Reform Act (1832)
Representation of the People Act (myös Reform Act 1832, First Reform Act, ”suuri parlamenttiuudistus”) oli Englannissa ja Walesissä vuonna 1832 toteutettu merkittävä uudistus, jolla Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin alahuoneen vaalien vanhentunutta vaalipiirijakoa muutettiin tasavertaisemmaksi ja äänioikeutettujen joukkoa laajennettiin. Uudistus lisäsi teollistumisen myötä nopeasti kasvaneiden kaupunkien ja niiden porvariston edustusta parlamentissa, kun aiemmin maaseutu oli ollut yliedustettuna ja suurin osa vaalipiireistä maataomistavan aatelin hallinnassa. Kyseessä oli ensimmäinen useasta suuresta vaaliuudistuksesta; seuraavat toteutettiin vuosina 1867 ja 1884–1885.
Taustaa muokkaa
1800-luvun alussa alahuoneen vaaleissa äänioikeutetut väestöryhmät olivat hyvin epätasaisesti edustettuina ja varsinkin kaupunkien ja maaseudun edustuksessa oli suuri epäsuhta, sillä historiallisilta ajoilta periytynyttä vaalipiirijakoa ei oltu muutettu. Esimerkiksi Lontoon suurkaupungista valittiin alahuoneeseen vain neljä edustajaa, kun taas harvaanasutusta Cornwallin kreivikunnasta valittiin 44. Birminghamin ja Manchesterin kaltaisilla nopeasti kasvaneilla suurilla teollisuuskeskuksilla ei ollut lainkaan edustajia. Samaan aikaan edustajia valittiin käytännössä asumattomista vaalipiireistä ("lahonneet kauppalat", engl. rotten borough) tai yksittäisen maanomistajan kontorolloimista kääpiövaalipiireistä (pocket borough), mikä suosi aatelia ja maalaisaatelia.[1] Vuonna 1780 Englannin ja Walesin noin kahdeksasta miljoonasta asukkaasta 214 000 eli alle 3 % oli äänioikeutettuja. Skotlannin 2,6 miljoonasta asukkaasta äänioikeutettuja oli vain 4 500. Vaatimukset äänioikeuden laajentamisesta lisääntyivät varsinkin Ranskan vallankumouksen jälkeen.[2]
Lakiuudistus muokkaa
Vaikka ongelmat tiedettiin, vuosikymmenten ajan parlamenttia hallinneet konservatiiviset toryt vastustivat äänioikeutettujen määrän lisäämistä ja estivät uudistusten toteuttamisen. Marraskuussa 1830 pääministeriksi tullut liberaalin whig-puolueen edustaja Charles Grey kuitenkin ilmoitti kuningas Vilhelm IV:lle aikovansa korjata tilannetta lakkauttamalla ”lahoja” vaalipiirejä ja luomalla edustuksen merkittäville teollisuuskeskuksille. Vaaliuudistuslain ensimmäinen versio hyväksyttiin alahuoneessa maaliskuussa 1831, mutta toryjen hallitsema ylähuone hylkäsi sen. Greyn pyynnöstä kuningas hajotti huhtikuussa parlamentin, jotta whigit saisivat vaaleissa suuren enemmistön alahuoneeseen, mikä helpottaisi uudistuksen läpiviemistä. Whigit voittivatkin vaalit ja lain korjailtu versio hyväksyttiin alahuoneessa syyskuussa 1831, mutta ylähuone hylkäsi sen toistamiseen. Tämä synnytti mellakoita useissa kaupungeissa; pahimmat mellakat olivat Bristolissa lokakuussa 1831. Kun kolmaskin lakiesitys juuttui seuraavana keväänä ylähuoneen käsittelyyn, pääministeri Grey pyysi toukokuussa 1832 kuningasta korottamaan pääreiksi tarvittavan määrän whig-poliitikkoja (50 tai enemmän), jotta lain taakse saataisiin enemmistö myös ylähuoneeseen. Vilhelm IV kieltäytyi, jolloin Grey erosi.[3][1]
Kuningas pyysi Wellingtonin herttuaa kokoamaan tory-hallituksen, mutta monet toryjen johtajat kuten Robert Peel kieltäytyivät tulehtuneessa tilanteessa ryhtymästä ministereiksi hallitukseen, joka tulisi saamaan kansan enemmistön vihat päälleen. Wellingtonin oli luovuttava ja Vilhelm IV:n oli pakko kutsua Grey takaisin pääministeriksi. Tässä tilanteessa kuningas jäi ilman vaihtoehtoja ja tuki Greyn ehdotusta uusien päärinarvojen jakamisesta. Pelkkä pelko tästä riitti kuitenkin taivuttamaan vanhan ylähuoneen ja lakiuudistus hyväksyttiin lopulta useiden lordien pidättäytyessä äänestämästä. Laki astui voimaan 4. kesäkuuta 1832.[3][1] Mainittu laki koski vain Englantia ja Walesia, Skotlannin ja Irlannin osalta säädettiin samana vuonna erilliset lait.
Vuoden 1832 laki lakkautti kokonaan 56 historiallista vaalipiiriä ja samalla luotiin 42 uutta. Cornwallin edustus pudotettiin 44:stä edustajasta 13:een. Äänioikeutettujen lukumäärä kasvoi 217 000:lla omaisuusrajoitusten höllentämisen vuoksi.[1] Tämän jälkeen noin joka seitsemäs aikuinen mies Britanniassa sai äänestää alahuoneen vaaleissa. Kaupungeissa äänioikeuden saivat kaikki aikuiset miehet, jotka omistivat asunnon, jonka arvo oli vähintään kymmenen puntaa vuodessa. Vaalipiirijakoon jäi kuitenkin edelleen paljon epäsuhtaa ja monet olivat pettyneitä uudistukseen.[3] Työväestö ja alempi keskiluokka jäivät edelleen ilman äänioikeutta.[1]
Merkitys muokkaa
Vuoden 1832 vaalipiiriudistus voidaan nähdä konservatiivisena toimenpiteenä, jolla yläluokan ja ylemmän keskiluokan intressejä tasapainotettiin näiden pitämiseksi tyytyväisinä, ja samalla merkittäviltä osin säilytettiin maanomistajien perinteinen huomiointi.[1]
Parlamentin vaalitavan uudistaminen korosti puolueiden merkitystä politiikassa. Toryt muuttivat jo 1832 nimensä konservatiivipuolueeksi ja whigit ottivat hieman myöhemmin nimen liberaalipuolue. Uudistus johti myös ”alahuoneparlamentarismina” tunnetun käytännön vakiintumiseen, kun pääministeriksi nimitetty Peel jätti vuonna 1835 hallituksensa eronpyynnön sillä perusteella, ettei hallitus voinut toimia ilman alahuoneen enemmistön tukea.[4]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f Reform Bill (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 14.10.2013.
- ↑ The struggle for democracy: Getting the vote (englanniksi) The National Aarchives. Viitattu 13.10.2013.
- ↑ a b c John Simkin: 1832 Reform Act (englanniksi) Spartacus Educational. Viitattu 14.10.2013.
- ↑ Risto Kari: Historian ABC: Kaikkien aikojen valtiot 2, s. 216. Tammi. Helsinki 2001.
Aiheesta muualla muokkaa
- Terms of the 1832 Reform Act (lain sisältö) (englanniksi) The Victorian Web