Rantanuottaus Länsi-Afrikassa

Rantanuottaus tai rantanuotan veto on kalastamista kuljettamalla nuotta merelle ja vetämällä se maalle rannalta käsivoimin. Rantanuottausta harjoitetaan eri puolilla maailmaa, mutta tämä artikkeli käsittelee rantanuottauksen traditiota Länsi-Afrikassa.

Kalastajat vetämässä venettä rantaan San-Pédrossa, Norsunluurannikolla.
Köyttä vetäessä vartaloa nojataan taaksepäin.
Rantanuottausta Grand-Popossa Beninissä.

KalastusvälineetMuokkaa

Purjemaista nuottaa käytetään yleisimmin Ghanan rannikolla. Siinä on kaksi pitkää ”siipeä”, lavat ja keskellä purjemainen pullistuma. Rantanuotat voivat olla pieniä, keskikokoisia ja isoja. Pienet nuottaverkot saattavat olla 50 metriä pitkiä ja kuusi metriä syviä. Keskikokoiset verkot voivat olla 280 metriä pitkiä ja 19 metriä syviä. Ketasta, Ghanasta löytyvät suurimmat verkot ovat 1 800 metriä pitkiä ja 18 – 22 metriä syviä. Ketan nuottaverkoissa saattaa olla irrotettavia osia, joten niitä voidaan käyttää lyhyempinä. Jokaisessa verkossa on kaksi vetoköyttä, jotka ovat noin 100 metriä pitkiä.

Rantanuottausta tehdään vain päiväsaikaan. Ison rantanuotan käyttöön tarvitaan 80 henkilöä. Verkkojen laskemiseen käytetään melottavia tai perämoottorilla varustettuja kanootteja. Ison nuotan lasku ja vetäminen voi kestää jopa 10 – 12 tuntia, kun taas keskikoinen nuotta voidaan laskea ja vetää 3 – 4 tunnissa.[1]

OrganisointiMuokkaa

Kun nuotta on laskettu merelle kanootilla, sitä vedetään rannalta. Verkon ja köyden pituus voi vaihdella, koska nuottia voidaan käyttää sekä laguuneissa, että meressä.

Rantanuottauksen ryhmiä johtaa nuottaverkon omistaja, joka yleensä myös omistaa kanootin. Tavallisesti omistaja on mukana päivittäisessä toiminnassa, joskus hän voi nimittää jonkun toiminaan hänen puolestaan, tavallisesti jonkin perheenjäsenen. Omistajan lisäksi johtajia ovat:

  • Puosu (bosun), joka vastaa päivittäisestä kalastuksen järjestämisestä ja antaa komennot rannalla, päättää asioista ja on suoraan vastuussa verkon omistajalle.
  • Hevosmies (horseman) ohjaa venettä ja komentaa sen miehistöä merellä, sekä päättää viime kädessä siitä, miten verkko asetetaan mereen virtauksesta riippuen.
  • Sihteeri hoitaa tilikirjan ja kirjaa talousasiat. Hän kirjaa myös miehistön työajat, myöhästyvätkö tai ovatko he poissa töistä.

JoukkueMuokkaa

Kalastusjoukkue koostuu tavallisesti voimakkaista miehistä, jotka pystyvät vetämään verkkoa tuntien ajan kuumassa auringossa. Joukkueeseen kuuluu myös vanhoja miehiä, lasia ja naisia. Joillakin miehistön jäsenillä on erikoistehtäviä, kuten sukeltaminen, moottorin kantaminen, verkon sitominen vedessä, köysien kanto, verkon paikkaus tai veneen melominen.

Joukkueen jäsenet allekirjoittavat työsopimuksen verkon omistajan kanssa, jossa he sitoutuvat kalastamaan hänen kanssaan tietyn ajan. Ghanassa voidaan tehdä yhdeksän kuukauden sopimuksia (pois luettuna sadekausi, jolloin meri on aallokkoinen ja saaliit pieniä), mutta jos työjoukkue matkustaa naapurimaihin, sopimusten kesto vaihtelee tavallisesti yhdestä viiteen vuoteen. Jäsenet saavat palkkansa sopimuskauden jälkeen. Allekirjoittaessaan työsopimuksen joukkueen jäsen saa etumaksun, joka vähennetään lopputilistä. Sopimuskautena joukkueen jäsenet saavat päivittäistä ”ruokarahaa” päivän yhteen ateriaan.

Joukkueen naiset vastaavat tavallisesti juomaveden kantamisesta vetäjille ja köysien kantamisesta kanootin lähtöpaikalle. Köydet ovat raskaita ja usein miehet auttavat naisia nostamaan köysikorin päänsä päälle tai ottamaan sen pois. Naiset ovat myös mukana vetämässä, usein köyden takaosissa. Naiset ja lapset auttavat myös verkon tyhjentämisessä, kun saalis on vedetty maihin. Naisille ja lapsille maksetaan puolet muun joukkueen jäsenten palkasta. Myös vanhat miehet ansaitsevat vähemmän, koska heillä on vähemmän voimaa. Verkko kuivuu rannalla auringossa, kunnes se pakataan jälleen veneeseen.

Joukkueen jäsenten lisäksi ulkopuoliset saattavat auttaa nuotan vedossa. Heidän avustaan ei kieltäydytä ja heille annetaan aina jonkin verran kalaa.

MerkitysMuokkaa

Rantanuottaus on käytännöllistä Ghanassa, koska se tarjoaa työtä monille kalastusyhteisöissä ja muille mahdollisuuden ansaita vähän päivän kalaa. Heitä ovat erilaiset ihmisryhmät, kuten vammaiset, yliopiston opiskelijat tai koululaiset.[2]

VetäminenMuokkaa

Nuotan vetämisen aikana kaksi noin 30 – 40 hengen ryhmää vetää nuottaa vähitellen toisiaan kohti. Tämä voi kestää kolmesta seitsemään tuntiin riippuen köysien määrästä ja nuotan koosta. Joukkueen jäsenellä on kangas, jonka hän kietoo köyden ympäri käsiensä suojelemiseksi. Vetäessä vartalo on takana, jolloin sen täysi paino on mukana.[2]

LauluMuokkaa

Rantanuottauksen tärkeä osa on musiikki ja rytmi. Kalastajat laulavat laskiessaan nuottaa merellä ja vielä äänekkäämmin soutaessaan rantaan. Myös nuottaa vedettäessä lauletaan, ja mukana on tavallisesti rytmisoitin. Solisti johtaa laulua, jota muut laulavat kuorossa. Laulut ovat joko perinteisiä tai paikalla improvisoituja. Laulun rytmitys tapahtuu vartaloiden rytmin mukaan. Joskus joukkueet vaikuttavat lähes tanssivan.[2]

Osuus kalastuksestaMuokkaa

Länsi-Afrikassa rantanuottaus kiellettiin vuonna 1989 Gambiassa, koska sillä oli negatiivinen vaikutus rannikkoympäristön kalastusresursseihin. Vuonna 2011 julkaistun tutkimuksen mukaan rantanuottauksen osuus kalojen tuotannon kokonaisuudesta väheni Ghanassa 15 prosenttia. Beninissä ja Togossa rantanuottauksen osuus oli 70 ja 80 prosenttia kalansaaliin kokonaisuudesta, joissa ne muodostavat suurimman osan kalatalouden työllisyydestä.[3]

LähteetMuokkaa

  1. Seine nets fao.org.
  2. a b c Kraan, Marloes: [http://www.marecentre.nl/mast/documents/MAST_Vol_5_117-128.pdf ‘One Man No Chop’ Beach seine fi shing in Ghana (West Africa)] marecentre.nl.
  3. 3. Comparative analysis of findings Fishing with beach seines. 2011. Food and Agriculture Organization of the United Nations (FAO). Viitattu 14.8.2020. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa