Pyhän koulu

peruskoulu

Pyhän koulu (aikaisemmin myös Pyheen koulu) on Mietoisten Valaskallion kylässä, Mynämäen kunnassa sijaitseva koulu. Pyhäntien varressa olevassa 1909 rakennetussa ja 1930 laajennetussa koulussa toimii ala-aste ja sen yhteydessä päiväkoti. Koulussa oli vuonna 2007 noin kuusikymmentä oppilasta.

Juuri valmistunut Pyhän kansakoulu vuonna 1909.

Historia muokkaa

Pyhän koulupiiri perustettiin Mietoisten kuntakokouksen aloitteesta vuonna 1905, kun kirkonkylässä sijaitseva Tavastilan koulu alkoi käydä ahtaaksi. Koulu aloitti toimintansa syksyllä vuonna 1907 Valaskallion Nikulan talosta vuokratuissa tiloissa.[1][2] Kansakoulun opettajaksi valittiin Mynämäkeläinen Sanni Anttila.[3] Varsinaisen koulurakennuksen paikasta käytyjen kiistojen vuoksi Pyhän varsinainen koulurakennus valmistui Valaskallion Vähätalon mailla sijainneelle Lintulan mäelle vasta vuonna 1909.[1]

Vuoden 1921 oppivelvollisuuslain myötä myös Pyhän koulu muuttui kuusiluokkaiseksi. Perustetun kaksiluokkainen alakansakoulun takia koulun toiseksi opettajaksi valittiin miesopettajan virkaan vuonna 1922 Kustaa Anttila. Vuotta myöhemmin perustettuun alakansakoulun opettajan virkaan valittiin puolestaan kiertokoulun opettaja Margit Salonen.[3] Koulua laajennettiin ja korjattiin 1930-luvun alussa, mutta opettajakunta pysyi muuttumattomana sota-ajan loppuun asti.[1][3] Koulun lisärakennus puolestaan valmistui 6. marraskuuta 1960.[3]

Pyhän kansakoulu muuttui peruskoulun ala-asteeksi 1.8.1976, jolloin Mietoisten kunnassakin siirryttiin uuteen järjestelmään. Ala-aste oli kansakoulun tavoin kuusiluokkainen ja oppilaita oli 35.[3] Koulurakennusta peruskorjattiin sisätiloiltaan vuonna 1980.[1][3] Tällöin rakennettiin muun muassa teknisen työn tilat, opettajainhuone ja suihkut. 1980- ja 1990-luvuilla koulun oppilasmäärä jatkoi tasaista kasvuaan ja vuonna 2004 koulussa oli ennätykselliset 71 oppilasta Toistaiseksi viimeisin saneeraus ja laajennus koululla tehtiin vuonna 2003, jonka jälkeen päiväkoti, esikoulu ja perusopetus toimivat yhteisissä tiloissa.[3]

Koulu nykyään muokkaa

 
Pyhän koulu kesällä 2009

Pyhän koulu on Tavastilan koulun ohella toinen entisen Mietoisten kunnan alueella vielä toimivista kouluista. Sen luokanopettajien määrä on edelleen kolme ja he opettavat yhdistettyjä 1–2, 3–4 ja 5–6 luokkaa. Viidennen ja kuudennen luokan opettaja toimii myös koulun rehtorina. Yhteensä oppilaita oli vuonna 2007 62 ja koska saman vuoden oppilasennusteen mukaan koulun seuraavan viiden vuoden oppilasmäärä on 59–68 oppilasta, tulee koulu todennäköisesti pysymään tulevaisuudessakin kolmiopettajaisena kyläkouluna. Koulua pyritään kehittämään koulun verkkosivujen mukaan myös "kohti mahdollisimman laajamuotoista toimintakeskusta". Koulussa toimivan päiväkodin ja esikoulun lisäksi myös erilaiset kerhot ja yhdistykset käyttävätkin koulutiloja runsaasti.[4]

Koulu pyrkii painottamaan opetustyössään ympäristö- ja luonnontietoa. Koulun sivujen mukaan lintujen seuranta Mynälahdella, veden laadun tarkkailu Laajoella ja romumetallin keräys ovat esimerkkejä erilaisista toteutetuista luonto- ja ympäristöprojekteista. Koulun mukaan kaikki luokat myös ylläpitävät omaa kompostoria. Aktiivisen ympäristötoiminnan vuoksi koululle myönnettiin vuoden 2004 joulukuussa Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran vihreä lippu.[4]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c d Kauko-Vainio: Mietoisten kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, s. 172–173
  2. Lahtinen: Mietoinen ja muu maailma
  3. a b c d e f g Mietoisten kunta: Pyhän koulu - Koulun historia
  4. a b Mietoisten kunta: Pyhän koulu - Koulu tänään

Aiheesta muualla muokkaa

  • Reino Kauko (toim.): Mietoisten kunnan koululaitos 1882-1982. Mietoisten kunta, 1982.