Richard B. Spencer
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. |
Richard Bertrand Spencer on yhdysvaltalainen uusnatsi, juutalaisvastainen salaliittoteoreetikko ja valkoisen ylivallan kannattaja[1][2]. Spencer on opiskellut eri yliopistoissa muun muassa kirjallisuutta ja humanistisia aineita. Vuonna 2007 Spencer erotettiin yhdysvaltalaisesta konservatiivilehdestä äärimmäisten mielipiteidensä takia. Vuonna 2010 Spencer perusti alternativeright.com-sivuston. Hän loi omien sanojensa mukaan nimityksen alt-right. Vuonna 2017 Spencer johti monia äärioikeistolaisia mielenosoituksia Yhdysvalloissa. Spencer on esittänyt muun muassa "rauhanomaista etnistä puhdistusta". Tavoitteena oli pelkästään valkoisista koostuva Yhdysvallat.

Virginian mellakat
muokkaaSpencerin puhe elokuussa 2017 johti mellakoihin, jossa äärioikeisto ja sen vastustajat ottivat yhteen. Yksi ihminen kuoli.[3]
Floridan puhe
muokkaaLokakuussa 2017 Spencer piti Floridassa kannattajineen yliopistossa äärioikeistolaisen puheen. Puhe oli yliopistossa sallittu Yhdysvaltain sananvapauslain perusteella. Puheeseen varauduttiin etukäteen kalliin turvatoimin. Puhe herätti voimakkaan vastalausemyrskyn ja kyselyjä Spenceriltä. Spencer haukkui puheensa vastustajia.[4]
Tämä synnytti yliopistolla Spenceriä tukevan ja varsinkin vastustavan mielenosoituksen.[5]
Lähteet
muokkaa- ↑ Bar-On, Tamir: ”Richard B. Spencer and the Alt Right”, Key Thinkers of the Radical Right: Behind the New Threat to Liberal Democracy, s. 224–241. Oxford University Press, 2019. ISBN 978-0190877606 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Wood, Graeme: His Kampf. The Atlantic, kesäkuu 2017. ISSN 1072-7825 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Scenes From the Deadly Unrest in Charlottesville TIME.com. Viitattu 29.4.2025.
- ↑ Saarikoski, Laura: ”Natsit, menkää kotiin!” – rasistijohtaja Richard Spencerin puhe vaiennettiin Floridassa, kuvernööri oli julistanut kuntaan hätätilan Helsingin Sanomat. 20.10.2017.
- ↑ Äärioikeiston johtohahmon puheesta kaaos Floridassa – ”Natsimoska pois kaduiltamme” Ilta-Sanomat. 20.10.2017. Viitattu 20.10.2017.