Porin toinen kirkko

Porissa sijainnut kirkko

Porin toinen kirkko valmistui vuonna 1703 samalle paikalle kuin kaupungin ensimmäinen, vuoden 1698 kaupunkipalossa tuhoutunut kirkko. Molemmat kirkot sijaitsivat nykyisen Hallituskadun kohdalla, myöhemmin paikalle rakennetun Satakunnan Museon pääsisäänkäynnin edustalla. Uudempi kirkko tuhoutui vuoden 1852 Porin palossa, jonka jälkeen sen korvaajaksi rakennettiin Keski-Porin kirkko.[1]

Porin toinen kirkko
Johan Knutsonin piirros Porin toisesta kirkosta teoksessa Finland framställdt i teckningar.
Johan Knutsonin piirros Porin toisesta kirkosta teoksessa Finland framställdt i teckningar.
Sijainti Pori
Valmistumisvuosi 1703
Purkuvuosi 1852
Julkisivumateriaali puu
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Rakennus- ja korjaustyötMuokkaa

Porin toinen kirkko oli edeltäjänsä tapaan puurakenteinen, laudoitettu ja punaiseksi maalattu. Kooltaan se oli noin 28×14 metriä ja harjastaan noin 15 metrin korkuinen. Kirkon vieressä oli erillinen kellotapuli. Rakennus valmistui vuoteen 1703 mennessä, mutta varsinaisesti se tuli käyttökuntoon vasta isovihan päättymisen jälkeen. 1720-luvun lopulla alkaneet viimeistelytyöt saatiin vihdoin valmiiksi vuonna 1734 porilaisen timpurin ja kirkonrakentajan Jaakko Winbergin johdolla. Viimeisenä tehtiin maalaustyöt sekä paanukaton tervaus.[2]

Professori Lars Petterssonin tutkimusten mukaan Porin toinen kirkko oli länsitornillinen pitkäkirkko, jonka rakenne viittaa pohjalaiseen rakennusmestariin. Samantyyliset kirkot olivat yleisiä Pohjanmaan rannikkokaupungeissa, paikallinen satakuntalainen piirre puolestaan oli sakariston ja asehuoneen sijoittaminen runkohuoneen keskelle. Torni lienee alun perin ollut hyvin korkea, mutta 1800-luvun alkuun mennessä se oli ilmeisesti vaurioitunut jossakin myrskyssä ja madallettu katon tasalle.[2]

Vuosina 1751–1752 toteutettiin rovasti Mikael Lebellin aloitteesta sisätilojen koristemaalaus, josta vastasi tunnettu ruotsalainen maalari Daniel Hjulström. Katto maalattiin taivaansiniseksi ja seinät valkoisiksi. Kattoon tuli lisäksi valkoisia pilviä ja enkeleitä sekä muun muassa Pyhän Kolminaisuuden nimi koristeellisin kirjaimin. Seinille maalattiin myös erilaisia koristekuvioita, lehtereiden kaiteet ja kirkonpenkit puolestaan marmoroitiin öljyvärein. Kaiteisiin tuli lisäksi raamatullisia aiheita esittäviä kuvia.[2]

 
Isaac Tillbergin Porin kartta vuodelta 1799. Kirkko ja hautausmaa jokirannan tuntumassa.

Samassa yhteydessä rakennettiin uusi kellotapuli, josta vastasi parikymmentä vuotta aikaisemmin kirkkoa viimeistelemässä ollut Jaakko Winberg. Sen huipulle tuli vaskiseppä Samuel Bergin takomat kupariset pallo ja aurinko, jotka Hjulström kultasi. Kirkkoon valmistui myös uusi kivijalka ja pääsisäänkäynnin portaikko porilaisten kauppiaiden Öölannista tuomasta hiekkakivestä. Vuosina 1758–1760 tehtiin kirkon viimeiset suuret korjaustyöt, kun kuoriin rakennettiin toiset lehterit rakennusmestari Anders Engströmin johdolla.[2] Uudet urut kirkko sai viimein vuonna 1774, jolloin otettiin käyttöön ruotsalaisen Vaxholmin seurakunnan lukkarin Gabriel Lindin valmistamat urut.[3]

TuhoutuminenMuokkaa

Porin toinen kirkko selvisi vuoden 1801 kaupunkipalosta lähes ainoana rakennuksena,[4] mutta tuhoutui kokonaan 22. toukokuuta 1852 raivonneessa kaupunkipalossa, joka hävitti noin kolme neljäsosaa Porin rakennuskannasta. Uusi kirkko päätettiin rakentaa keskustan itäpuolelle, paikalle jossa aikaisemmin oli sijainnut Porin kuninkaankartano. Kahden ensimmäisen kirkon alue puolestaan jäi heti palon jälkeen käynnistyneen jälleenrakennuksen alle. Georg Theodor Chiewitzin suunnittelemassa uudessa asemakaavassa vanhan kirkonpaikan päältä kulki katu ja hautausmaan alue kaavoitettiin asuin- ja teollisuuskortteleiksi.[5]

EsineistöMuokkaa

Uuden kirkon esineistöstä muodostui vuosikymmenten kuluessa huomattavasti ensimmäistä kirkkoa monipuolisempi. Se karttui lähiseutujen aatelisten ja varakkaiden kaupunkilaisten lahjoituksista. Arvokkaimpia esineitä olivat muun muassa alttarilla pidetty vapaaherratar Helgard Elisabet Rehbinderin lahjoittama hopeoitu ristiinnaulitun kuva ja kattokruunut, joita olivat lahjoittaneet raatimiehet Johan Indrén ja Arvid Brander sekä vänrikki Johan Lagermarck.[2]

Kirkkotekstiileistä komeimpia olivat eversti Gustav Eneskjöldin jo vuonna 1708 lahjoittama kultareunuksinen messukasukka sekä hollantilaissukuisen kauppiaan Carl in de Betoun ja aatelisrouva Maria Eleonora Bromanin myöhemmin lahjoittamat kasukat. Kirkossa oli myös ristiinnaulittua Kristusta esittävä taulu ja kuningas Kaarle XI:n muotokuva.[2]

HautauksetMuokkaa

 
Porin entisten kirkkojen hautaholveja vuonna 1911 tehdyssä kaivauksessa. K. E. Klintin valokuva.

Kirkon lattian alle haudattiin varakkaimpia kaupunkilaisia yleisesti aina vuoteen 1751, jolloin sitä alettiin rajoittaa kuninkaan määräyksestä. Kolme vuotta myöhemmin maahaudat kiellettiin kokonaan, jonka jälkeen kirkon alle haudattiin enää muurattuihin hautaholveihin.[6] Varhaisin holvi oli rakennettu jo ensimmäisen kirkon alle vuonna 1666, jolloin sinne haudattiin aatelisherra Henrik Grothusen. Vuonna 1732 uuden kirkon alla oli 12 sukuhautaa, jotka kuuluivat aatelis-, pappis- ja porvariperheille. Grothusenin lisäksi hautaholveja oli muun muassa Eneskjöldin, Birkenholzin, Grubbenhjelmin ja Knorringin aatelissuvuilla sekä Gottlebenin ja Forteliuksen pappissuvuilla.[7] Lopullisesti kirkon alle hautaaminen lopetettiin pormestari Lars Sacklénin aloitteesta vuonna 1774.[8]

Kirkkomaa sijaitsi pääosin alueella, jossa 1850-luvulta lähtien toimi Porin Oluttehdas. Vuonna 1744 hautausmaalle muurattiin talvihauta ja luuhuone, jossa säilytettiin talvella kuolleita vainajia ja hautojen kaivamisen yhteydessä ylös nousseita aikaisempien vainajien luita. Alue oli alun perin ympäröity hirsiaidalla, mutta kirkon korjaustöiden yhteydessä 1752 se korvattiin kiviaidalla, joka muutaman vuoden kuluttua rapattiin ja kalkittiin valkoiseksi.[6] Lähes 250 vuoden jatkuvan täyttämisen jälkeen hautausmaa oli 1800-luvun alkuun mennessä käynyt ahtaaksi ja kohonnut jo kolmisen metriä viereisiä katuja korkeammalle. Lisäksi sen todettiin lämpininä kesinä levittävän tauteja, kuten mätäkuumetta. Vuonna 1801 päätettiin perustaa uusi hautausmaa kaupungin ulkopuolelle Hampustenmäkeen. Nykyään Vanhana hautausmaana tunnettu alue vihittiin käyttöön kesäkuussa 1809.[8]

Entisen hautausmaan alueella tehtyjen rakennustöiden yhteydessä on myöhemmin tullut esiin pääkalloja ja luita, jotka on haudattu uudelleen 1800-luvun lopussa käyttöön otetulle Käppärän hautausmaalle. Vuonna 1911 paljastui myös kahden ensimmäisen kirkon alle muurattuja hautaholveja.[9][10]

MuistomerkkiMuokkaa

Vuonna 1938 Hallituskadun varrella sijainneeseen puistoon pystytettiin Porin entisten kirkkojen muistomerkki, jossa on kuvattuna 1852 tuhoutunut kaupungin toinen kirkko. Puistoon valmistui Satakunnan Museo vuonna 1973, jonka edustalla on muistomerkin nykyinen paikka.

Porin toisesta kirkosta ei tiettävästi ole yhtään valokuvaa, mutta Zachris Topeliuksen teoksessa Finland framställdt i teckningar on Porin jokirantaa esittävä Johan Knutsonin kivipiirros, jossa näkyy myös kirkko. Lisäksi se on kuvattuna Johan Isak Sillströmin 1850-luvulla tekemässä akvarellissa.[11]

LähteetMuokkaa

  • Ruuth, J. V. & Jokipii, Mauno (toim.): Porin kaupungin historia II, 1558-1809. Pori: Porin kaupunki, 1958. Teoksen verkkoversio.
  • Mökkönen, Teemu: Pori – Björneborg: Kaupunkiarkeologinen inventointi. Helsinki: Museovirasto, Rakennushistorian osasto, 2002. Teoksen verkkoversio.

ViitteetMuokkaa

  1. Mökkönen, s. 15.
  2. a b c d e f Ruuth, s. 522–526.
  3. Ruuth, s. 608.
  4. Mökkönen, s. 9.
  5. Paavilainen, Vesa: Liekit muuttivat Porin tulipätsiksi toukokuussa 150 vuotta sitten. Satakunnan Kansa, 1.5.2002, s. 10.
  6. a b Ruuth, s. 526–527.
  7. Ruuth, s. 428–429.
  8. a b Ruuth, s. 665–667.
  9. Mökkönen, Liite 3.1.
  10. Porilaine selvitteli: Paljastuuko Karhukorttelin alta luurankoja? 23.5.2014. Porilaine. Viitattu 13.2.2016.
  11. Lehto, Marja-Liisa & Järvinen, Ilari: Deus protector noster, s. 38. Pori: Satakunnan Museo, 1998.