Pornolehti

pornografinen aikakausilehtiaineisto

Pornolehti on lähinnä seksuaaliseen kiihottumiseen tarkoitettu, kuvia ja tarinoita sisältävä aikakauslehti. Vanhahtava, hieman harhaanjohtava nimitys on miestenlehti. Pornolehtien suosio oli Suomessa korkeimmillaan 1970-luvulla, jolloin lehtien levikit saattoivat olla kymmenkertaisia nykypäivään verrattuna. Tuolloin pornon saatavuus oli vähäistä ja sensuuri lehdissä huipussaan. Timo Korpin teoksessa Lihaa säästämättä (Johnny Kniga, 2002) todetaan, että Kallen, Jallun ja Raton kuukausittainen levikki oli parhaimmillaan yli 200 000 kappaletta. Pornolehtien suosio kuitenkin lähti selvään laskuun 1980-luvulla VHS-pornovideoiden maahantulon ja ”kovan pornon” helpomman saatavuuden myötä, ja lehtien levikki on laskenut entisestään Internet-pornon myötä. Lehtien ostoikäraja Suomessa on 15 vuotta.[1]

Japanilaisia pornolehtiä.

Historiallisesti pornolehdissä on esillä pääasiassa alastomista ihmisistä valokuvia (tai joskus piirrettyjä kuvia) ja kuvauksia, joskus tarinallisiakin seksuaalisista akteista, kuten suuseksistä, yhdynnästä, anaaliseksistä ja muista seksuaalisuuden harjoittamisen muodoista. Usein materiaalin on tarkoitus olla seksualisesti kiihottavaa. Jotkut lehdet ovat hyvin yleistasolla olevia sisältönsä puolesta, toiset taas keskittyvät tiettyihin kohderyhmiin, tiettyihin seksualisuuden harjoittamisen muotoihin, fetisismeihin tai jopa tiettyihin ruumiinosiin. Yleensä pornolehdet on suunnattu nimenomaan miehille, koska he ovat lehtien pääasiallinen ostajakunta.

Tunnetuimpia suomalaisia pornolehtien kustantajia on Timo Korppi, joka on ollut yli 35 vuotta alalla, 1970-luvun alusta asti. Korppi kirjoitti kokemuksistaan omaelämäkerrallisen historiikin Lihaa säästämättä (Johnny Kniga 2002), jossa Korppi käy lävitse sekä suomalaisen pornokulttuurin historiaa ja kohokohtia että omaa taivaltaan niin Hustlerin kuin Erotiikan maailmankin päätoimittajana.

Suomalaisia pornolehtiä muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Suomen rikoslaki 17 luku 20 § Finlex.fi. Arkistoitu 17.10.2015. Viitattu 31.5.2007.

Aiheesta muualla muokkaa