Polyproportionaalisuus

Polyproportionaalisuus eli monisuhteisuus on nykymusiikissa käytetty rytmin sävellysmenetelmä, jonka mukaan pyritään välttämään selkeää samanaikaista iskutusta ja useiden instrumenttien rytmistä unisonoa. Tällöin tietty perusaika-arvo jaetaan erilaisiin alajakoihin eri instrumenteille, jolloin esimerkiksi yksi instrumentti voi soittaa kvintolin, toinen sekstolin ja kolmas septolin. Instrumenttien väliset rytmiset rakenteet saadaan aikaan tällä tavoin varsin monimutkaisiksi, eikä kuulija enää kykene hahmottamaan yksittäisiä ääniä musiikin kokonaistekstuurista. Näin tuotetaan vaikutelma, jossa musiikin kokonaiskudos kuulostaa eräänlaiselta yhtenäiseltä "soitinkentältä" - myös silloin, kun kokoonpanossa on suhteellisen vähän instrumentteja.[1]

LähteetMuokkaa

  1. Suuri Musiikkitietosanakirja O-See, s. 96. kirj. Kalevi Aho. Helsinki: Weilin+Göös, 1991. ISBN 951-35-4729-9.