Richard Beckinsale

Richard Beckinsale (6. heinäkuuta 194719. maaliskuuta 1979) oli englantilainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten roolistaan Lennie Godberina suositussa BBC:n tilannekomediasarjassa Hilut kintuissa.

NuoruusMuokkaa

Beckinsale syntyi Carltonissa, Nottinghamshiressa 1947 osittain burmalaiselle äidille ja englantilaiselle isälle. Hän lähti koulusta 15-vuotiaana päästäkseen näyttelijäksi. Hän työskenteli monissa hanttihommissa, mutta hän sai kokemusta näyttelemisestä Nottinghamin aikuisdraamakurssilla. Seurauksena hän voitti paikan dramaattisen taiteen akatemiassa, jolloin hänestä tuli ammattilainen vuonna 1968. Hän muutti Creween voidakseen aloittaa repertoaariteatterissa, kuten monet vastavalmistuneet näyttelijät silloin, ja teki sitten ensiroolinsa televisiolle vuonna 1969 poliisikonstaapelina Coronation Streetissä.

1970-luvun tilannekomediatähtiMuokkaa

Beckinsale sai ensimmäisen pääroolinsa vuonna 1970 Geoffreyna tilannekomediasarjassa The Lovers vastanäyttelijänään toinen ensikertalainen Paula Wilcox. Ohjelma oli menestys. Siitä tehtiin myös elokuvaversio, kuten monista muistakin sen aikaisista tilannekomedioista.

Loversin jälkeen Beckinsale näytteli kahdessa brittiläisen television menestyksekkäimmässä tilannekomediasarjassa samaan aikaan. ITV:llä hän näytteli naiivia oppilasta Alan Moorea Rising Dampissä (joka äänestettiin ITV:n kaikkien aikojen parhaaksi tilannekomediaksi vuonna 2004), ja samalla hän näytteli myös Hilut kintuissa -komediasarjassa. Hän näytteli myös This Is Your Lifessa.

Beckinsale lopetti Rising Dampin vuonna 1977. Samana vuonna Hilut kintuissa päättyi, kun Beckinsalen hahmo Godber vapautettiin viimeisessä jaksossa vankilatuomiostaan. Sen jälkeen hän näytteli yhdessä Ronnie Barkerin kanssa Hilut kintuissa -sarjan spin-offissa Going Straightissa, jossa heidän rikollishahmonsa aloittelevat uutta elämää.

Vuoden 1979 alussa Beckinsale näytteli Hilut kintuissa -elokuvaversiossa. Siitä tuli hänen viimeinen kokonainen työnsä.

KuolemaMuokkaa

Beckinsale kuoli 31-vuotiaana sydänkohtaukseen nukkuessaan kotonaan Sunningdale Berkshiressa. Hän oli yksin talossa, sillä hänen vaimonsa oli sairaalassa ja hänen viisivuotias tyttärensä sukulaisten luona. Beckinsale oli ilmaissut huolensa kolesterolistaan ohjaajaystävälleen Stephen Frearsille päivällisellä vain joitakin päiviä ennen kuolemaansa, mutta hän vaikutti terveeltä eikä hänellä ollut sydänongelmia terveystiedoissaan.

Beckinsale kertoi vaimolleen tuntevansa olonsa sairaaksi samana päivänä, kun tämä meni sairaalaan, mutta he antoivat asian olla. Vieraillessaan vaimonsa luona päivää ennen kuolemaansa Beckinsale sanoi olevansa väsynyt mutta muuten hyvässä kunnossa. Sanomalehtiraportit myös kertoivat hänen soittaneen muutamalle tutulleen ennen nukkumaanmenoa. Hän valitti kipua rinnassa ja vasemmassa kädessä mutta tuntui olevan hyvällä tuulella.

Valmistumaton työMuokkaa

Kuolemansa aikoihin Beckinsale oli saanut miltei valmiiksi Bloomers-nimisen tilannekomediasarjan kuvauksen. Hänen oli tarkoitus harjoitella ja nauhoittaa viimeinen jakso juuri kuolinpäivänään. Viisi valmistunutta jaksoa esitettiin postuumisti myöhemmin samana vuonna.

Beckinsale oli myös kuvaamassa elokuvaa Bloody Kids, johon otettiin uusi päänäyttelijä hänen kuolemansa jälkeen. Hänen hahmonsa elokuvassa oli paljon kovaluonteisempi kuin ne, joita hän oli esittänyt aiemmin. Kolme päivää hänen kuolemansa jälkeen Going Straight sai BAFTA-palkinnon. Selvästi ahdistunut Barker toimitti lyhyen mutta tunteikkaan kiitospuheen kunnianosoituksena vastanäyttelijälleen.

Suunnitelmia oli kehitelty Rising Damp -elokuvasta, ja sellainen tehtiinkin vuonna 1980. Christopher Strauli korvasi Beckinsalen ja esitti eri hahmoa.

PerintöMuokkaa

Vuonna 2001 ITV:llä esitettiin dokumentti nimeltä The Unforgettable Richard Beckinsale (Unohtumaton Richard Beckinsale). Siinä haastatellaan hänen leskeään näyttelijätär Judy Loea, kuten myös hänen isäänsä, veljeään, lähintä koulutoveriaan ja kahta tytärtään. Mukana olivat myös Barker ja Rising Dampin Don Warrington. Kunnianosoituksena Beckinsalelle poptähti Robbie Williams kirjoitti laulun hänestä ja hänen tyttärestään Samanthasta nimeltä "Baby Girl Window".

YksityiselämäMuokkaa

Beckinsale oli naimisissa kahdesti, ensin Margaret Bradleyn kanssa, jonka kanssa hän sai tyttären Samanthan vuonna 1966. He erosivat vuonna 1971. Sen jälkeen, neljä vuotta heidän tyttärensä Katen syntymän jälkeen, hän solmi avioliiton Loen kanssa vuonna 1977,

Aiheesta muuallaMuokkaa