Proto-metal (kirjaimellisesti ”varhaismetalli”) on jälkikäteen keksitty nimitys, jota nykyisin joskus käytetään noin vuosina 1964–1970 levytetystä raskaasta rockmusiikista.

Historia

muokkaa

Heavy metal syntyi vuoden 1970 tienoilla proto-metalin pohjalta. Proto-metal ei ollut yhtenäinen musiikkisuuntaus, vaan käsitteen alle on koottu rockyhtyeitä, joiden soundi on ennakoinut varsinaisen heavy metalin syntyä.[1]

Proto-metaliksi kutsutussa musiikissa erottuvat useimmiten blues rockin ja psykedeelisen rockin tyypilliset piirteet. Proto-metal-yhtyeille luonteenomainen raskas ja särjetty kitarasoundi kuitenkin ennakoi selvästi heavy metalia. Useiden proto-metal-yhtyeiden musiikkia leimasi myös soolokitaristin virtuoosimaisuus.[2][3]

San Franciscosta kotoisin oleva Blue Cheer -yhtye julkaisi cover-version Eddien Cochranin kappaleesta ”Summertime Blues” albumillaan Vincebus Eruptum tammikuussa vuonna 1968. Monet pitävät sitä ensimmäisenä heavy metal -kappaleena.[4] Samana kuukautena Steppenwolf julkaisi omaa nimeään kantavan esikoisalbuminsa, joka sisälsi kappaleen ”Born to Be Wild”. Kesäkuussa julkaistiin kaksi muuta käänteentekevää äänitettä. Ensimmäinen oli The Yardbirdsin ”Think About It”. Sen sisältämä kitaristi Jimmy Pagen taidonnäyte ennakoi metallimusiikin soittotyyliä. Toinen merkittävä äänite oli Iron Butterflyn In-A-Gadda-Da-Vida -albumi, joka sisältää 17 minuuttia kestävän nimikappaleen.

Lokakuussa 1968 The Beatlesin ”Revolutionista” tekemä single-toisinto asetti uudet normit kitaran säröäänelle. Kappale sisältää myös heavy metalille tyypillistä kitaran ja rummun yhteissoittoa. Samassa kuussa Jeff Beck Group, jonka johtohahmo oli ollut The Yardbirdsin kitaristina ennen Jimmy Pagea, julkaisi esikoisalbuminsa Truthin. Levy antoi suuntaa metallimusiikin kitaransoitolle.[5] Lokakuussa Jimmy Pagen uusi yhtye Led Zeppelin esiintyi ensimmäistä kertaa lavalla. Marraskuussa Love Sculpture kitaristinaan Dave Edmunds julkaisi Britannian singelistoilla menestyneen aggressivisen toisinnon Aram Hatšaturjanin "Miekkatanssista" (”Sabre Dance”, UK#5). The Beatlesin niin kutsuttu White Album, joka julkaistiin samassa kuussa, sisälsi poikkeuksellisen raskassointuisen ”Helter Skelterin”.[6]

Jimmy Pagen särökitaratyylillä ja Robert Plantin mahtipontisella, vaikeroivalla laululla Led Zeppelin määritteli syntyvän musiikkisuuntauksen keskeiset piirteet.[7] Tammikuussa 1969 julkaistiin Led Zeppelinin nimialbumi Led Zeppelin, ja se saavutti sijan 10 Billboardin albumilistalla. Kesäkuussa Zeppelin ja Grand Funk Railroad soittivat Atlanta Pop Festival -tapahtumassa. Grand Funk Railroadin musiikki oli Creamin innoittamaa, mutta yhtyeen ilmaisu oli karkeampaa. Samana kuukautena toinen Cream-vaikutteinen trio, jota johti Leslie West, julkaisi Mountainin. Sillä on raskasta blues rock -kitaraa ja jylisevää laulua. Elokuussa yhtye, joka nyt nimitti itseään Mountainiksi, teki tunnin kestäneen esiintymisen Woodstock-tapahtumassa. Vaikka yhtye luokitellaan usein hard rockiksi, sen virallinen esikoisalbumi Climbing! (1970) saavutti sijan 85 "Top 100 Metal Albums" -listalla, jonka kokosi Hit Parader vuonna 1989. Grand Funk Railroadin Survival (1971) saavutti sijan 72.[8] Grand Funkin esikoisalbumi, On Time, julkaistiin myös samana kuukautena. Syksyllä Led Zeppelin II meni sijalle 1, ja albumin single ”Whole Lotta Love” saavutti sijan 4 Billboardin pop-listalla.

1990- ja 2000-luvuilla suosiossa olleista raskaan rockin tyylisuunnista muun muassa funk metalissa, stoner rockissa ja doom metalissa on esiintynyt 1960-luvun proto-metal-yhtyeiltä omaksuttuja vaikutteita.

Keskeisiä proto-metal-levytyksiä

muokkaa

Yksittäisiä kappaleita

muokkaa

Albumeja

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Sleazegrinder2016-12-18T18:00:00Z Classic Rock: 10 Essential Proto-metal Albums Classic Rock Magazine. Viitattu 1.7.2019. (englanniksi)
  2. The Forgotten Trailblazers of Heavy Metal: A Study of Underlooked Proto-Metal Astral Noize. 21.5.2018. Viitattu 1.7.2019. (englanniksi)
  3. PROTO-METAL, a metal music subgenre MetalMusicArchives.com. Viitattu 1.7.2019. (englanniksi)
  4. McCleary (2004), s. 240, 506.
  5. Gene Santoro, quoted in Carson (2001), s. 86.
  6. Blake (1997), s. 143
  7. Charlton 2003, s. 239
  8. Walser (1993), s. 174.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.