Ramón Serrano Súñer
Ramón Serrano Súñer (12. syyskuuta 1901 Cartagena – 1. syyskuuta 2003 Madrid)[1] oli espanjalainen äärioikeistolainen poliitikko, joka toimi korkeissa asemissa diktaattori Francisco Francon valtakauden alkuvuosina. Hän oli Espanjan sisäministerinä 1938–1940 ja ulkoministerinä 1940–1942.
Elämänvaiheet muokkaa
Serrano Súñerin suku oli juuriltaan katalaaneja.[1] Hänen isänsä oli insinööri. Serrano Súñer opiskeli lakitiedettä Madridin keskusyliopistossa ja tutustui opiskeluvuosinaan José Antonio Primo de Riveraan, joka perusti myöhemmin fasistisen puolueen Falangin. Serrano Súñer työskenteli Espanjan syyttäjänlaitoksessa ja tutustui kenraali Francisco Francoon molempien asuessa 1920-luvun lopulla Zaragozassa. Serrano Súñer nai vuonna 1931 Zita Polon, joka oli Francon vaimon Carmen Polon sisko. Serrano Súñer valittiin vuonna 1933 Espanjan parlamenttiin jyrkän konservatiivisen CEDA-puolueliiton ehdokkaana. Hän tuki Francon ja muiden kenraalien salahanketta toisen tasavallan kukistamiseksi sotilasvallankaappauksella. Espanjan sisällissodan alkuvaiheessa vuonna 1936 tasavaltalaiset vangitsivat hänet ja surmasivat hänen kaksi veljeään, mitä hän ei antanut anteeksi. Hän onnistui pakenemaan talvella 1937 Francon joukkojen puolelle.[2]
Primo de Riveran kuoltua tasavaltalaisten käsissä Falangin nimelliseksi johtajaksi valittiin Manuel Hedilla, mutta Serrano Súñerin avulla Franco onnistui kaappaamaan liikkeen ja tekemään siitä diktatuurinsa tärkeän välineen. Ainoaksi sallituksi puolueeksi perustettiin huhtikuussa 1937 uusi Falange Española Tradicionalista y de las Juntas de Ofensiva Nacional Sindicalista. Serrano Súñer toimi elokuusta 1939 alkaen sen ylimmän johtoelimen (Junta Politica) puheenjohtajana. Hän oli käytännössä puolueen johtaja vuoteen 1942 asti.[2][1] Hän pyrki aatteelliseen kompromissiin falangistien vallankumouksellisen fasismin ja Francon katolista kirkkoa myötäilevän äärikonservatismin välillä.[2]
Franco nimitti Serrano Súñerin tammikuussa 1938 sisäministerikseen, mutta tämän valta ulottui pian myös ulkopolitiikkaan. Virallisesti Serrano Súñerista tuli ulkoministeri lokakuussa 1940. Läheinen suhde Francoon teki hänestä muodollista asemaansa vaikutusvaltaisemman. Toisen maailmansodan alkupuolella Serrano Súñer oli Espanjan akselivaltoja myötäilleen ulkopolitiikan pääarkkitehteja. Hän ihaili varauksetta varsinkin Benito Mussolinin Italiaa, mutta natsi-Saksan johtajien kanssa hänellä oli erimielisyyksiä voimakkaasta saksalaismielisyydestään huolimatta. Hän auttoi Francoa pitämään Espanjan ulkona sodasta.[2] Serrano Súñerin aloitteesta vuonna 1941 perustettiin espanjalaisista vapaaehtoisista muodostunut ”sininen divisioona”, joka osallistui Saksan sotaretkeen Neuvostoliittoa vastaan. Espanja ei kuitenkaan julistanut sotaa Neuvostoliitolle.[1]
Franco kääntyi lopulta omapäistä Serrano Súñeria vastaan ja syrjäytti tämän kaikista johtotehtävistä syyskuussa 1942 rauhoittaakseen tukiryhmiinsä kuuluneiden falangistien ja äärivanhoillisten karlistien välisen kärhämän. Serrano Súñer ei tämän jälkeen osallistunut politiikkaan, vaan vetäytyi juristin uralle, mutta julkaisi toisinaan Francoa kritisoineita artikkeleita ja julistuksia. Hän kirjoitti myös useita muistelmateoksia, esseitä ja elämäkertoja, ja jatkoi julkaisutoimintaansa myös Espanjan palattua demokratiaan Francon kuoleman jälkeen. Hän kuoli 101-vuotiaana vuonna 2003.[2]
Teoksia muokkaa
- Entre Hendaya y Gibraltar (1947)
- Ensayos al viento (1969)
- Entre el silencio y la propaganda, la Historia como fue, Memorias (1977)
- De anteayer y de hoy (1981)
- Dictámenes y recursos de casación civil (1985)
- Política de España, 1936-1975 (1995)
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ramón Serrano Súñer Wikimedia Commonsissa
