Rock’n Vantaa

Rock’n Vantaa oli Vantaan kaupunginmuseon vuonna 2011 alkanut tutkimushanke, joka pohjusti vuonna 2014 avattua samannimistä rockaiheista näyttelyä.[1] Näyttelyn käsikirjoituksen pohjaksi kerättiin aineistoa vantaalaisesta nuorisobänditoiminnasta ja rockelämästä 1960-luvulta nykypäivään.[2] Lähihistorian ja tämän päivän ilmiöiden dokumentointi ovat olennainen osa-alue museoiden toimintaa 2010-luvulla.

HankeMuokkaa

Rock’n Vantaa -hankkeessa haastateltiin ammattimuusikoita, harrastuksenaan soittavia, taustavaikuttajia sekä festari- ja keikkayleisöä.[2] Lähtökohtana oli, että haastateltujen henkilöiden nuoruusvuodet ja bänditoiminnan alku olisi tapahtunut Vantaalla tai Helsingin maalaiskunnassa. Haastateltuja on oli yhteensä yli 100. Rockaiheista aineistoa kerättiin myös havainnoimalla vantaalaisia rockfestareita ja -keikkoja sekä erilaisia treenitiloja. Aineistonkeruussa tehtiin yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa.lähde?

Tärkeitä teemoja olivat yhteistyö, vuorovaikutus ja yleisön osallistuminen. Yhtenä kohderyhmänä oli nuoret. Vantaalaisen Vaskivuoren lukion medialinja teki näyttelyyn dokumentteja oman koulunsa bänditoiminnasta. Vernissan animaatioasema ja Vantaan kaupungin nuorisopalveluiden kädentaitopaja toteuttivat yhteistyössä fiktiivisiä nukkeanimaatioita, joissa nuoret tulkitsivat vantaalaista rockhistoriaa omista lähtökohdistaan käsin. Inspiraation lähteinä käsikirjoituksessa olivat museolta saadut lehtileikkeet, rokkarihaastattelut ja valokuvat. Ensimmäinen animaatio, Korson Kapina 1965, julkaistiin tammikuussa 2013 ja toinen, Länsimäki 1985[3], toukokuussa 2013. Trilogian kolmas osa valmistui vuonna 2014.

NäyttelyMuokkaa

Rock’n Vantaa -näyttely oli avoinna yleisölle Tikkurilan vanhassa asemarakennuksessa toukokuusta joulukuuhun 2014. Avajaisten yhteydessä oli rock-konsertti[4][5], joka järjestettiin yhteistyössä Vantaan kaupungin tapahtuma- ja kaupunkikulttuuripalveluiden kanssa kaupunkijuhlien aikana.

LähteetMuokkaa

  1. Vantaan kaupunginmuseo: Rock'n Vantaa -esittelyvideo YouTube. 16.8.2012. Viitattu 4.4.2021.
  2. a b Härkönen, Leena: Vantaa-rock kasvoi lähiöissä Helsingin Sanomat. 15.9.2012. Viitattu 4.4.2021.
  3. Hakkarainen, Kaisa: Melrose animoitiin Vantaa-rockin historiaan Helsingin Sanomat. 30.5.2013. Viitattu 4.4.2021.
  4. Rock'n Vantaa -ilmaiskonsertti Stadissa.fi. Viitattu 4.4.2021.
  5. Rock'n Vantaa Last.fm. Viitattu 4.4.2021.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Kangas, Anna & Immonen, Mari 2012: Rokkaava lähiö. Helsingin pitäjä 2013 Helsinge, 234–239. Porvoo: Vantaa-seura. ISBN 978-952-67848-0-9.
  • Immonen, Mari & Tolonen, Katja 2014: Rock’n Vantaa: 1960-luvulta tähän päivään. Vantaan kaupunginmuseo. ISBN 978-952-443-467-6.

Aiheesta muuallaMuokkaa