Rinta-Kurikan talonpoikaiskartano

Rinta-Kurikan talonpoikaiskartano Kurikassa on yksi Suomen vanhimpia samassa suvussa edelleen olevia sukutiloja. Se on ollut saman suvun hallussa vähintään 530 vuotta. Kurikan tila on perustettu 1400-luvulla. Jo 1400-luvun puolella tila jaettiin Vähä- ja Iso-Kurikaksi. Kartano on toiminut vielä 1700-luvulla Vähä-Kurikan talouskeskuksena.

Rinta-Kurikan päärakennus 1930. Kuvan auto on Whippet vm. 1928.

Tilan ensimmäinen tunnettu isäntä on Antti Kurikka (s. 1480). Kurikan kaupunki on saanut nimensä tästä talosta. Kartano sijaitsee edelleen samalla paikalla, historiallisen valtareitin Kyrönkankaan talvitien päätepisteessä Kyrönjoen korkealla jokitöyrällä ja myös Kyrönkankaan kesätien vieressä Kurikan kaupungin keskustassa.

Kartanoa on vain remontoitu ja laajenneltu satojen vuosien saatossa. Vanhinta osaa edustaa keskiaikainen ja käsin hakatuista kivistä tehty suuri holvattu kellari talon alla. Vanhimmat hirsiosat ovat aikaisintaan vuoden 1646 jälkeisiä, koska Etelä-Pohjanmaan Historia III:n mukaan Marcus Vähä-Kurikalta paloi tuolloin 40 huoneinen kartano, josta jäi vain perustukset ja iso kellari. Vuoden 1765 isojakokartassa kartanon rakennukset on kuitenkin taas näkyvissä rakennettuna nykyisellä paikallaan. Talvitie on kulkenut oheisen kartan mukaan talon puutarhan läpi aivan seinän vierestä, jossa portti on ollut kiinni. Talvitien portitkin ovat vielä tallessa.

Tilan merkittävä paikka Kyrönkankaan talvitien ja Kyrönkankaan kesätien risteyksessä, ilmenee itsensä Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolfin ja kuningatar Maria Eleonooran yövyttyä seurueineen Wähä-Kurikan talonpoikaiskartanossa 1626 talvella, heidän paluumatkallaan Preussin sodasta Tallinnan, Viipurin, Hämeenlinnan ja Kurikan kautta Korsholman linnaan ja edelleen Tukholmaan.

Isonvihan aikana sai kartano taas korkea-arvoisen vieraan, kun 15. päivänä helmikuuta 1714 mainitaan tsaari Pietari Suuren käskystä Suomen miehittänyttä Venäjän armeijaa komentaneen ruhtinas Mihail Golitsyn tulleen joukkoineen noin 11 000 miestä idästä Kurikkaan pitkin Kyrönkankaan talvitietä, joka johti Vähä-Kurikan kartanolle. Joukot marssivat talon pihan läpi vievää talvitietä ja ylittivät Kyrönjoen talon vierestä, Kurikanlahden eteläpuolelta. Tässä nähtiin kuulua Napuen taistelua edeltävä ensimmäinen yhteenotto, kun Kurikan kirkon puolella vastarannalla oli ruotsalaisen kenraali Carl Gustaf Armfeltin sadan miehen etuvartio, joka käsitti ainakin 30 miehen vahvuisen ratsuväkijoukon, 20 miehen vahvuisen jalkaväen ja joukon talonpoikia. Kahakan jälkeen etuvartion rippeet pakenivat kohti Isoakyröä, ja Golitsyn joukkoineen jäi Kurikan keskustan paikkeille tai ehkä Meijerinlahden jäälle lepäämään, kuten Klaus Flemingin joukot tekivät juuri ennen nuijasodan taistelua runsas vuosisata aiemmin vuonna 1597. Kartanon isäntähän oli tuolloin myös kirkonisäntä Yrjö Matinpoika Wähä-Kurikka, joka on saattanut auttaa asiaa, sillä ruhtinas Golitsyn panetti peitsimiehet vahtiin Kurikan kirkon ovelle ryöstelyn estämiseksi. Tämä oli erikoista sillä tsaari oli määrännyt Golitsynin käyttämään Pohjanmaalla poltetun maan taktiikkaa.

Kirjallisuudessa

Artturi Leinonen on ottanut talon kolmannen isännän Marcus Juhonpoika Wähä-Kurikan Hakkapeliitat-kirjansa sankariksi nimellä Niisius Kurikka. Tilasta ja kuningas Kustaa II Adolfin ja kuningatar Maria Eleonoran vierailusta talossa kerrotaan heti kirjan ensimmäisillä sivuilla. Kirjassa kerrotaan huovien polttaneen Kurikan talon 1643. Tätäkin tukee se seikka, että Marcukselta mainitaan Etelä-Pohjanmaan historian kolmannessa osassa palaneen nelisenkymmentä huonetta käsittänyt kartano.

Historia

Wähä-Rinta-Kurikan Isojakokartta vuodelta 1756. Kartanon päärakennus on edelleen samalla paikalla. Vasemmalle yläviistoon talosta on Kurikanlahti eli nykyinen uimapaikka "Meijerinlampi". Kurikan Kirkko ja Kyrönkankaan kesätie ovat heti joen toisella puolella. Tämä Isojakokartta on tarkkuudeltaan verrattavissa suoraan nykykarttoihin.

(Käännös) Kurikasta: Kurikan kirkolla kohtaavat toisensa Kauhajoen kautta kulkeva kesätie ja Jalasjärven kautta kulkeva talvitie Turusta. Tästä kirkosta noin neljännespeninkulman verran pohjoiseen on Paavolan talon alemmilla pelloilla se paikka, mistä alkoi niin sanottu nuijasota 1597 pohjalaisten ja Flemingin puolueen välillä, josta sitten tapahtui perääntyminen pitäjän taustalla olevalle korkealle Santavuorelle. Kurikan kirkkoa vastapäätä sijaitsee Wähä-Kurikan kartano, jossa korkeasti autuas Gustav Adolf lepäsi yön yli, kun hän herran vuonna 1626 talvella, tuli etelästä käsin ja matkusti pohjanlahden ympäri Tukholman kaupunkiin. Isaac Astreen Kurikassa 9 tammikuuta 1792

Kartanon puistossa tehdyssä kaivauksessa löytyi tämä esine. Siihen on kiinnittynyt Litorina-kotilo, joka muistuttaa alueen olevan muinaista merenpohjaa. Litorina-kotilo on siis noin 2000–6000 vuotta vanha.

Kartanon upea puutarha ja palvelusväkeä 1930-luvulta. Taustalla Kurikan kirkko

Juuri tästä Kurikankylän maisemasta sanaili Samuli Paulaharju seuraavasti Rintakyliä ja Larvamaita teoksessaan "Kirkko vain seisoo ja valvoo suurta lakeuttansa, katsoo yli metsienkin. Ja aivan ääressä on vanha pappila, joki ja kivinen Kirkonsilta sekä takarannalla töyrän täysi Kurikoota. Ne katselevat sieltä toistensa korvalta ja takaa, ylitsekin kurkistelevat. Siellä on Rinta-Kurikkaa ja Larva-Kurikkaa, Oja-, Mäki-, Yli- ja Ala- ja vielä muuta Kurikkaa, niin että niitä on monta kirkonpenkillistä. Ja he ahertavat keskellä parasta pitäjää, ympärillä pienen Kurikanlaharen, takana kivisen Kirkonsillan. " Näkymä Kyrönjoen yli Rinta-Kurikkaan vuodelta 1920.

Tilan ensimmäinen isäntä on tullut Pirkkalasta, missä on ollut Kurikan ratsutila 1400-luvun alussa. Tämä Kurikka-niminen uudisasukas on tullut pitkin Kyrönkankaan talvitietä, mistä on näyttönä Kurikka nimeen viittaavaa omistajuutta Jalasjoen varrella ja Luopajärvellä. Molemmat olivat lempääläis-pirkkalalaisten eränkävijöiden nautintoja. Tilan ensimmäinen tiedossa oleva isäntä on Antti Kurikka (s. noin 1480). Ensimmäinen Kurikan isäntä oli löytänyt seudun komeimman paikan Kyrönkankaan talvitien päätepisteestä Kurikanlahden yläpuolelta ja Kyrönjoen korkealta rantatörmältä. Kurikanlahti oli todella kalaisa kalojen kutupaikka ja Kyrönjokikin kuhisi tuolloin lohta.

Kyrönkankaan talvitie poikkesi normaalista reitistään pitkin Jalasjokea Kurikan Ikarin teollisuusalueen kohdalla, koska erämiesten oli ohitettava nykyään kuivattu Pitkäkoski. Ohitus tapahtui pitkin Ikarintaivalta maateitse ja valtatie 3:n linjausta noudattava talvitie päättyi Wähä-Kurikan kartanon pihaan. Talon kohdalta joen ylittämällä pääsi Kyrönkankaan kesätielle, joka vei Korsholman linnaan eli nykyisen Vaasan suuntaan.

Kurikassa on veroluetteloista pystytty osoittamaan kuusi kantataloa, jotka ovat 1400-luvulta. Kurikan talo on näistä ainoa, joka on Kurikan nykyisen keskustan kohdalla, kun muut ovat tulleet Ilmajoelta leviävän asutusrintaman mukana Panttilan Nenättömän luoman kohdalle.

Wähä-Kurikan talon alla oleva rinne raivattiin niityksi ja jokitörmän päältä tasangot kaskettiin ja raivattiin pelloksi.

1795 Samuel Vähä-Kurikan jäätyä esikoisena isännöimään Vähä-Kurikkaa hänen pikkuveljensä Jaakko Vähä-Kurikka lähti syntymäkodistaan Vähä-Kurikan talosta isännöimään Vähä-Kurikan suurta torppaa torpparin kuoltua ja perusti pian paikalle mahtavan Oja-Kurikan, jonka nimen tyttärensä Maria Vähä-Kurikka otti käyttöön 1835. Oja-Kurikan kahtiajaossa 1928, Sofia Oja-Kurikka muutti taloineen Saukkotielle ja serkkunsa kirkkoväärti Salomon Oja-Kurikka jäi vanhalle paikalle ja otti tilalleen kantatilan nimen Vähä-Kurikka, sekä muutti oman sukunimensä Kurikaksi.

Vuonna 1887 Erotettiin Rinta-Kurikasta taas iso tila talon tyttärelle, kun Iisakki Mäki-Tassi ja vaimonsa Helena Rinta-Kurikka perustivat 1887 Kurikan kauppakartanon(Myllyniemi), joka olikin jo kantatie 67:n vieressä. Jokitöyrällä olevaan Vähä-Kurikan vanhimpaan taloon isännäksi tullut vävy Iisakki Juhonpoika Rinta-Kakkuri vaihtoi oman sukunimen ja tämän talon nimen Vähä-Kurikasta Rinta-Kurikaksi 1828. Vähä-Kurikan perintötila jaettiin kuitenkin maakirjojen mukaan lopullisesti vasta 1928. Tuolloin Wähä-Kurikan talouskeskus Rinta-Kurikka sai uuden tilanumeron ja uuden nimensä maakirjoihin.

Oheisessa valokuvassa 1920-luvulta on vielä nähtävissä 2 Oja-Kurikkaa. Saukkotielle siirretty Juho Oja-Kurikan talo vielä vanhalla paikallaan Myllyniemen vieressä, sekä 1930 purettu kirkkoväärti Salomon Jaakonpoika Oja-Kurikan 1800-luvulla rakentama talo. Edellisen pojanpoika Salomon Kurikka rakensi tälle paikalle uuden talon 1930. Keskellä kuvaa Rinta-Kurikka eli entinen Vähä-Kurikan talouskeskus. Tämä on viimeinen tunnettu kuva, jossa vielä näkyy Kyrönkankaan talvitie kulkemassa kartanon puutarhan läpi ja laskee siitä jokitöyrää alas. Myös Jyllinkosken sähköt hiljan vedetty kuvassa.

Tilan toiminnot

• Neljä kartanon isäntää on toiminut Kurikan kirkonisäntänä.

• Maa- ja metsätaloustuotantoa (Tilan koko ollut suurimmillaan useampi tuhat hehtaaria. Vielä 1900 luvun alussa n. 2 000 hehtaaria. Kartanolla on ollut myös lukuisia torppia.
• Karjataloutta
• Suurimittaisesti Tervan polttoa ja myyntiä Vaasaan.
• Tilalla on ollut pohjanmaan isoin kalkkikivilouhimo ja porakivien louhintaa tilan mailla olleesta kaivoksesta Sikavuorella.
• Tilan omistuksessa on ollut myös Kurikan Saha Pitkän-Jussin alapuolella rannassa.
• Kurikan Turkis ja Pukimo O.Y Kankaan koulua vastapäätä.
• Yksi Kurikan osuusmeijerin perustajista. Tilan maille 1905 rakennettu meijeri toimii nykyään Kurikan helluntaiseurakuntana.

Isännät ja vuodet isäntänä

Seuraavan selvityksen on tehnyt Suomen maanviljelijäin ammatillinen järjestö vuonna 1963. Tätä uudemmat tiedot ovat peräisin tilan nykyiseltä isännältä.

1. Antti Kurikka 1480–1546
2. Mikko Antinpoika Kurikka 1546–1582 (Talon Ja Mikon sukunimen tiedetään olleen vielä tässä vaiheessa Kurikka. Mikko Antinpoika Kurikasta oli lautamiehenä 1553 lähtien.)
3. Juho Mikonpoika Kurikka 1582–1603
4. Marcus Juhonpoika Wähä-Kurikka 1603–1662 ( Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf yöpyi Marcuksen aikana talossa, eikä isäntä perimätiedon mukaan ottanut edes lakkia päästään kun kuningas tuli tupaan. Kurikka on jaettu ja Marcus on ottanut talolle nimen Wähä-Kurikka) Marcukselta mainitaan palaneen n.40 huoneinen kartano, kaikkine irtaimistoineen 1646 ja vahingot laskettiin 1000:ksi kuparitaalariksi. (Etelä_pohjanmaan historia III, 788.) Talo on rakennettu perimätiedon mukaan tuon jälkeen uudestaan vanhojen perustusten ja jääkellarin päälle. pso. Kerttu Krekontytär Hirvi (Hirvelästä)
5. Erkki Marcuksenpoika Wähä-Kurikka 1662–1676 pso. Anna Matintytär
6. Matti Erkinpoika Wähä-Kurikka 1676–1701 (Matti Erkinpoika oli Kurikan kirkonisäntä (1687)–1700. pso. Valborg Niilontytär
7. Yrjö Matinpoika Wähä-Kurikka 1701–1722 (Yrjö Matinpoika oli Kurikan kirkonisäntä. oli Kurikan kirkonisäntä 1700–1714 ja 1719–1724. pso. Vendla Ala-Kojonen
8. Jaakko Yrjönpoika Wähä-Kurikka 1722–1769 (Jaakko Yrjönpoika oli Kurikan kirkonisäntä 1735–1746. (Talon nimi on pysynyt kuitenkin verokirjoissa Wähä-Kurikkana aina 1930-luvulle saakka, jolloin se muutettiin Rinta-Kurikaksi. Tämä ilmenee tilalla olevista verokuiteista joissa mainitaan, että Matilda ja Frans asuvat Wähä-Kurikan verotalossa) pso. Maria Matintytär
9. Juho Jaakonpoika Wähä-Kurikka 1769–1788 (Juho Jaakonpoika oli Kurikan kirkonisäntä 1765–1776. pso. Maria Juhontytär Wähä-Kurikka
10. Samuel Juhonpoika Wähä-Kurikka 1788–1813 pso. Helena Samelintytär Luopa
11. Hedvig (Heta) Samuelintytär 1813–1819 pso. Iisakki Juhanpoika Rinta-Kakkuri 1813–1837 otti nimen Vähä-Rinta-Kurikka käyttöön 1828.
12. Maria Iisakintytär Vähä-Kurikka 1837–1853 (perilliset hallitsivat tilaa yhdessä) pso. Samuel Samuelinpoika Ala-Lusa
13. Hedvig Helena Samuelintytär 1853–1867 pso. Iisakki Eliaanpoika Iso-Jouppila. Perilliset 1867–1879 vanhempien kuoltua, kartano sen maat ja 4 alaikäistä lasta olivat Piirtolan talossa huostassa täysi-ikäisyyteensä asti. Silloin 22 vuotta.
14. Samuel Iisakinpoika Rinta-Kurikka 1879–1916 pso. Justiina Serafia Juhontytär Latva-Nikkola
15. Frans Iisakki Samuelinpoika Rinta-Kurikka 1916–1947 pso. Matilda Samelintytär Rinta-Koivisto 1947–1949
16. Aino Matilda Franssintytär Rinta-Kurikka 1947–1984 ( Pentti teetti kartanoon ison remontin, jossa poistettiin kuistista 4 ikkunaa. Kartanoon asennettiin myös yksi Suomen ensimmäisistä maalämpökeskuksista. Saunasiipi kytkettiin päärakennukseen talvipuutarhalla.) pso. Pentti Jaakko Kytöharju
17. Ritva Hannele Kytöharju 1984–2006 (1984 tulipalossa kartano oli tuhoutua täysin. Palokunta sai kuitenkin rajattua palon yläkertaan ja vahingot olivat pääasiassa vesi ja savuvahinkoja. Tulipalo lähti lasten tulitikkuleikeistä. Sammuttamassa oli paloautoja Kurikasta ja neljästä naapurikunnasta. pso. Pentti Johannes Kandolin 1984–2009
18. Olavi Johannes Kandolin 2009– (Kartanoon tehty yksi sen historian mittavimpia remontteja ja myös 2 poistettua kuistin yläikkunaa palautettu. (Maalämpö, lattialämmitys ja lämmitysputkiston uusiminen, kaikki ikkunat, saunaosasto, uudet kattorakenteet ja lattiat saunasiipeen etc.)

Muuta tietoa

Tilan rakennusten yhteispinta-ala on noin 1 600 m², joista päärakennuksessa ja lisäsiivessä noin 600 m² Päärakennuksen pituus on noin 43 metriä. Päärakennuksen vanhimmat osat ovat 1400–1500-luvun taitteesta. Vanhinta osaa edustavat ainakin osa perustuksista ja valtava jääkellari maan alla. Tehty käsinhakatuista kivistä. Huonekorkeus on alakerrassa korkeimmillaan noin 3,4 metriä. Osassa taloa kattoa madallettu kolmeen metriin. Yläkerrassa katto on korkeimmillaan 4 metrissä.

Päärakennuksen laajennuksen suunnitteli kirkonrakentaja Salomon V. Birling vuonna 1901. Laajennuksessa tehtiin iso kuisti kahteen kerrokseen, käsin paikalle tehty peltikatto sekä asennettiin punamultaisten hirsien päälle lautavuoraus.

Renkien ja piikojen asumus 1700-luvulta. Siirretty kartanon vierestä nykyiselle paikalleen 1930. Kruunun verovilja-aitta on 1600-luvulta. (Museoviraston arvio)

Kirjallisuutta

• Osmo Rinta-Tassi: Kurikan Historia I 1980 (Esihistorian osan on laatinut Ville Luho). Kurikan kaupunki. Vaasa Oy:n kirjapaino, Vaasa.
• Osmo Rinta-Tassi: Kurikan Historia II I.2. 2004. Kurikan Kaupunki
• Osmo Rinta-Tassi: Kyrön joki – meirän joki. Samuli Paulaharjun Säätiön vuosikirja 2013. Tekijät Jari Järvinen, Ismo Nuuja, Heikki Rantatupa, Osmo Rinta-Tassi, Janne Vilkuna. Kustantanut Samuli Paulaharjun säätiö 2013.
• Armas Luukko: Etelä-Pohjanmaan historia I–II Osa II Keskiaika ja 1500-luku.
• Armas Luukko: Etelä-Pohjanmaan historia III Sisältää jakson nuijasodasta isoonvihaan eli koko 1600-luvun.
• Aulis J. Alanen: Etelä-Pohjanmaan historia IV Isosta vihasta Suomen sotaan 1700–1809
• Samuli Paulaharju: Rintakyliä ja larvamaita 1943
• Napuen taistelu – Sotakorkeakoulun Upseerikerhon julkaisuja N:o 5

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rinta-Kurikan talonpoikaiskartano Wikimedia Commonsissa