Risteysruudukko

Liikenteenohjausmenetelmä risteyksen tukkiutumisen estämiseksi

Risteysruudukko tai risteysruudutus on tieliikenteenohjauksen toimenpide, jonka tarkoituksena on estää risteyksen tukkeutuminen ja ehkäistä siitä johtuvia ruuhkia. Risteysruudukko merkitään tyypillisesti keltaisella ristikkokuviolla, joka on maalattu useilla diagonaalisesti kohtaavilla viivoilla (tai vain kahdella suuren ruksin muodostavalla viivalla). Ajoneuvot eivät saa ajaa merkitylle alueelle, ellei risteyksen jälkeen ole tarpeeksi tilaa risteyksestä poistumiselle. Ainoa poikkeus on tilanne, jossa vasemmalle kääntyvä ajoneuvo väistää kohtaavaa liikennettä.

Risteysruudukko Lontoossa vuonna 1969

Risteysruudukoita voidaan maalata myös muille ajoradan alueille, jotka on pidettävä vapaana paikoillaan seisovasta liikenteestä. Tällaisia ovat esimerkiksi hälytysajoneuvoreittien kriittisimmät kohdat, tasoristeykset ja tonttiliittymät.

Ensimmäiset risteysruudukot otettiin käyttöön Yhdistyneessä kuningaskunnassa vuonna 1967 onnistuneen kokeilun jälkeen Lontoossa.[1] Risteysruudukoita käytetään monissa Euroopan maissa, kuten Suomessa, Ruotsissa, Kyproksella, Irlannissa, Maltalla, Portugalissa ja Serbiassa, sekä esimerkiksi osissa Yhdysvaltoja,[2] Hong Kongissa,[3] Filippiineillä[4] ja Brasiliassa.

Suomessa risteysruudukkoja kokeiltiin ensimmäistä kertaa vuosina 2004–2010 kuudessa risteyksessä Helsingissä, mutta myöhemmin kokeiluristeysten määrää lisättiin ja ruudukot maalattiin yhteensä 15 risteykseen. Koska vuoden 1981 tieliikennelaissa ei ollut risteysruudkon määritelmää, haki kaupunki poikkeusluvan ruudukkojen maalaamiseen Liikenne- ja viestintäministeriöstä. Kokeilun tulokset olivat positiivisia, ja risteysalueelle pysähtyminen väheni.[5] Vuosina 2015–2018 risteysruudukoita kokeiltiin myös kolmessa risteyksessä Tampereella.[6] Yhden risteysruudukon kustannus on noin 1 500 euroa.[7] Vuonna 2020 voimaan astuneessa tieliikennelaissa mahdollistetaan keltaisten risteysruudukkojen käyttö.[8] Kesällä 2021 risteysruudukokot otettiin käyttöön Turussa Aninkaistenkadulla Yliopistonkadun ja Maariankadun risteyksissä.[9]

Liikennesäännöstö muokkaa

 
Chileläinen liikennemerkki, joka kieltää risteysruudukon päälle pysähtymisen

Monissa Euroopan unionin maissa (Irlantia lukuun ottamatta) sekä esimerkiksi Australiassa ja Venäjällä[10] liikennesääntöjen mukaan risteykseen pysähtyminen on aina kiellettyä, oli se merkitty risteysruudukolla tai ei. EU:ssa tämä koskee sivutien kanssa liikennevalo-ohjatusti risteävän päätien liikennevalojen odotusaluetta. Sääntöä noudatetaan yleisesti hyvin, tosin Saksassa harvemmin, mutta risteysruudukkoja käytetään siitä huolimatta erityisen ruuhkaherkissä risteyksissä muistuttamaan kuljettajia säännöstä ja esimerkiksi tasoristeyksissä, joissa risteykseen jumiin jääminen voi aiheuttaa onnettomuuden.

Lähteet muokkaa

  1. Motor Cycle, 23 March 1967, p.378 More Box Junctions . Accessed and added 2014-06-10
  2. Chapter 3B - Pavement and Curb Markings Manual of Uniform Traffic Control Devices. Federal Highway Administration. Viitattu July 30, 2016.
  3. Traffic Light Junctions Transport Department. Viitattu 6 May 2017. English
  4. "13.6: 'Do Not Block Intersection' lines", Highway Safety Design Standards, Part 2: Road Signs and Pavement Markings Manual, Philippines: Department of Public Works and Highways, p.127
  5. Pasanen, Eero; Seppälä, Hannu: Risteysruudukoiden kokeilu 5.12.2010. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Arkistoitu 6.6.2020. Viitattu 6.6.2020.
  6. Matson-Mäkelä, Kirsi: Mikä ihmeen risteysruudukko? – Näin ajat uusien katumerkintöjen päällä Yle Uutiset. 22.7.2015. Viitattu 6.6.2020.
  7. Eteläesplanadin ja Etelärannan risteyksen risteysruudukko Päätökset. 14.10.2016. Helsingin kaupunki. Viitattu 6.6.2020.
  8. Tieliikennelaki 729/2018 Finlex. Arkistoitu 13.6.2020. Viitattu 6.6.2020.
  9. Marika Anttila: Aninkaistenkadulle ilmestyneiden keltaisten ruudukkojen tarkoitus monelle hämärä – Näin merkintöjen päällä kuuluu ajaa (maksullisen artikkelin esikatselu) Turun Sanomat. 26.8.2021. Viitattu 26.8.2021.
  10. Section 13.2 of traffic code

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Risteysruudukko.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Box junction