Rakennelma
Rakennelma on yleensä yksinkertainen ja kevytrakenteinen rakenne.[1] Rakennelmalle on tyypillistä vähäisyys rakennukseen verrattuna ja usein myös väliaikaisuus, mutta rakennelma saattaa olla myös hyvin suuri ja pysyvä, esimerkiksi pato tai radiomasto. Termiä rakennelma voidaan käyttää myös laajemmassa merkityksessä, jolloin se kattaa kaikki ihmisen luomat rakenteet, myös rakennukset.
Suomessa pienehkön rakennelman pystyttäminen tai sijoittaminen vaatii yleensä toimenpideluvan, suurehkon, näkyvän puolestaan rakennusluvan. Tarpeen ratkaisee kunnan rakennusvalvontaviranomainen, ja kunnan rakennusjärjestyksessä voi olla asiasta tarkempia määrityksiä. Eri maiden säädökset ja määräykset eroavat toisistaan, joten rakennuksen ja rakennelman termien käyttö ja rakentamisen vaatimukset vaihtelevat.
Erilaisia rakennelmia
muokkaa- rakennelma
- esiintymislava
- katos
- kioski
- koju
- käymälä
- liiteri
- muu aita kuin pensasaita
- suuri ulkomainos
- urheiluvälinevaja
- vaja
- yleisörakennelma
- asuntovaunualue
- golfkenttä
- katsomo
- kokoontumispaikka
- leikkikenttä
- pallokenttä
- uimarannan pukusuoja
- urheilupaikka
- yleisöteltta
- liikuteltava laite
- käytössä oleva matkailuvaunu tai asuntolaiva paikallaan pidettynä; pelkkä säilyttäminen ei vielä tee niistä rakennelmaa
- erillislaite
- vesirajalaite
- aallonmurtaja
- kanava
- suurehko laituri
- suuri silta
- voimalan pato
- säilytys- ja varastointialue
- suuri pysäköintialue
- suuri varastointialue
Pienehkö laitos
muokkaaRakennelmiin verrattavia pienehköjä laitoksia, joiden rakentamiseen saatetaan tarvita toimenpidelupa, ovat esimerkiksi
- kuvapatsaat
- muistopatsaat
- polttoainesäiliöt
- vesialtaat
Lähteet
muokkaa- Ari Ekroos & Vesa Majamaa: Maankäyttö- ja rakennuslaki: Helsinki 2005 ISBN 951-37-3913-9.
- Markku O. Tunturi: Rakennus ja rakennelma sekä koneet ja laitteet varainsiirtoverotuksessa. Defensor Legis 3/2001.
Viitteet
muokkaa- ↑ Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5