Postpositivismi
Postpositivismi tai postempirismi on metateoreettinen kanta, joka kritisoi ja pyrkii korjaamaan positivismin ongelmia [1] ja joka on vaikuttanut teorioihin ja käytäntöihin filosofiassa, yhteiskuntatieteissä ja tieteellisen tutkimuksen eri prosesseissa.
Positivistien korostaessa tutkijan ja tutkittavan henkilön (tai kohteen) erillisyyttä, postpositivistit sanovat, että tutkijan teoriat, hypoteesit, taustatieto ja arvot voivat vaikuttaa siihen, mitä tutkimus havaitsee.[2] Postpositivistit tarvoittelevat objektiivisuutta tunnistamalla painottuneiden näkökulmien (bias) mahdolliset vaikutukset.[2][3][4] Kun positivistit korostavat kvantitatiivisia menetelmiä, postpositivistit pitävät sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä käyttökelpoisina eli valideina.[4]
Filosofia muokkaa
Postpositivismin tarkastelu filosofian näkökulmasta on relevanttia epistemologian, ontologian sekä aksiologian eli arvoteorian kannalta.
Epistemologia muokkaa
Postpositivistit uskovat, että inhimillinen tieto ei perustu objektiivisen yksilön apriorisiin arviointeihin[4], vaan pikemminkin inhimillisiin arvauksiin. Koska inhimillinen tieto näin ollen on väistämättä otaksumien varassa, näitä otaksumia täytyy oikeuttaa erilaisilla perusteilla, joita voidaan muokata tai jättää pois käytöstä uuden tiedon pohjalta. Postpositivismi ei silti ole relativismin muoto ja hyväksyy objektiivisen totuuden idean.
Ontologia muokkaa
Postpositivistit uskovat todellisuuden olemassaoloon, mutta positivisteista poiketen he katsovat, että todellisuus voivaan tuntea vain epätäydellisesti.[2][3] Postpositivistit pohjaavat sosiaaliseen konstruktionismiin muodostaessaan todellisuutta koskevaa ymmärrystä ja määritelmiä.[3]
Arvoteoria muokkaa
Kun positivistit uskovat arvovapaan tai arvoneutraalin tutkimuksen mahdollisuuteen, postpositivistit asennoituvat niin, että tutkimuksen vääristyminen (bias) on epätoivottavaa, mutta väistämätöntä ja näin olleen tutkijan täytyy pyrkiä havaitsemaan ja korjaamaan se. Postpositivistit pyrkivät ymmärtämään, kuinka heidän arvonsa eli aksiologia on voinut vaikuttaa heidän tutkimuksessaan, mukaan lukien vaikutukset menetelmiin, aineistoon, tutkimusongelmiin ja käsitteiden määrittelyyn samoin kuin tutkijan tekemiin tulkintoihin ja analyyseihin omasta toiminnastaan.[3]
Postpositivismin historia muokkaa
Tieteenhistorioitsijat tunnistavat kahdentyyppistä positivismia: klassisen positivismin, empiirisen tradition, jota ensiksi kuvasivat Henri de Saint-Simon ja Auguste Comte 1800-luvun alkupuoliskolla[5][1] sekä loogisen positivismin, joka liittyy läheisesti Wienin piiriin 1920- ja 1930-luvuilla. [3] D.C. Phillips otti käyttöön nimityksen postpositivismi tarkoittamaan molempiin positivismiin muotoihin kohdistuvaa krittiikkiä ja korjaamispyrkimyksiä.[3]
Ensimmäisiä loogisen positivismin kriitikoita oli Karl Popper. Hän ajoi falsifikaatiota eli vääräksi todistamisen mahdollisuutta loogisen positivismin korostaman verifikaation eli oikeaksi todistamisen sijaan.[3] Falsifikationismi katsoo, että on mahdoton osoittaa oikeiksi universaaleihin tai havaittavaksi mahdottomiin kohteisiin liittyviä uskomuksia. Sen sijaan on mahdollista kumota väärät uskomukset, jos ne muotoillaan falsifikaatioon sopivalla tavalla. Thomas Kuhnia pidetään jälkiempiristisen tieteenfilosofian popularisoijana ja osin kehittäjänäkin.[6] Kuhnin idea paradigmanmuutoksista antaa mahdollisuuden loogisen positivismin laajalle kritiikille väittäessään etteivät yksittäisten teorioiden muutokset riitä, vaan tarvitaan maailmankuvan muutoksia uusien tutkimustulosten ymmärtämiseksi.[3]
Postpositivismi ei ole tieteellisen menetelmän kieltävä suuntaus, vaan pyrkii uudistamaan positivismia kritiikkiä vastaavasti. Se tuo uudelleen esiin positivismin perusoletukset: objektiivisen totuuden mahdollisuuden ja toivottavuuden ja kokeellisen menetelmän käytön. Filosofien Nancy Cartwrightin ja Ian Hackingin toiminta edustaa näitä ajatuksia.lähde? Tämänkaltaista postpositivismin tyyppiä kuvaillaan yhteiskuntatieteitä edustavissa menetelmäoppaissa. [7]
Postpositivistisen teorian rakenne muokkaa
Robert Dubin esittää postpositivistisen teorian koostuvan ideoista teorian perusyksiköinä, kiinnostuksen kohteista, yhteyksistä ideoiden välillä ja teorian rajojen kuvauksesta.[3] Postpositivistinen teoria sisältää myös empiirisiä indikaattoreita (emprical indicators), jotka kytkevät teorian havaittaviin ilmiöihin, sekä hypoteeseja, joita voi testata tieteellisellä menetelmällä.[3]
Thomas Kuhnin mukaan postpositivistista teoriaa voi arvioida sen tarkkuuden (being accurate), johdonmukaisuuden (being consistent), laaja-alaisuuden ja hedelmällisyyden (being fruitful) perusteella.[3]
Julkaisuja muokkaa
- Karl Popper (1934) Logik der Forschung, (The Logic of Scientific Discovery 1959)
- Thomas Kuhn (1962) The Structure of Scientific Revolutions
- Karl Popper (1963) Conjectures and Refutations
- Ian Hacking (1983) Representing and Intervening
- Andrew Pickering (1984) Constructing Quarks
- Peter Galison (1987) How Experiments End
- Nancy Cartwright (1989) Nature's Capacities and Their Measurement
Lähteet muokkaa
- Jensen, Klaus Bruhn et al. (eds.): ”Positivism (Mats Bergman)”, The International Encyclopedia of Communication Theory and Philosophy, s. 1–5. Chichester, Hoboken, NJ: John Wiley & Sons, 2016. ISBN 978-1-118-76680-4. (englanniksi)
- Robson, Colin: Real World Research: A Resource for Social Scientists and Practitioner-Researchers, s. 624. 2nd Ed.. Malden: Blackwell, 2002. ISBN 978-0-631-21305-5. (englanniksi)
- Miller, Katherine: Communication theories : perspectives, processes, and contexts, s. 35–45. 2nd Ed.. Beijing: Peking University Press, 2007. ISBN 978-7-301-12431-4. (englanniksi)
- Taylor, Thomas R. & Lindlof, Bryan C.: Qualitative communication research methods, s. 5–13. 3rd ed.. Thousand Oaks, Calif.: SAGE, 2011. ISBN 978-1-4129-7473-8. (englanniksi)
- "Auguste Comte": Sociology Guide Archived from the original on 7 September 2008. Retrieved 2 October 2008.. 2008. Arkistoitu 7 syyskuu 2008. Viitattu 15.6.2022.
- Thomas, David: ”Paradigms and social science”, Naturalism and social science, s. 161. , 1979. ISBN 978-7-301-12431-4. (englanniksi)
- Trochim, William: [socialresearchmethods.net Social Research Methods Knowledge Base] Viitattu 15.6.2022.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Jensen, Klaus Bruhn et al. (eds.): ”Positivism (Mats Bergman)”, The International Encyclopedia of Communication Theory and Philosophy, s. 1–5. Chichester, Hoboken, NJ: John Wiley & Sons, 2016. ISBN 978-1-118-76680-4. (englanniksi)
- ↑ a b c Robson, Colin: Real World Research: A Resource for Social Scientists and Practitioner-Researchers, s. 624. 2nd Ed.. Malden: Blackwell, 2002. ISBN 978-0-631-21305-5. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k Miller, Katherine: Communication theories : perspectives, processes, and contexts, s. 35–45. 2nd Ed.. Beijing: Peking University Press, 2007. ISBN 978-7-301-12431-4. (englanniksi)
- ↑ a b c Taylor, Thomas R. & Lindlof, Bryan C.: Qualitative communication research methods, s. 5–13. 3rd ed.. Thousand Oaks, Calif.: SAGE, 2011. ISBN 978-1-4129-7473-8. (englanniksi)
- ↑ "Auguste Comte": Sociology Guide web.archive.org, Archived from the original on 7 September 2008. Retrieved 2 October 2008.. 2008. Arkistoitu 7 syyskuu 2008. Viitattu 15.6.2022.
- ↑ Thomas, David: ”Paradigms and social science”, Naturalism and social science, s. 161. , 1979. ISBN 978-7-301-12431-4. (englanniksi)
- ↑ Trochim, William: [socialresearchmethods.net Social Research Methods Knowledge Base] Viitattu 15.6.2022.
