Puutarhakaupunki
Puutarhakaupunki-ideologia on eräs kaupunki- ja aluesuunnittelun näkökulmista. Puutarhakaupungit ovat isojen kaupunkien ympärille muodostettuja pienempien alueiden piirejä, joissa väliin jää luonnonmukaisuutta ja puhtaampaa ympäristöä edistäviä puistoalueita.[1] Asukasluvultaan puutarhakaupunki on rajoitettu, ja se on ilmava ja puistomaisesti suunniteltu sekä hallinnoltaan ja toiminnoiltaan itsenäinen. Puutarhakaupungin asunnot ovat pääasiallisesti rivi- tai omakotitaloja.[2]
Ajatuksen kehitti brittiläinen Ebenezer Howard 1800-luvun lopussa. Britanniaan syntyi 1903 ensimmäinen puutarhakaupunki Letchworth Lontoon lähistölle. Howard määritteli puutarhakaupungille seuraavia periaatteita:
- maa-alueen julkinen hallinto, että vältettäisiin taloudelliset arvioinnit
- ruuan tuotantoa varten maatalousvyöhyke kaupungin ympärillä
- suhteellisen harva asukastiheys
- kaupungin keskustassa myös julkisia palveluita (puistoja, kulttuuripaikkoja jne.)
- taloudellisen toiminnan säätely alueella
Puutarhakaupungit Suomessa muokkaa
Suomessa puutarhakaupunki-ideaa alettiin soveltaa heti 1900-luvun alussa. 1901 perustettiin Haga (Haaga), 1906 Grankulla (Kauniainen) ja 1907 Brändö (Kulosaari). Konrad Zilliacus perusti 1906 silloiseen Helsingin maalaiskuntaan ”Parkstad Wanda Puistonkylän”, josta hän alkoi myydä omakotipalstoja kymmenen vuoden maksuajalla. Puistonkylästä on edelleen merkkejä muun muassa Helsingin Puistolan kaupunginosassa, vanhassa Tapanilassa sekä Tapaninvainiolla.[3] Eliel Saarinen kumppaneineen teki vuonna 1918 ”Pro Suur-Helsinki” -suunnitelman, jossa kantakaupunkia ympäröivät puutarhakaupungit oli yhdistetty toisiinsa raidelinjoin. Siitä toteutui lopulta vain pieniä osia Munkkiniemeen.[4] Akseli Toivonen sai aikaan Puu-Käpylän toteuttamisen 1920-luvulla kasvavan pääkaupungin asuntokurjuutta lievittämään. Käpylää pidettiin ympäri Eurooppaa onnistuneena puutarhakaupunkina, vaikka kotimaiset aikalaisarkkitehdit kritisoivatkin Martti Välikankaan suunnittelemia taloja liian moderneina ”tulitikkulaatikoina”.[5]
Puutarhakaupungin kuuluisin suomalainen sovellus on Heikki von Hertzenin visioima modernistinen Tapiola, jota oli suunniteltu jo 1940-luvulla ja rakennettu 1950-luvulta alkaen. Toteutuksen hoiti Asuntosäätiö, tarkoituksenaan yhdistää alueeseen sekä kaupunkimaisia että maaseutumaisia piirteitä.[6] Asuntosäätiö on rakennuttanut puutarhakaupunkialueita muuallekin Suomeen.
Pääkaupunkiseudulla edelleen sijaitseva puutarhakaupunki Kauniainen syntyi vuonna 1906. Tuolloin perustettiin maanhankintayhtiö Ab Grankulla, joka palstoitti Espooseen Grankullan seisakkeen ympäristöstä ostamalleen maalle tontteja ja rakennutti teitä. Grankulla puoli-itsenäistyi Espoosta taajaväkisenä yhdyskuntana 1915 ja itsenäistyi kokonaan kauppalana 1920. Kaupungiksi Kauniainen tuli vuonna 1972, yhtaikaa Espoon kanssa.
Lähteet muokkaa
- Honkala, Liisa (toim.): Arkkitehtuurin sanakirja. WSOY 2000. ISBN 951-0-24579-8.
Viitteet muokkaa
- ↑ Piia Ketopaikka: Arjen hiljainen arkkitehtuuri kunniaan – rakennettu ympäristö asukasystävälliseksi! 9.10.2006. Yle, Pallo Hallussa. Viitattu 14.8.2007.
- ↑ Honkala 2000, s. 193
- ↑ Malmi-seura (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Munkkiniemi-Haaga -suunnitelma (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Asta Korppi: Meidän Käpylä. Tintta Kustannus 2007. Sivut 15–17.
- ↑ 1950-luku: Tapiolasta kaikki alkoi Asuntosäätiö. Arkistoitu 13.8.2007. Viitattu 14.8.2007.
Aiheesta muualla muokkaa
- Puutarhakaupungeista Ranskassa ja Euroopassa (ranskaksi)
- Tapiolasta Rakennustaiteen museon sivuilla
- Parkstad Wanda Puistonkylän mainosteksti vuodelta 1910 Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan Kansalaismuisti-projektin Tapanila-osiossa
- Letchworthin kaupungin verkkosivut (Arkistoitu – Internet Archive)