Roger Corman
Roger Corman (s. 5. huhtikuuta 1926 Detroit) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja tuottaja. Corman tunnetaan erityisesti halpaelokuvien tekijänä ja monien nykyään kuuluisien ohjaajien ja näyttelijöiden auttamisesta alkuun.
Corman opiskeli insinööriksi Stanfordin yliopistossa, mutta ryhtyi valmistuttuaan työskentelemään 20th Century Foxin elokuvastudioilla hanttihommissa. Hän alkoi tuottaa ja käsikirjoittaa elokuvia vuonna 1953, ja kaksi vuotta myöhemmin hän sai rahoituksen ensimmäiselle ohjaustyölleen. Tästä lähtien Corman teki elokuvia nopeaan tahtiin. Yhdessä vuodessa saattoi syntyä jopa seitsemän pitkää elokuvaa, ja kuvaukset kestivät yleensä vain kymmenen päivää. Nopeimmillaan Corman kuvasi elokuvan vain kahdessa päivässä, joka on tiedettävästi maailmanennätys 35-milliselle kuvatusta pitkästä elokuvasta. Tästä absurdista komediasta Pieni kauhukauppa (Little Shop of Horrors, 1960) tuli kulttisuosikki, josta tehtiin myöhemmin musikaalisovitus, joka muokattiin samannimiseksi Hollywood-elokuvaksi vuonna 1986.
Vuonna 1970 Corman jätti ohjaamisen ja keskittyi tuottamiseen. 1970-luvulla hän auttoi monia nykyään kuuluisia ohjaajia alkuun uuden New World -tuotantoyhtiönsä alla. Debyyttinsä saivat muun muassa Martin Scorsese, Jonathan Demme, James Cameron ja Ron Howard. 1960-luvulla Corman antoi ensimmäiset työpaikat Francis Ford Coppolalle ja Monte Hellmanille, sekä näyttelijöistä Jack Nicholsonille ja William Shatnerille. Roger Corman onkin saanut monelta näistä ohjaajista vastapalveluksena pienen cameoroolin heidän myöhemmissä elokuvissaan: Corman on piipahtanut muun muassa Coppolan elokuvassa Kummisetä, osa II (1974), Howardin Apollo 13:ssa (1995) sekä Demmen Uhrilampaissa (1991) ja Philadelphiassa (1993).
1990-luvulla Corman myi menestyksekkään New World -yhtiönsä ja jatkoi ohjaamista uuden Concorde Picturesin alla. Corman on tähän päivään mennessä tuottanut yli 350 elokuvaa ja ohjannut 50.
Yhdysvaltain elokuva-akatemia palkitsi Cormanin elämäntyöstään Oscar-kunniapalkinnolla marraskuussa 2009.[1]
Filmografia – ohjauksetMuokkaa
LähteetMuokkaa
- Roger Corman & Jim Jerome: Corman on Corman. Like kustannus, 1992. ISBN 951-578-080-2.
ViitteetMuokkaa
- ↑ Lauren Bacall receives Oscar telegraph.co.uk. 15.11.2009. Viitattu 8.3.2010. (englanniksi)
KirjallisuuttaMuokkaa
- von Bagh, Peter: ”Kuinka elokuva tehdään kymmenessä päivässä”, Roger Cormanin haastattelu. Filmihullu 4/1992
Aiheesta muuallaMuokkaa
- Roger Corman Internet Movie Databasessa. (englanniksi)