Ragnar Heikel

Ragnar Atle Teodor Heikel (9. syyskuuta 1892 Rovaniemi16. marraskuuta 1927) oli suomalainen jääkärimajuri.[1][2] Hän johti Suomen yleisesikunnan tiedustelutoimistoa eli osasto V:tä vuosina 1920–1921 ja 1925–1927.

Ragnar Atle Teodor Heikel

Perhe ja opinnotMuokkaa

Ragnar Heikelin vanhemmat olivat maaherra Teodor August Heikel ja Ida Liljebäck. Heikel kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1912 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopistossa ja suoritti lääketieteen opintoihin valmistavan medikofiilitutkinnon vuonna 1914 ja jatkoi opintojaan lääketieteellisessä tiedekunnassa.[1][2]

Heikelin puoliso oli Airi Heikinheimo (myöh. Koskimies), jonka isä oli lääkintöneuvos Oskari Heikinheimo. Leskeksi jäätyään tämä meni naimisiin professori Rafael Koskimiehen kanssa.[3]

JääkärikausiMuokkaa

Hän liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 9. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan, josta hänet komennettiin Suomeen 8. kesäkuuta 1915. Hän oli Helsingissä perustamassa ylioppilasaktivistien tiedustelu- ja värväystoimistoa, ns. Liisankadun toimistoa, ja toimi siellä jouluun 1915 saakka ja sen jälkeen sisällissodan alkuun saakka Tukholmassa ja Haaparannalla Saksan meriesikunnan ja yleisesikunnan Tukholman toimistojen antamissa tehtävissä. Suomeen hän palasi 4. helmikuuta 1918 Tornion kautta ja liittyi suojeluskuntajoukkoihin.[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Katso myös: Suomen sisällissota

Suomen sisällissodan puhjettua Heikel otti osaa pikakiväärinjohtajana Tornion valtaukseen ja toimi hetken Jyväskylässä konekivääriosaston kouluttajana ennen kuin liittyi Kuhmoisissa Pohjois-Hämeen rykmentin 1. pataljoonaan. Heikel siirrettiin jo 13. maaliskuuta 1918 Peräpohjolan pataljoonaan, missä hän toimi konekivääriupseerina ja pataljoonankomentajan apulaisena. Hänen sijoituspaikakseen muodostui Valkoisen armeijan rykmenttijaottelun astuttua voimaan Pohjois-Pohjanmaan rykmentin 2. pataljoona, missä hän toimi konekiväärikomppanian päällikkönä. Heikel osallistui Suomen sisällissodassa taisteluihin Kuhmoisissa, Lempäälässä, Vesilahdella, Karkussa ja Tyrväällä sekä valtauksiin Inkeroisissa, Kyminlinnassa ja Kotkassa.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Heikel siirrettiin sisällissodan jälkeen siihen komppaniaan päälliköksi, joka oli valittu rykmentistä lähetettäväksi 16. toukokuuta 1918 ylipäällikön määräyksestä perustettuun Suomen valkoiseen kaartiin. Suomen valkoisesta kaartista hänet siirrettiin 15. kesäkuuta 1918 Yleisesikuntaan, missä hänestä tuli ulkomaantiedustelusta vastanneen alaosaston päällikkö. Yleisesikunnan uudelleenorganisoinnin yhteydessä Heikel nimitettiin vuoden 1920 alusta toimisto V:n eli tosiasiallisen tiedusteluosaston johtoon, missä tehtävässä hän jatkoi 1. helmikuuta 1921 asti. Yleisesikunnasta hänet siirrettiin 19. syyskuuta 1921 Sisäasiainministeriön käyttöön ja määrättiin 1. lokakuuta 1921 alkaen Petsamon rajavartioston päälliköksi, missä hän yleni myöhemmin rajakomendantiksi. Hänet siirrettiin 1. kesäkuuta 1925 takaisin Yleisesikuntaan, missä hän toimi toimistoupseerina ja 22. syyskuuta 1925 alkaen uudelleen toimisto V:n päällikkönä aina kuolemaansa asti.[1][2][4] Heikel teki vuonna 1926 Varsovassa sopimuksen Suomen ja Puolan yleisesikuntien välisestä Neuvostoliittoa koskevien tiedustelutietojen vaihdosta.[5][6]

KatoaminenMuokkaa

 
Aero Oy:n turmakone K-SALD
Katso myös: Aeron Junkers F 13 -lento-onnettomuus 1927

Heikel kuoli ilmeisesti lento-onnettomuudessa ollessaan paluumatkalla Tallinnasta Helsinkiin Suomenlahdella 16. marraskuuta 1927, kun viisi Suomen sotilastiedustelujohtoa virkamatkalla kuljettanutta lentokonetta eksyi sumussa. Muut koneet onnistuivat laskeutumaan, mutta Heikeliä kuljettanut Aero Oy:n K-SALD Junkers F 13 -vesitasokone katosi jäljettömiin ollessaan mahdollisesti pyrkimässä kohti Söderskärin majakkaa. Koneessa oli havaittu vikaa jo menomatkalla kaksi päivää aiemmin, jolloin se oli joutunut tekemään pakkolaskun mereen. Muut saman koneen mukana kadonneet olivat ratsumestari Armas Klinthe, lentäjä Kalle Karlstedt ja saksalainen mekaanikko K. Petzold. Heikelin viralliseksi kuolinsyyksi merkittiin hukkuminen, mutta liikkui myös salaliittoteorioita, joiden mukaan kone matkustajineen olisi kaapattu Neuvostoliittoon.[7][8][9]

Heikel julistettiin oikeuden päätöksellä kuolleeksi vuonna 1932 ja kuolinpäiväksi merkittiin 1. tammikuuta 1931.[10]

LuottamustoimetMuokkaa

Heikel oli Viron armeijassa suomalaisena yhteysupseerina 20. huhtikuuta – 20. toukokuuta 1919 välisen ajan ja erikoistehtäviä hän suoritti armeijan palveluksessa Ruotsissa kesäkuussa 1920. Heikel toimi Yleisesikunnan edustajana Etsivän keskuspoliisin uudelleenjärjestelyä suunnitelleessa komiteassa vuonna 1921 ja suomalais-venäläisen rajakomission jäsenenä sekä asiantuntijana norjalais-suomalaisessa rajakomissiossa ja puheenjohtajana suomalais-venäläisessä rajantarkastuskomission 5. piirissä.[1][2]

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Kuka kukin on 1954, s. 399 Runeberg.org.
  4. Eero Elfvengren ja Einar Laidinen: Vakoilua itärajan takana – yleisesikunnan tiedustelu Neuvosto-Karjalassa 1918–1939, s. 20–21, 92, 348. Minerva, Helsinki 2012.
  5. Elfvengren & Laidinen 2012, s. 116–117.
  6. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1811963?page=20
  7. Heidi Ruotsalainen: Salatun tiedon tuottajat – Suomen sotilasasiamiesjärjestelmän kehitys 1918–1939, s. 125–127. Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsinki 2020. teoksen verkkoversio
  8. Jarmo Huhtanen: Salaisen tiedon sotilaat – Uusi väitöstutkimus paljastaa, että Suomen sotilastiedustelulla on syvät juuret tsaarin Venäjällä. (vain tilaajille) Helsingin Sanomat 19.4.2020. Viitattu 19.4.2020.
  9. Hakkapeliitta 49/1927 s. 20
  10. Kuolleeksi Julistetut: Heikel Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 19.4.2020.