Avaa päävalikko

Agility

koirien esteratakilpailu
(Ohjattu sivulta Poniagility)
Australianpaimenkoira okseriesteellä
Labradorinnoutaja pujottelussa

Agility on ohjaajien ja koirien esteratakilpailu, jossa koiraa ohjataan erilaisten esteiden yli. Lajin nimi tulee englannin kielen sanasta agility, joka on suomeksi "ketteryys". Lajin rantautuessa Suomeen 1986 sen nimeksi ehdotettiinkin muun muassa ketteryyttä ja vikellystä, mutta englanninkielinen alkuperäisnimi jäi elämään. Parhaimmillaan laji on ohjaajan ja koiran täydellistä yhteistyötä. Ensimmäiset viralliset agilitykilpailut järjestettiin Suomessa 1987. Agility on levinnyt ympäri maailman ja lajin Maailmanmestaruuskilpailut järjestetään vuosittain. Suomessa MM-kisat on järjestetty vuosina 2000, ja 2008 ja 2019.

Agilityradalla on yleensä 12–22 estettä, joista vähintään seitsemän tulee olla tavallisia hyppyesteitä. Muita esteitä ovat muun muassa kontaktiesteet (keinu, A-este, puomi), pituus, muuri, rengas, pöytä ja tunneliesteet eli umpi- ja avotunneli (pussi ja putki). Koirien agility on saanut alkunsa vuonna 1977 Englannissa hevosten estekisojen väliajoilla olleista koirien estehyppynäytöksistä. Harrastuksessa menestyminen edellyttää koiralta hallittavuutta, hyvää kuntoa, toimintakykyä ja hyvää yhteistyötä ohjaajan kanssa.

Esteet ja ratatyypitMuokkaa

 
Pinseri suorittaa rengasesteen. Takana A-este ja puomi.

Esteet jaetaan kolmeen ryhmään: hyppyesteet, kontaktiesteet ja muut esteet. Esteiden korkeudet ja muut mitat vaihtelevat kokoluokan mukaan. Ratatyyppejä on kaksi: agilityrata ja hyppyrata. Agilityradalla voi olla kaikkia estetyyppejä. Hyppyradalla ei ole kontaktiesteitä.

HyppyesteetMuokkaa

Hyppyeste suoritetaan hyppäämällä esteen yli. Mikäli koira tiputtaa tai kaataa esteen osan, esteen suorittamisesta saa suoritusvirheen.

  • aidat: yksittäinen aita ja okseri
  • rengas: koiran on hypättävä renkaan läpi.
  • muuri: koiran on hypättävä muurin yli, koskematta siihen.
  • pituuseste

KontaktiesteetMuokkaa

Kontaktiesteissä on sekä nousevalla että laskevalla pinnalla kontaktialueet, joihin koiran on estettä suorittaessa koskettava vähintään yhdellä tassun osalla. Mikäli koira jättää koskematta kontaktialueeseen, koirakko saa kontaktivirheen.

  • A-este
  • puomi
  • keinu

Muut esteetMuokkaa

  • pöytä: koira nousee esteelle suorituslinjalta lähinnä olevilta sivuilta, koiran tulee olla pöydällä 5 sekuntia paikallaan. Koira voi nousta pöydälle kolmelta eri sivulta.
  • pujottelu: 12 keppiä; ensimmäisen kepin tulee jäädä koiran vasemmalle puolelle, keppien väli 60 cm
  • avotunneli eli putki: 3–6 metrin pituinen tunneli, jonka tuomari voi taivuttaa esim. U:n muotoon
  • pussi: tunneli, jonka loppuosa on vain kangasta

SäännötMuokkaa

 
Kultainennoutaja tulee avotunnelista

Agilityradan suunnittelee jokaisen kilpailun tuomari jokaiseen kilpailuun erikseen. Ohjaajat saavat tutustua numeroituun rataan viiden-kahdeksan minuutin ajan ennen kilpailusuoritustaan.

Kilpailuradan pituus on 100–200 metriä, ja sille määritetään ihanneaika koiran ihanteellisen etenemisnopeuden mukaan. Yleensä täysmittaisen agilityradan ihanneaika liikkuu 30 ja 60 sekunnin välillä; koira etenee radalla yleensä 3-5 metriä sekunnissa.

Kilpailusuoritus arvostellaan suorituksen ajan ja virheiden perusteella, ohjaustyylillä ei ole merkitystä. Virheistä voi saada joko virhepisteitä tai hylkäyksen, mm. väärässä järjestyksessä suoritetusta radasta. Yleisin syy hylkäykseen on väärä rata eli ajautuminen väärälle esteelle tai esteen välistä jättämiset. Ratavirheet tuottavat 5 virhepistettä. Ratavirheiksi katsotaan kieltäytymiset, riman tai esteen osan pudotukset ja kontaktivirheet. Aikavirhettä saa ihanneajan ylittämisestä, yhden virhepisteen jokaista ylitettyä sekuntia kohti. Nollatulokseksi sanotaan suoritusta, jossa ei ole aika- eikä ratavirheitä. Kilpailusuoritukset arvostellaan seuraavasti:

  • Erinomainen: 0–5,99 pistettä
  • Erittäin hyvä: 6–15,99 pistettä
  • Hyvä: 16–24,99 pistettä

KilpailutMuokkaa

Pääartikkeli: Koirien agilitykilpailut

Kilpailuihin saavat osallistua yli 18 kuukautta vanhat koirat, jotka on tunnistusmerkitty ja rekisteröity. Myös Kennelliiton antidoping-määräyksiä on noudatettava. Suomessa virallisiin kilpailuihin osallistuessa pitää olla voimassa oleva Suomen Agilityliiton kilpailulisenssi ja agilityn kilpailukirja, jonka tuomari on varmentanut. SM-kisoihin ja MM-karsintoihin on voimassa omat karsintavaatimuksensa, jotka muuttuvat vuosittain. Voimassa olevat säännöt löydät Suomen Agilityliiton kotisivuilta. Sekarotuisilla koirilla ei ole osallistumisoikeutta arvokisoihin, mutta ne saavat osallistua kaikille roduille avoimiin sekarotuisten MM-kilpailuihin.

 
Agilityrata

SäkäluokatMuokkaa

Koirat jaetaan säkäkorkeuden perusteella viiteen kokoluokkaan:

  • Pikkumini - säkäkorkeus alle 28 cm
  • Mini – säkäkorkeus alle 35 cm
  • Medi – säkäkorkeus 35–42,99 cm
  • Pikkumaksi - 43-49,99 cm
  • Maksi – säkäkorkeus 50 cm tai yli.

Ennen ensimmäistä virallista kilpailua koiran säkäkorkeus mitataan kilpailuissa tai SAGI:n mittaustilaisuudessa. Mittauksen suorittaa Suomen Kennelliiton agilitytuomari, joka vahvistaa koiran mittaustodistuksen. Suomalaisella lisenssillä kilpailevien ohjaajien koirilta edellytetään mittaustodistusta. [1]

TasoluokatMuokkaa

Säkäluokissa koirat jaetaan kolmeen tasoluokkaan: 1, 2 ja 3. 1-luokka on helpoin ja siihen saavat osallistua kaikki, joilla ei ole kolmea luokanvaihtoon oikeuttaa tulosta. Ykkösluokasta kakkosluokkaan noustakseen tarvitaan kolme puhdasta suoritusta (0-tulos eli tulos alle 0, kertoo kuinka paljon suoritusaika on alle ihanneajan). Kakkosluokasta kolmanteen siirtyäkseen koirakon on saatava kolme nollatulosta ja lisäksi sijoituttava kolmen parhaan joukkoon. Ykkösistä kakkosiin ja kakkosista kolmosiin siirryttäessä koira saa agilitysertifikaatin, jonka mukana koiralle annetaan puna-musta ruusuke. Koira saa agilityvalion (AVA) arvon voitettuaan kolme kertaa kolmosluokassa nollatuloksella sekä saatuaan vaadittavan näyttelytuloksen. Ensimmäisen ja viimeisen nollavoiton välillä tulee kuitenkin olla kulunut aikaa 1 vuosi 1 vrk. Voitoista vain yksi saa olla hyppyradalta ja voittojen tulee olla kahden eri tuomarin radoilta. Näyttelytulosvaatimuksen vuoksi sekarotuiset koirat eivät voi saavuttaa AVA-arvoa, vaan puhutaan epävirallisesti kolme sertifikaattia saavuttaneista "varjovalioista". Myös puhdasrotuiset koirat, joilla ei tarvittavaa näyttelytulosta ole tai jotka sitä eivät voi saavuttaa (kives-, hammaspuutokset, värivirheet), voivat olla "varjovalioita".[2]

Luokanvaihdoksiin sekä valioitumiseen vaadittavat suoritukset
1 lk. → 2 lk. 3 nollatulosta kahdelta eri tuomarilta
2 lk. → 3 lk. 3 nollatulosta sijoittuen kolmen parhaan joukkoon
3 lk.: Agilityvalio 3 nollavoittoa (aikaraja 1 vuosi 1 vrk) sekä näyttelystä vähintään laatuarvostelu Hyvä

Eri rodut agilityssaMuokkaa

 
Alaskanmalamuutti A-esteellä

Laji sopii kaikille koirille ja ohjaajille. Agilitykilpailuun voi osallistua minkä rotuisen koiran kanssa tahansa, myös seka- eli X-rotuisen kanssa. Suosituimpia rotuja agilityssä ovat belgianpaimenkoirat, shetlanninlammaskoirat, bordercolliet, villakoirat, cockerspanielit jackrussellinterrierit ja borderterrierit[3]. Fyysisistä syistä agility voi kuitenkin olla liian rankkaa pitkäselkäisille tai hyvin matalaraajaisille, suorapolvisille tai muuten rakenteeltaan raskaille ja äärimuodostuneille koirille.

Suomessa on muuhun maailmaan verrattuna huomattavan paljon rotuja agilityn parissa korkeallakin tasolla. Suomen edustusmaajoukkueissa on ollut muun muassa bichon frisé, länsigöötanmaanpystykorva, puli, pumi, mudi, kromfohrländer, novascotiannoutaja ja kooikerhondje. Tämä osoittaa että agility sopii monille roduille myös huipputasolla.

Agilityn harrastaminenMuokkaa

Agilityn harrastamisen voi aloittaa, kun koira on saavuttanut aikuiskokonsa. Kilpailevan koiran täytyy olla vähintään 18 kuukauden ikäinen, terve, tunnistusmerkitty ja rokotettu Suomen Kennelliiton määräysten mukaisesti. Koiran tulisi myös olla perustottelevainen. Alkeiskursseja järjestävät agilityseurat, joita on Suomessa jo melkein joka paikkakunnalla. Aluksi koiralle opetetaan kukin estetyyppi erillisenä ja vähitellen voidaan siirtyä harjoittelemaan ratoja ja vaikeampia ohjauskuvioita. Tärkeää harjoittelussa on löytää motivointikeinot, jotka sopivat juuri kyseiselle koiralle. Näitä voivat olla esimerkiksi makupalat, lelut tai leikki.

Agility ja muut eläimetMuokkaa

Laama-agilityMuokkaa

Laamojen ja alpakoiden agility on uusi laji, jota on kuitenkin Keski-Euroopassa ja USA:ssa harrastettu jo vuosia. Lajin tarkoituksena on kouluttaa eläimiä siten, että niitä on helppoa ja turvallista käsitellä ja kuljettaa. USA:ssa kilpaillaan AOBA-säännöillä[4], Keski-Euroopassa AELAS-säännöillä[5]. Säännöt ovat melkein samat, mutta arvosteluissa on joitain pieniä eroja.

Suomessa on järjestetty yksi kilpailu AELAS-säännöillä Joensuussa[6] ja kaksi vapaamuotoisilla säännöillä[7]. Eläimiä talutetaan radan läpi ja virhepisteet määräävät sijoituksen. Vapaamuotoisissa kilpailuissa kilpailtiin nopeimmasta ajasta ja esteen kieltäytymisestä joutui juoksemaan sakkoringin. Tyypillisiä esteitä ovat pujottelu, tunneli, lankkusilta, peruuttaminen, pysähtyminen ja askellajin vaihto sekä erilaiset hyppyesteet.

Kissa-agilityMuokkaa

Myös kissoille järjestetään agilitykilpailuja esimerkiksi kissanäyttelyjen yhteydessä. Lisätietoa löytyy Suomen Agilitykissat ry:n sivuilta [8].

Rotta-agilityMuokkaa

Rottien agilityrata koostuu viidestä esteestä, joita ovat silta, tunneli, A-este, köysi ja keinu. Kesyrotta voi saavuttaa agilityssa Agility Champion- (AgiCh), Agility Grand Champion- (AgiGrCh) sekä Agility Vuoden Voittaja -tittelin. Virallisia agilitykilpailuja järjestetään Suomen Kesyrottayhdistys ry:n näyttelyiden yhteydessä, ellei toisin mainita. Lisätietoa aiheesta löytyy Suomen Kesyrottayhdistys Ry:n sivuilta[9].

PoniagilityMuokkaa

Periaate poniagilityssä on sama kuin koirilla; hevonen suorittaa esteradan tietyn järjestyksen mukaan sovitun ajan puitteissa. Hevoseen koskemista ei sallita, vaan se on saatava esteille äänimerkein sekä kehonkielen avulla. Esteet ovat suuremmaksi osaksi samat kuin koirilla, eli radalta löytyy erilaisia hyppyesteitä (maapuomeista puoleentoista metriin), pujottelu, rengas, puomi, tunneli, A-este, keinu, vesieste, pöytä. Hevosten ja omistajien iloksi myös erikoisesteet kuten pressukenttä, kahluuallas ja lastauskoppi jne.

HamsteriagilityMuokkaa

Hamsteriagilityssä käytetään pituushyppyjä lukuun ottamatta samoja estetyyppejä kuin koirilla.

LähteetMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa