Pyrrhonismin pääpiirteet

Pyrrhonismin pääpiirteet (m.kreik. Πυῤῥώνειοι ὑποτύπωσεις, Pyrrhōneioi hypotypōseis) on Sekstos Empeirikoksen kirjoittama filosofinen teos, joka esittelee nimensä mukaisesti pyrrhonistisen skeptisismin perusajatukset.

Pyrrhonismin pääpiirteet
Πυῤῥώνειοι ὑποτύπωσεις
Alkuperäisteos
Kirjailija	Sekstos Empeirikos
Kieli	muinaiskreikka
Genre	filosofia
Julkaistu	100-luku
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Historia

Sekstos Empeirikoksesta itsestään tiedetään vain vähän; hän eli ja kirjoitti todennäköisesti 100-luvulla jaa., ja toimi ilmeisesti lääkärinä. Pyrrhonismin pääpiirteet on Sekstoksen pääteos ja vaikutusvaltaisin teos, ja merkittävin antiikin ajan lähde pyrrhonistiseen ajatteluun. Sen kautta hänestä tuli pyrrhonismin merkittävin edustaja. Sekstos ei kuitenkaan pyrkinyt esittämään uutta oppia, vaan kuvaamaan tuntemansa skeptisen ajatustavan.

Tutkijat ovat laajalti sitä mieltä, että Sekstoksen nykyaikaan säilyneissä teoksissa, joihin kuuluu myös teos Matemaatikkoja vastaan, on jäljellä vain vähän alkuperäistä. Teosten löytyminen johti 1500- ja 1600-luvuilla uuteen skeptisismin aaltoon, jota edustivat muiden muassa Michel de Montaigne, Pierre Gassendi, René Descartes ja Pierre Bayle; sekä useisiin pyrkimyksiin kumota skeptisismi.

Sisältö

Sekstoksen teos on jaettu kolmeen kirjaan.

Kirja I

Sekstos jakaa teoksensa alussa filosofiset kannat kolmeen: Ensimmäinen on dogmatismi, jonka mukaan totuus on tunnettu. Tähän hän sijoittaa aristotelismin, epikurolaisuuden ja stoalaisuuden. Toinen kanta on akateeminen skeptisismi, Kleitomakhoksen ja Karneadeen kanta, jonka mukaan totuutta ei voida tuntea. Nykyisin tähän viitataan usein akatemialaisena skeptisisminä. Kolmas kanta on skeptisismin muoto, jota kutsutaan pyrrhonismiksi. Sen mukaan totuutta ei tunneta, mutta sitä voidaan etsiä.

Sekstos kuvaa skeptisismin kyvyksi vastustaa erilaisia vaikutelmia ja ajatuksia niin, että argumenttien ja esimerkkien vastakkainasettelulla saavutetaan epokhe, arvostelmista pidättymisen tila, ja tämän seurauksena ataraksia, mielenrauha. Näin hän asettaa oppisuunnan varsinaisen päämäärän samoin kuin muut merkittävimmät hellenistisen filosofian koulukunnat, stoalaisuus ja epikurolaisuus.

Sekstoksen mukaan skeptikot eivät kuitenkaan hylkää passiivisia aistivaikutelmia, joiden hyväksyminen ei ole tahdonalaista. Epäily koskee ainoastaan arvostelmia, eli aistitusta tehtyjä tahdonalaisia tulkintoja. Pyrrhonilaisen näkemyksen mukaan voimme kyllä olla varmoja siitä, että aistimme niin kuin aistimme, mutta emme siitä, että asiat todellisuudessa ovat niin kuin aistimme.

Ensimmäisen kirjan lopussa Sekstos vertaa pyrrhonismia muihin oppisuuntiin, joissa jotkut ovat nähneet yhtäläisyyksiä sen kanssa: näitä ovat Herakleitoksen, Demokritoksen ja Protagoraan ajattelu, kyreneläisyys sekä akatemialainen skeptisismi. Hän vertaa pyrrhonismia myös lääketieteen empiiriseen ja metodiseen koulukuntaan.

Kirja II

Toinen kirja alkaa dogmatismin kritisoimisen mahdollisuuden arvioinnilla: voiko skeptikko kyseenalaistaa dogmaatikkojen opit, ja mistä dogmaatikkoja kritisoitaessa tulisi aloittaa. Tämän jälkeen Sekstos käsittelee totuutta sekä totuuden kriteerin ongelmaa. Tarkemmin hän analysoi kolmea mahdollista kriteeriä: kenen mukaan; millä keinoin; ja minkä mukaisesti. Sekstos myös kysyy, onko mikään totta luonnostaan.

Kirjan loppuosa käsittelee todistuksia, syllogismeja, induktiota, määritelmiä, jaotteluja, kokonaisuuksia ja osia, sukuja ja lajeja sekä sofismeja.

Kirja III

Kolmas kirja käsittelee erityisiä filosofisia, enimmäkseen luonnonfilosofisia ja eettisiä, kysymyksiä. Näitä ovat luvuittain: (1) fysiikka; (2) asioiden alkuperä (arkhe); (3) jumala; (4–5) syy; (6–7) aineelliset alkuperät ja kappaleet; (8) sekoittaminen; (9–10) liike; (11) kasvaminen ja väheneminen; (12–13) poistaminen, lisääminen ja vaihtaminen; (14) kokonaisuus ja osa; (15) luonnollinen muutos; (16) syntyminen ja häviäminen; (17) lepo; (18) paikka; (19) aika; (20) lukumäärä; (21) etiikka; (22–23) hyvä, paha ja yhdentekevät asiat; (24–27) elämisen taito ja voidaanko sitä opettaa; (28) voidaanko mitään opettaa; (29) onko olemassa opettajia ja oppilaita; (30) onko olemassa oppimisen menetelmää; sekä (31) hyödyttääkö elämän taito omistajaansa.

Kirjan viimeisessä luvussa (32) kirjoittaja käsittelee kysymystä, miksi skeptikko esittää joskus tarkoituksella heikkoja argumentteja. Hänen vastauksensa on, että skeptikko pyrkii argumenteillaan parantamaan ”potilaansa” uskomuksista, ja aivan samoin kuin lääkäri käyttää välillä vahvoja tai heikkoja lääkkeitä potilaan tarpeen mukaan, samoin myös skeptikko käyttää tarkoituksella heikkoja argumentteja silloin, kun se riittää.

Lähteet

• Sextus Empiricus; Mates, Benson (toim.): The Sceptic Way. Sextus Empiricus’s Outlines of Pyrrhonism. Johdanto, käännös ja kommentaari Benson Mates. New York, Oxford: Oxford University Press, 1996. ISBN 0-19-509212-0.

Kirjallisuutta

• Sekstos Empeirikos: Pyrrhonismin pääpiirteet, ensimmäinen kolmesta kirjasta. Suomennos, johdanto ja selitykset Marke Ahonen. Teoksessa Grahn-Wilder, Malin (toim.): Skeptisismi. Epäilyn ja etsimisen filosofia, s. 23–79. Helsinki: Gaudeamus, 2016. ISBN 978-952-495-396-2.
• Sextus Empiricus; Bury, Robert Gregg (toim.): Outlines of Pyrrhonism. Loeb Classical Library. Harvard University Press, 1983.

Aiheesta muualla

• Sextus Empiricus: Outlines of Pyrrhonism (Arkistoitu – Internet Archive) - katkelmia (englanniksi)