Rönnskär (Maalahti)

Rönnskärin saaristo sijaitsee Merenkurkussa noin 40 kilometriä länteen Vaasasta. Saariryhmään kuuluu noin 100 luotoa ja saarta. Useimmiten puhuttaessa Merenkurkun Rönnskäristä tarkoitetaan tähän saaristoon kuuluvaa Fäliskäretin saarta. Saarilla on tavattu 67 pesivää lintulajia joista yleisimpiä ovat riskilä, haahka ja ruokki.

Fäliskäretin saarella sijaitsee Suomen vanhin säilynyt puinen tunnusmajakka eli pooki. Punaiseksi maalattu kellotapulia muistuttava pooki on rakennettu 1784 ja se on lähes 22 metriä korkea. Saarella on kaksi 1800-luvulta peräisin olevaa luotsiasemarakennusta jotka ovat yksikerroksisia puutaloja joiden yhteydessä on matala tähystystorni. Luotseja varten rakennettiin saarelle myös navetta, tuulimylly, leivintupa ja makasiini. Vuonna 1967 saarelle valmistui kaksikerroksinen tiilirakennus luotsi- ja merivartioasemaa varten. Luotsiaseman toiminta päättyi 1976. Rönnskärin satama sijaitsee Fäliskäretin saaren itärannalla. Nykyisin Fäliskäretissä toimii Metsähallituksen luontoasema. [1][2][3]

LähteetMuokkaa