Propolis
Propolis eli kittivaha on mehiläisten tuottamaa ainetta, jota ne käyttävät pesänsä ylimääräisten aukkojen tilkkimiseen ja desinfiointiin.[1]
Mehiläiset käyttävät propolista tukkimaan alle viiden millimetrin kokoiset raot, kuten kehien väliset raot ja laatikoiden välit. Ne laittavat myös toukkiensa kennoihin ohuen kerroksen propolista, mikä tekee toukat hygieenisiksi ja vahvoiksi. Mehiläiset myös palsamoivat propoliksella pesään tunkeutuneet ja kuoliaaksi pistetyt eläimet kuten hiiret, jotka ovat liian painavia pois työnnettäväksi.[2]
Kittivahaan erikoistuneet mehiläisyksilöt keräävät propolista kasvien silmusuomuista ja vaurioituneista osista, joista ne irrottavat pihkaa ja kumimaisia aineita. Tähän hartsimaiseen aineeseen mehiläiset sekoittavat ruokamehurauhastensa eritettä. Yksi mehiläispesä voi tuottaa propolista lähes sata grammaa vuodessa. Propolista kerätään mehiläisten pesälaatikoista vuolemalla tai käyttämällä ristikoita tai säleiköitä, joita mehiläiset alkavat kitata umpeen.[2]
Propolis on kittimäistä ja punaruskeaa. Se on antibakteerista, joten jotkut käyttävät sitä suutulehdusten hoitoon sekä vatsahaavaan ja suolistovaivoihin.[1] Sitä käytetään myös antioksidanttina ja hammastahnoissa. Luonnonlääkinnässä propolista käytetään etanoliin liuotettuna. Voimakkaan tuoksunsa vuoksi sitä käytetään myös aromaterapiassa.[2]
Propolis on kylmänä kovaa ja lohkeilevaa, ja lämmitettäessä lähes juoksevaa. Propolis sisältää noin 300 erilaista yhdistettä, riippuen siitä, mistä kasveista se on kerätty. Sen pääkomponentteja ovat flavonoidit, orgaaniset hapot ja alkoholit. Propolis liukenee etanoliin ja muihin orgaanisiin liuottimiin. Se syttyy noin sadassa asteessa.[2]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Hunajaa flunssaan, kittivahaa tulehduksiin, Helena Collin, Yle terveys, 2.11.2004
- ↑ a b c d Savolainen, Tero H.: Mehiläisten maailma: tunne, hoida, harrasta, s. 59–60. Tammi, 2016. ISBN 978-951-31-8496-4
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Propolis Wikimedia Commonsissa
