Pullosta helvettiin

”Pullosta helvettiin”
Jope Ruonansuu
Kappaleen tiedot
 Albumilta Piinapenkki
 Julkaistu 1996
 Tyylilaji viihdemusiikki
 Kesto 02.33
 Levy-yhtiö AXR

Pullosta helvettiin on Jope Ruonansuun esittämä vuonna 1996 levytetty musiikkikappale. Sävellyksen ja sanoituksen on tehnyt Jope Ruonansuu ja sovituksen Risto Asikainen.[1] Kappale julkaistiin Ruonansuun vuonna 1996 ilmestyneellä studioalbumilla Piinapenkki.[2]

Taustaa kappaleelle muokkaa

Kappale käsittelee Ruonansuun itse kokemaa alkoholiongelmaa. Ruonansuun kertoman mukaan hän käytti alkoholia päivittäin 1980-luvun puolivälistä vuoteen 1995 asti. Pitkään jatkuneen alkoholin käytön seuraukset alkoivat näkyä kesällä 1995, kun Ruonansuu sairastui haimatulehdukseen. Tämän seurauksena hänen täytyi alkaa muuttamaan elämäntapojaan, ja varsinkin lopettaa alkoholin käyttö. Sairaalahoidon jälkeen Ruonansuu jatkoi keikkailuaan ilman alkoholia.[1][3]

Kappaleen sanat muokkaa

Kappaleen sanoissa Ruonansuu kertoo kokemuksistaan, mitä hänen alkoholiongelmansa toi tullessaan. Alkoholin käyttö toi muun muassa ongelmia ihmissuhteisiin. Alkoholiongelman seurauksena kuolema on lähellä, mutta Pyhä Pietari antaa hänelle vielä mahdollisuuden elää.

Putosinko pullosta helvettiin, poltinko siltani taivaaseen? Sainko kylliksi sääliä, tarpeeksi haavoja ihmissuhteisiin?
Olin kuolla viinaan, mut taivaan portilla Pietari lausui näin: "Palataanpa joskus myöhemmin asiaan ja mielummin selevin päin."


Lähteet muokkaa

  1. a b Pullosta helvettiin Fono - Äänitetietokanta. Viitattu 27.3.2012.
  2. Piinapenkki Fono - Äänitetietokanta. Viitattu 27.3.2024.
  3. Jope Ruonansuu kävi kuoleman porteilla Iltalehti. 21.9.2006. Viitattu 27.3.2024.