Robert Benton (s. 29. syyskuuta 1932 Waxahachie, Texas, Yhdysvallat)[1] on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja sekä kolminkertainen Oscar-voittaja.

Benton aloitti vuonna 1956 Esquire-lehdessä, jonka toimituksessa hän tapasi myös pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa David Newmanin. Heidän ensimmäinen elokuvakäsikirjoituksensa oli Arthur Pennin elokuvaan vuodelta 1967 Bonne ja Clyde, josta Benton sai myös ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa. [2] Tämän jälkeen he kirjoittivat epätavallisen lännenelokuvan Lännen kieroin kaveri ja olivat mukana kirjoittamassa menestyskomediaa Ottaaks’ päähän? yhdessä Peter Bogdanovichin ja Buck Henryn kanssa. Bentonin esikoisohjaus oli Yhdysvaltain sisällissotaan sijoittuva elokuva Paha porukka. [3]

Toisen kerran Benton sai Oscar-ehdokkuuden käsikirjoituksesta vuoden 1977 elokuvasta Viimeinen näytös, jonka hän myös ohjasi [4]. Kaksi vuotta myöhemmin Benton ohjasi ja käsikirjoitti elokuvan Kramer vastaan Kramer, joka oli hänen suurin menestyksensä. Kramer vastaan Kramer voitti viisi Oscaria, mukaan luettuna Bentonille parhaasta ohjauksesta ja sovitetusta käsikirjoituksesta. Vuoden 1984 elokuvasta Tilaa sydämessä Benton oli jälleen ehdolla molemmissa kategorioissa, mutta voitti vain alkuperäisen käsikirjoituksen palkinnon.

Benton on tehnyt harvakseltaan töitä viime vuosina.

Palkintoja

muokkaa

[4]

Filmografiaa

muokkaa

Ohjaus ja käsikirjoitus

muokkaa

Ohjaus

muokkaa

Käsikirjoitus

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Pendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): International Dictionary of Films and Filmmakers, Vol. 2: Directors, 4th edition, s. 78. St. James Press, 2000. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 29.5.2015). (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. All Movie Guide
  3. Filmbug
  4. a b http://finnish.imdb.com/name/nm0000914/awards

Aiheesta muualla

muokkaa