Richard Galliano
Richard Galliano (s. 12. joulukuuta 1950 Cannes, Ranska) on ranskalais-italialainen harmonikkataiteilija.[1]
Tausta
muokkaaGalliano syntyi Cannesissa, Ranskassa. Hänen italialaista sukujuurta oleva isänsä oli itsekin pianisti ja harmonikansoittaja, joka opetti kyseisissä soittimissa Richardia 14-vuotiaaksi saakka. Tämän jälkeen isä ilmoitti Richardin Nizzan konservatorioon, jossa tämä opiskeli kontrapunktia, harmoniaa ja pasuunaa. Samalla Richard osallistui menestyksekkäästi moniin kansainvälisiin harmonikkakilpailuihin soittaen monipuolista ohjelmistoa Tšaikovskista Gershwiniin. Hän valmistui konservatoriosta vuonna 1969 erinomaisin arvosanoin.[1]
Ura
muokkaaGallianon uraan on antanut paljon vaikutteita yhdysvaltalainen jazz-trumpetisti Clifford Brown. Galliano huomasi harmonikan olevan lähes unohdettu instrumentti jazz-musiikissa ja hän omistautui omalta osaltaan tilanteen muuttamiseen.[1]
1970-luvulla Galliano vaikutti enimmäkseen Pariisissa, jossa hän saavutti maineen erinomaisena säestäjänä. Hän esiintyi muun muassa Charles Aznavourin, Juliet Grecon, George Moustakiin ja Allain Leprestin kanssa. Hän levytti yhdessä Leprestin kanssa albumin Voce A Mano, joka voitti Grand Priz tu Disque -palkinnon ja loi pohjaa Gallianon laajemmalle suosiolle Ranskassa.[1]
1980-luvulle tultaessa Galliano oli jo vakiinnuttanut asemansa Ranskan viihdemusiikin kentässä. Nyt hän saattoi omistautua harmonikan esiintuomiseen sooloinstrumenttina etenkin jazz-musiikissa. Hän osallistui myös kansainvälisille kiertueille muun muassa Chet Bakerin, Joe Zawinulin ja Ron Carterin kanssa.[1]
1990-luvulla Galliano elvytti musette-musiikkia, kutsuen musiikkiaan ”uudeksi musetteksi”. Hänen yhtyeessään vierailivat muun muassa Toots Thielemans sekä Eddy Louiss. 2000-luvulla Galliano on jatkanut aktiivisesti levyttämistä sekä kiertueita, sekoittaen useita musiikkityylejä melodisen jazz-tulkintansa perustalle. Hänen Tangaria Quartet -yhtyeessään ovat soittaneet viulisti Alexis Cardenas, basisti Philippe Aerts sekä perkussionisti Rafael Mejia.[1]
Levytyksiä
muokkaa- Viaggio (1993), Charles Bellonzin, Pierre Michelot'n ja Bireli Lagrenen kanssa
- Laurita (1995), Palle Danielssonin ja Joey Baronin kanssa, vieraina Michel Portal, Toots Thielemans ja Didier Lockwood
- New York Tango (1996), Bireli Lagrenen, George Mrazin ja Al Fosterin kanssa
- Panmanhattan (re-release) (1996), Ron Carterin kanssa
- Blow Up (1997), Michel Portalin kanssa
- French Touch (1998), Michel Portalin, J. F. Jenny-Clarkin ja Daniel Humairin kanssa (ensimmäinen sessio; toukokuu 1998), sekä André Ceccarellin, Remi Vignolon ja J. M. Ecayn kanssa (toinen sessio; kesäkuu 1998)
- Spleen (1999)
- Passatori (1999)
- Gallianissimo! — The best of Richard Galliano (2001)
- Face to Face (2001), urkuri Eddy Louissin kanssa
- Piazzolla Forever (2003)
- Concerts (2004), Michel Portalin kanssa
- Ruby, My Dear (2005), Larry Grenadierin ja Clarence Pennin kanssa, the New York Trio
- Luz Negra (2006)
- Mare Nostrum (2007), Jan Lundgrenin ja Paolo Fresun kanssa
- L'Hymne a l'amour (2007), Gary Burtonin, George Mrazin ja Clarence Pennin kanssa
- Love Day (2008)