Riikka Moilanen

suomalainen poliitikko
(Ohjattu sivulta Riikka Moilanen-Savolainen)

Riikka Leena Moilanen (ent. Moilanen-Savolainen, o.s. Moilanen, s. 18. kesäkuuta 1970 Oulu) on suomalainen poliitikko, joka on ollut Oulaisten kaupunginjohtaja vuodesta 2021 lähtien.

Riikka Moilanen
Henkilötiedot
Syntynyt18. kesäkuuta 1970 (ikä 53)
Oulu, Suomi
Poliitikko
Puolue Suomen Keskusta
Asema kaupunginvaltuutettu (1996–2021)
kansanedustaja (2003–2007)
Vaalipiiri Oulun vaalipiiri

Riikka Moilanen oli Suomen Keskustan kansanedustajana Oulun vaalipiiristä vuosina 2003–2007 ja Oulun kaupunginvaltuutettuna vuosina 1996–2021. Hän on toiminut myös yrittäjänä. Moilanen on toiminut Oulun kaupunginhallituksen sekä Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtajana. Hän ilmoitti huhtikuussa 2014 tavoittelevansa keskustan kansanedustajuutta vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, mutta ei tullut valituksi.[1][2]

Moilasella on yksi lapsi. Avioliitto päättyi eroon vuonna 2008.[3]

Moilanen toimi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaja Pihlajalinna Oulu Oy:n toimitusjohtajana 7. elokuuta 2017 − 11. syyskuuta 2018.[4]

Ihmisroska-kohu muokkaa

Riikka Moilanen kysyi Oulun kaupunginvaltuuston istunnossa 10. syyskuuta 2018: ”Mitä Oulun kaupunki aikoo tehdä sille ihmisroskalle, jota siellä on yllättävän paljon. Tarkoitan niitä vähäosaisia ihmisiä, jotka käyttävät ammattimaisesti alkoholia, huumeita, päihteitä ja ovat ottaneet Isokadun nyt kodikseen.”[5] Pihlajalinna Oulu erotti hänet seuraavana päivänä vedoten Moilasen lausunnon sopimattomuuteen.[6]

Asista teki esitutkintapyynnön Oulussa teltassa asunut Markku Korhonen, mutta asiaa ei käsitelty pidemmälle. Sanomalehti Kaleva oli julkaissut Markku Korhoseen liittyvän kuvituskuvan Riikka Moilaisen lausumasta kertovassa artikkelissa. Näin ollen Korhonen katsoi tulleensa leimatuksi ihmisroskaksi Oulussa. Hän katsoi myös, että nimitystä käytetään Oulussa edelleen. Kun esitutkintapyyntö ei menestynyt, hän teki kanstelun eduskunnan oikeusasiamiehelle Oulun kaupunginvaltuuston valtuutettu Riikka Moilaisen lausumasta. [7]

Eduskunnan oikeusasiamiehen apulainen, apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin mainisti Helsingin Sanomien haastettalussa asiasta seuraavaa: ”Mielestäni kysymys ei ollut vain yksittäisestä leimaavasta sanavalinnasta, vaan myös siitä, että se esitettiin käsiteltäessä kävelykatupintojen puhdistamista ja roskaisuutta. Puheenvuoro oli kokonaisuudessaan tässä asiayhteydessä esitettynä epäasiallinen, epäkunnioittava ja loukkaava.”[7]

Lähteet muokkaa

  1. Riikka Moilanen ehdolle eduskuntavaaleihin Kaleva. 3.4.2014. Viitattu 26.6.2014.
  2. Riikka Moilanen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  3. Riikka on nyt pelkkä Moilanen. Kaleva, 18.1.2009. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.7.2009.
  4. Moliis, Pekka: Riikka Moilanen vaihtaa Pihlajalinnaan. Kuntalehti, 1.8.2017. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.9.2018.
  5. Turunen, Petri: Keskustan entinen kansanedustaja kutsui vähäosaisia ”ihmisroskaksi” Oulun kaupunginvaltuustossa Ilta-Sanomat. 10.9.2018. Viitattu 11.9.2018.
  6. Kujala, Piia: Ihmisroskakommentin seuraus – Pihlajalinnan johtajalle potkut Ilta-Sanomat. 11.9.2018. Viitattu 11.9.2018.
  7. a b Viranomaiselta moitteet ihmisroska-sanan käytöstä – ”Tulee edelleen paha mieli”, sanoo vanhasta uutis­kuvasta leimaa kantava Markku Korhonen. HS 26.6.2019.
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.