Punamaalikulttuuri (Amerikka) oli muinainen punaokraa haudoissaan käyttänyt intiaanien kulttuuri Mainen osavaltion seuduilla pitkin Atlantin rannikkoa, ulottuen sisämaahankin. Ihmiset elivät kalastuksella ja metsästyksellä. Asutus vaihteli luultavasti vuodenaikojen mukaan sisämaan metsästysleirien ja rannikon kalastusleirien välillä. Ruumiit ja hautalahjat maalattiin punaisella okravärillä. Kulttuuria luonnehtivat hyvin tehdyt keihäänkärjet, bayonetit. Haudat olivat monesti hautausmailla korkeilla kohdilla vesien lähellä. Hautauksia oli hyvin monen tyyppisiä, mikä saattaa viitata eri arvoisiin yhteiskuntaluokkiin. Veneet olivat melko merikelpoisia. Kivityökalujen tekoon käytettävää kiveä kaupattiin alueella jonkun verran. Kulttuuri kehittyi välillä 6500–3000 eaa., ja luhistui vieraiden heimojen saapumiseen noin 1500–1000 eaa.

Arkeologinen viitekehys muokkaa

Tämä punamaaliin mieltynyt kivikautinen Mooreheadin hautausperinne kukoisti Yhdysvaltain ja Kanadan rajaseuduilla 3000–1000 eaa. muun muassa Mainessa[1], saattoi alkaa jo 5500 eaa. Kulttuuri luokitellaan myöhäisarkaaiseksi ja "Maritime archaic -kulttuuriin". Varsinainen Kanadan Maritime archaic -kulttuuri oli pohjoisempana Labradorin rannoilla noin 3000–1500 eaa[2].

Kulttuuria edeltävää hautausperinnettä saattoi näkyä jo Morrill’s Pointissa Massachusettsissa noin 6500 eaa. Kulttuurin pääpiirteet näkyivät Etelä-Labradorissa jo 5500 eaa., mutta täysin kehittynyt Mooreheadin hautausperinne oli vasta noin 3000 eaa. Kulttuuri alkoi luhistua nopeasti noin 1500 eaa., jolloin uusia heimoja saapui alueelle.

Punaokrakulttuuri muokkaa

Punaokrakulttuuri (Red Ocher people) oli toinen kulttuuri, joka kukoisti myöhemmin Illinoisjoen, Ohiojoen ja Suurten järvien rannoilla noin 1000–400 eaa. Kulttuuri teki matalia hautauksia jokilaaksoihin, ja käytti muun muassa kuparia.[3][4]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. http://www.goldenageproject.org.uk/51redpaint.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. http://www.heritage.nf.ca./aboriginal/maritime.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Cole, Fay-Cooper, and Deuel, Thorne. 1937. Rediscovering Illinois. University of Chicago Press.
  4. Ritzenthaler, Robert, E. and Quimby, George, I. 1962. "The Red Ocher Culture of the Upper Great Lakes And Adjacent Areas". Fieldiana Anthropology 36:11. Chicago Natural History Museum.

Aiheesta muualla muokkaa