Rampurinvinttikoira
Rampurinvinttikoira (Rampuri, Rampuree) on intialainen koirarotu. Se on kotimaassaan Intian kennelliiton hyväksymä, mutta silti sielläkin sukupuuton partaalla.
| Rampurinvinttikoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Intia |
| Määrä | erittäin uhanalainen |
| Alkuperäinen käyttö | sakaalin, villisian, kauriin ja tuhojyrsijöiden metsästys |
| Nykyinen käyttö | metsästys- ja vahtikoira |
| Elinikä | maksimi 15 vuotta |
| Muita nimityksiä | Rampur Greyhound[1], Rampur Hound[1], Rampur Dog[1], Rampuri[1], Rampuree[1], North Indian Greyhound[1], Northwest Indian Greyhound[1], Levriero Nordindiano a Pelo Raso[2], Levriero dell'India del Nord[2] |
| FCI-luokitus | ei |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 34 kg |
| Säkäkorkeus | 71 cm |
| Väritys | valkoinen, keltainen, harmaa, brindle, musta tai kirjava |
Ulkonäkö muokkaa
Luoteis-Intiassa rotua kuvaillaan usein sileäkarvaiseksi[1], vankkarakenteiseksi vinttikoiraksi. Se on englanninvinttikoiran kokoinen, mutta rhodesiankoiran tapaan paljon leveämpi, massiivisempi ja lihaksikkaampi[2] – käytännössä hieman raskasrakenteisempi, karkeapiirteisempi ja voimakkaampi versio englantilaisesta rodusta[1]. Sen rakenne auttaa sitä taittamaan pitkiä välimatkoja suurella nopeudella; sen kestokyky on suuri. Rodulle tyypillisiä piirteitä ovat ns. "roomalainen kaarre", "roomalainen kuono" (kupera kuonon profiili), korkealle kiinnittyneet taittokorvat[2] ja jäniksenkäpälät.
Pää on leveämpi ja massiivisempi kuin englanninvinttikoiralla.[2] Kallo on litteä ja kuono teräväkärkinen.lähde? Silmien väri vaihtelee keltaisesta kullanruskeaan.[2] Leuat ovat voimakkaat[1] ja niiden pituus on 22,9 cm. Purenta on leikkaavalähde? ja puruvoima äärimmäisen suuri[2]. Niska on pitkä, kaareutunut ja lihaksikas. Se on melko leveä kohdasta jossa se liittyy runkoon, ja sen ympärysmitta on noin 30,5 cm.lähde?
Rungon pituus sä’ästä hännänpäähän on noin 91,4 cm. Rintakehä on syvä edestä katsottuna, muttei kovin leveä. Kylkiluut ovat kaareutuneet.lähde? Raajat ovat pitkät ja leveät.[2] Käpälät ovat kookkaat, jäniksen käpälien muotoisetlähde? ja niissä on räpylät[2]. Varpaat ovat erittäin taipuisat ja joustavat[2]: tämä antaa rodulle kissamaisen tasapainonlähde? ja auttaa sitä kulkemaan kivisessä maastossa ja ylittämään kaksi metriä korkean aidan[2]. Sen käpälät soveltuvatkin paremmin kovalla maaperällä metsästämiseen kuin englanninvinttikoiralla.[1] Häntä on pitkä (61–68,6 cm), matalalle kiinnittynyt, suipponeva ja hieman ylöspäin kiertynyt.lähde?
Väreistä esiintyy valkoista[2], keltaista[2], harmaata[1][2], juovikasta (brindle)[2], kirjavaa[2] ja mustaa[1][2]. Viimeksi mainittu on kaikkein harvinaisin[2], mutta silti myös halutuinlähde?. Myös brindle on suosittu, koska se ei erotu lehtien joukosta edes kirkkaassa valossa.[2] David Hancockin mukaan säkäkorkeus on noin 71 cm ja paino noin 34 kg[3]; Mario Cantonin mukaan urosten säkäkorkeus on noin 70 cm ja paino noin 30 kg[2].
Luonne ja käyttäytyminen muokkaa
Rampurinvinttikoira on omistajaansa kohtaan ystävällinen ja rakastava[1], melkein liiallisuuksiin astilähde?. Se on kuitenkin dominoiva, joten sen koulutuksen tulee olla määrätietoista. Se on samaan aikaan sekä hurjaluonteinen että nopea[1]. Se on yhden ihmisen koira ja tottelee yleensä vain yhtä henkilöä. Mikäli vieras ihminen tulee liian lähelle, se on valmis "puremaan ilman haukkumista"[1]. Siitä saakin erinomaisen vahtikoiran, sillä se puolustaa perhettään raivokkaasti.lähde?
Perheen, erityisesti lasten, seurassa rotu on kuitenkin luotettavan hellä ja herkkä. On tietysti suositeltavaa valvoa tapahtumia ja katsoa etteivät lapset hyödynnä kohtuuttomasti sen synnynnäisen hyvää luonnetta esimerkiksi kiusaamalla sitä. Tulee myös muistaa että se on kookas koira, joka kykenee yli-innokkaasti rakkauttaan osoittaessaan kaatamaan sekä lapsia että aikuisia.lähde?
Rampurinvinttikoira rakastaa ihmisen seuraa ja tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Se on siisti ja voi vaikuttaa jopa laiskalta. Se on kuitenkin tarvittaessa salamannopea ja saattaa leikkiessään näyttää rotua tuntemattoman silmissä pelottavalta: sillä on tapana hyökätä toisen koiran kimppuun vauhdista ja iskeä rintakehänsä tätä vasten suunnattomalla voimalla. Koska sillä on erityinen taipumus haastaa muita koiria tappeluun, sitä tulee vahtia sen osalta.lähde?
Ennen rodun hankkimista tulisi ottaa huomioon sen suuri koko ja liikunnan tarve. Se tarvitsee ympärilleen paljon tilaa eikä ole onnellinen pienessä kerrostaloasunnossa.lähde?
Alkuperä muokkaa
Rampurinvinttikoira on kotoisin Luoteis-Intiasta Uttar Pradeshin Rampurista[1] Delhin ja Bareillyn välimailta[2], missä kuninkaalliset nawab-hallitsijat kehittivät sen[2]. Erään teorian mukaan se on kirgisianvinttikoiran lähisukulainen.[1] Toisen mukaan hänen kuninkaallinen korkeutensa Ahmed Ali Khan Bahadur jalosti sen afgaanien maahan tuomasta voimakkaasta ja hurjasta keskiaasianvinttikoirasta ja tottelevaisemmasta mutta vaihtelevaan ilmastoon sopeutumattomammasta englanninvinttikoirasta.[2] Hän nimesi kasvatustyönsä tuloksen alueen mukaan rampurinvinttikoiraksi. Se ylitti suuresti hänen odotuksensa: keskiaasian- ja afgaaninvinttikoiralta se peri ulkonäkönsä ja urhean luonteensa ja englanninvinttikoiralta nopeutensa.
1800-luvun lopulla rotu oli hyvin suosittu, kun paštut toivat sen edustajia Rajputanaan ja sieltä edelleen etelämmäksi Bengaliin.[2] Maharadžat suosivat sitä sakaalin[1][2], villisian[1] ja kauriin[1] metsästyksessä, mutta sitä käytettiin myös leijonan, tiikerin, leopardin ja pantterin metsästykseen[2]. Sen rohkeuskokeena pidettiin sitä, että se selätti yksin kultasakaalin.[2] Se lannistui harvoin yhteenotoissa ja enemmän tai vähemmän pysyi nopeimman riistan tahdissa.lähde? Mustia yksilöitä pidettiin muita värimuunnoksia parempina metsästäjinä.[1] Nykyisin rotua tiedetään käytetyn myös haitallisten tuhoeläinten (lähinnä jyrsijöiden) hävittämiseen.[2]
Vuonna 1877 yksi yksilö tuotiin näytteille Lontoon eläintarhaan, jossa sitä kutsuttiin nimellä Rampoor Hound.[1] 1900-luvun alussa muutama yksilö tuotiin Britanniaan ja esiteltiin Dublinin koiranäyttelyssä.[3] Maharadžojen kukistuttua vallasta vuonna 1947 rampurinvinttikoiran suosio Intiassa laski. Englantilaisten saapumisen vaikutus siihen oli ilmeinen: englanninvinttikoiraa risteytettiin joihinkin linjoihin, minkä vuoksi nykyisin on vaikea löytää puhdasrotuista yksilöä. Metsästyksen vähetessä Intiassa populaation koko alkoi vähetä: se ei ollut rikkaille enää tarpeeksi muodikas eikä käytännöllinen, kun taas köyhät eivät voineet pitää sitä.[2]
Nykyisin siirtomaavallan aikaisen Intian jälkeen ja eläinten oikeuksien pikkuhiljaa noustessa villisian metsästys ei ole enää valtion hyväksymä urheilumuoto ja sitä harrastetaan lähinnä maan maalaisväestön keskuudessa. He jatkavat rodulla metsästämistä saadakseen ruokaa tai päästäkseen eroon tuholaisista eivätkä huvin vuoksi kuten maharadžat tekivät. Yleisesti ottaen maalaiskylien asukkaat, varsinkaan alempaan kastiin kuuluvat, eivät kuitenkaan voi pitää niin kookasta koiraa. Paikallisten metsästäjien mukaan nykyiset yksilöt eivät enää muistuta alkuperäistä rotua, koska populaatio on viime aikoina sekoittunut muiden rotujen kanssa.[1]
Viime vuosien aikana rodun suosio ehti jo joksikin aikaa nousta ja sen myötä myös lukumäärä. Se on kuitenkin jälleen sukupuuton partaalla.[2] Vuosia sitten joitain yksilöitä tuotiin Englantiin, mutta ne eivät herättäneet siellä riittävästi kiinnostusta, eikä niiden kasvattaminen maassa alkanut.[1] Intian ulkopuolella tunnetaan ja on rekisteröity vain kourallinen yksilöitä, jotka ovat lähes kaikki Yhdysvalloissa New Jerseyn osavaltiossa.[2] Niiden tunnettavuuden eteen Pohjois-Amerikassa kuitenkin tehdään tällä hetkellä paljon töitä.[3]
Terveys muokkaa
Rampurinvinttikoira on terve ja pitkäikäinen: se voi elää 15-vuotiaaksi, mutta tämä vaihtelee suuresti yksilöiden välillä. Se on sitkeä eikä sillä esiinny monia läntisille vinttikoirille yleisiä fyysisiä ongelmia. Perinnölliset sairaudet ovat harvinaisia. Tyypilliset vaivat ja niiden oireet ovat samanlaisia muiden vinttikoirien kanssa: akalasia, vatsalaukunkiertymä ja osteosarkooma.lähde?
Hoikan rakenteensa vuoksi rotu ei sovi nukkumaan kovalla pinnalla, joten omistajan tulee antaa sille pehmeä makuualusta; ilman sitä se on altis tuskalliselle ihoaristukselle. Tämä voidaan välttää antamalla sille A-vitamiinipitoista ruokaa. Ainutlaatuisen rakenteensa ja fysiikkansa vuoksi sille paras vaihtoehto olisi eläinlääkäri joka ymmärtää rodun kannalta tärkeät asiat, varsinkin anestesiaa tarvittaessa. Jos rotuspesialistia ei löydy, olisi hyvä etsiä yleisempien vinttikoirien ja muiden sen kaltaisten rotujen hoitamisen asiantuntija.lähde?
Vinttikoirilla on epätavallinen veriyhdistelmä, jonka rotua tuntemattomat eläinlääkärit voivat tulkita väärin; tämä voi johtaa vääriin diagnooseihin. Rampurinvinttikoiralla punasolujen määrä on suurempi kuin muilla koirilla – piirre jonka se on perinyt englanninvinttikoiralta. Koska punasolut vievät lihaksiin happea, niiden suurempi lukumäärä mahdollistaa suuremman happimäärän kulkeutumisen nopeammin keuhkoista lihaksiin. Eläinlääkäriasemien veripankeissa pitäisi käyttää luovuttajina englanninvinttikoiria, jos rampurinvinttikoiria ei ole saatavilla.lähde?
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 48-49. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae Canton, Mario. Levrieri e segugi primitivi, s. 48-51. Antonio Crepaldi Editore, 2012: Porto Viro, Italia.
- ↑ a b c Hancock, David. Sighthounds - Their Form, Their Function and Their Future, s. 109. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2012. ISBN 978-1-84797-392-4.
Katso myös muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- The Kennel Club of India (Arkistoitu – Internet Archive)
