 13 19 16
2017–2018 Lukko SM-liiga 43 2 6 8 49 2 0 0 0 0
2018–2019 Lukko SM-liiga 58 4 9 13 42 7 0 0 0 0
2019–2020 Lukko SM-liiga 55 1 10 11 65
2020–2021 Lukko SM-liiga 56 3 10 13 42 11 0 1 1 4  
2021–2022 Ässät (A) SM-liiga 58 5 10 15 22
2022–2023 Ässät SM-liiga 57 3 8 11 20 3 1 0 1 0
2023–2024 TPS SM-liiga 40 0 1 1 14 3 0 0 0 0
8 kautta yhteensä SM-liiga 405 18 58 76 268 26 1 1 2 4
3 kautta yhteensä Mestis 68 9 25 34 63 15 1 6 7 4

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Lukko kohtaa vihdoin Ilveksen – Sevänen: "Jokainen tiedostaa, minkälainen joukkue tulee vastaan" raumanlukko.fi. 1.2.2021. Rauman Lukko Oy. Viitattu 2.2.2021.
  2. a b Al Iafrate ingstagram.com. 18.7.2022. HC Ässät Pori Oy. Viitattu 19.9.2022.
  3. a b c d e f Roni Sevänen Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  4. Setänen, Eetu: Jääkiekkotehdas nimeltä Panelia vaasansport.fi. 2.3.2016. Hockey-Team Vaasan Sport Oy. Viitattu 17.1.2018.
  5. Elite Prospects - U20 SM-liiga Stats 2014-2015 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 4.4.2019. (englanniksi)
  6. Elite Prospects - Lukko U20 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 4.4.2019. (englanniksi)
  7. Game detail: 07 Sep 2014, Lukko Rauma - Hamburg Freezers Eurohockey.com. 7.9.2014. European Ice Hockey Online AB & eSports.cz s.r.o. Viitattu 2.2.2021. (englanniksi)
  8. Lukko lähettää nuoriaan KeuPan avuksi Jatkoaika.com. 24.2.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 1.3.2015.
  9. KeuPaan uusia kasvoja ja vanhoja jatkajia Jatkoaika.com. 11.5.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 3.6.2015.
  10. Niemelä, Väyrynen, Vidgren ja Sevänen aloittavat kautensa KeuPa HT:ssa raumanlukko.fi. 8.9.2016. Rauman Lukko Oy. Viitattu 10.10.2016.
  11. Elite Prospects - Lukko U20 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 4.4.2019. (englanniksi)
  12. Kokoonpanot liiga.fi. 22.9.2016. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 25.9.2016.
  13. Ottelutilastot liiga.fi. 22.9.2016. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 25.9.2016.
  14. Ottelutilastot liiga.fi. 23.9.2016. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 25.9.2016.
  15. Rony Ahonen jatkaa Lukossa seuraavat kaksi kautta, myös Roni Seväselle vuoden jatko raumanlukko.fi. 2.12.2016. Rauman Lukko Oy. Viitattu 5.12.2016.
  16. Roni Sevänen jatkaa Raumalla seuraavat kaksi kautta raumanlukko.fi. 2.10.2018. Rauman Lukko Oy. Viitattu 3.10.2018.
  17. Kauppinen, Juuso: Lukon Roni Seväselle yhdeksän ottelun pelikielto liiga.fi. 12.3.2020. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 22.3.2020.
  18. Hurmerinta, Eero: Liigahallitus lyhensi loppukaudella jaettuja pelikieltoja − vain Roni Sevänen pelikiellossa seuraavan kauden alkaessa Jatkoaika.com. 17.4.2020. Jatkoaika r.y. Viitattu 2.2.2021.
  19. a b Roni Sevänen jykevöittää Ässien puolustusta assat.com. 11.6.2021. HC Ässät Pori Oy. Viitattu 5.7.2021.
  20. Seppä, Lassi: Jarno Kärjestä Ässien kapteeni − viime kauden kipparille A-kirjain rintaan Jatkoaika.com. 13.8.2021. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.8.2021.
  21. Elite Prospects - Ässät eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 11.4.2022. (englanniksi)
  22. Westerlund, Jenna: Roni Sevänen pukee patapaidan ylleen myös ensi kaudella − "Hänellä oli kysyntää myös muualla, mutta onneksi saimme pidettyä hänet Ässissä" Jatkoaika.com. 19.4.2022. Jatkoaika r.y. Viitattu 19.4.2022.
  23. Leppäsyrjä, Jussi: TPS:n liigamiehistö täydentyi Seväsellä ts.fi. 4.5.2023. Turun Sanomat Oy. Viitattu 4.5.2023.
  24. Kiviniemi, Konsta: TPS:n sonnit ja vasikat, 2023–24: Läpimurrot ja täsmähankinnat lievensivät kalliita pettymyksiä Jatkoaika.com. 6.4.2024. Jatkoaika r.y. Viitattu 10.5.2024.
  25. Santeri Sevänen Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  26. Syksyn uusia ylioppilaita ls24.fi. 17.11.2014. Marva Media Oy. Viitattu 22.3.2020.