Poltergeist
Poltergeist (saks. polter 'melu' + geist 'henki', suomeksi myös räyhähenki tai meluhenki, vanhoissa kirjatuissa tapauksissa myös piru[1]) on paranormaalina pidetty ilmiö, jolle on tunnusomaista esineiden liikkuminen ja erilaiset ääni-ilmiöt, jotka tapahtuvat ilman havaittavaa tai pääteltävissä olevaa aiheuttajaa.[2] Ääniä on kuvattu tapauksissa erilaisiksi, kuten sahaaviksi, raapiviksi tai koputuksiksi. Esineet voivat liikkua hyvin nopeasti mutta äänettömästi, elleivät törmää tai putoa.[3][4]
Selityksiä muokkaa
Ilmiölle voidaan usein löytää niin sanottu keskushenkilö, jonka läsnäollessa ilmiöitä tapahtuu. Hänen ei tarvitse olla ilmiön välittömässä tapahtumapaikassa, vaan hän voi olla esimerkiksi huoneiston muussa huoneessa. Paranormaalin selityksen mukaan hän on tällöin ilmiön aiheuttava energianlähde tai kokoaja, mutta ei tee tätä tietoisesti.
Ilmiöt voivat olla kovinkin rajuja.[5]
Spiritualistisen selityksen mukaan poltergeist on esiin pyrkivä henki tai sielu, joka haluaa ottaa yhteyttä ihmiseen.[6]
Poltergeist tulee kuitenkin erottaa spiritismistä, joka perustuu aktiiviseen yritykseen ottaa yhteyttä edesmenneiden sieluihin tai henkiin, joita voidaan pyytää todistamaan läsnäolonsa esineitä liikuttamalla tai antamalla läsnäolijoille vastauksia merkeillä, kuten koputukset. Myöskään kummittelu ei kuulu poltergeist-ilmiöön. Vaikka havaitut ilmiöt voivat olla yhteneviä, kummittelu liittyy selkeämmin kiinteään paikkaan kuten rakennus tai rakennuksen alue ja havainto toistuu samankaltaisena.[7]
Skeptikoiden mukaan poltergeistit ovat huijauksia, väärin tulkittuja luonnollisia tapahtumia, hallusinaatioita tai mielikuvitusta.[8]
Ilmiön historia muokkaa
Vanhimmat räyhähenkeen viittaavat kirjatut kertomukset ovat peräisin jo antiikin Roomasta, ja sen jälkeen muistiin merkittyjä poltergeisteja on lähes joka aikakaudelta. Skeptikoiden mukaan keskushenkilöt ovat kuitenkin saaneet vaikutteet toimintaansa lukemalla tai kuulemalla vastaavista tapauksista ja niiden aiheuttamasta huomiosta.lähde?
Tunnetuin poltergeistien tutkija lienee englantilainen Harry Price. Tunnetuin hänen tutkimansa tapaus on Borleyn pappila 1930-luvulla.[9] Toinen kansainvälisesti maineikas poltergeistiksi uskottu on 1810-luvun Bellin noita. Myös Rosenheimin poltergeist herätti laajaa kansainvälistä huomiota vuosina 1967–1968.[10]
Suomessa jonkin verran maineikkaita ovat vuoden 1946 Mäkkylän kummitus, joka sai sen aikaisessa lehdistössä huomiota, ja 1800-luvun lopun Martinin pirut, josta saatiin oikeudessa valaehtoisia todistuksia.[11] Tyypillisen poltergeist-tarinan, Salkko-Niilan tapauksen, on Inarijärven eteläpuolelta kirjaansa Lapin muisteluksia taltioinut myös Samuli Paulaharju. Tarina on julkaistu myös Lauri Simonsuuren toimittamassa Myytillisä tarinoita -kokoelmassa.[12] [13]
Matthew Manningin tapaus herätti runsaasti huomiota Isossa-Britanniassa. Hänet pääteltiin keskushenkilöksi 11-vuotiaana vuonna 1966. Ilmiöön liittyi esineiden äänetöntä liikkumista. Alkuperäinen ilmiö päättyi muutamassa viikossa, mutta ilmiö palasi hyvin vaihtelevana 1970. Ilmiöitä tapahtui myös sisäoppilaitoksessa jota hän kävi ja monille niistä oli useita myös aikuisia todistajia.[14]
Uusin huomiota herättänyt suomalainen poltergeist-tapaus on vuodelta 1974 Lahdesta, jossa väitetty kummittelu tapahtui noin 60-vuotiaan pariskunnan talossa. Keskushenkilönä oli vaimo. Heikki Tikkala kertoo kirjassaan Olevaisen yöpuoli yksityiskohtaisesti ilmiöstä vietettyään yön pariskunnan luona ja haastateltuaan heitä.[15]
Lähteet muokkaa
- Hans J. Eysenck, Carl Sargent: Selittämätön todellisuus: paranormaalien ilmiöiden salaisuudet Arvi A. Karisto Oy, 1983. ISBN 951-23-2032-0
- Heta Häyry, Hannu Karttunen, Matti Virtanen: Paholaisen asianajaja: opaskirja skeptikoille. Ursa 1989. ISBN 951-9269-48-7
- Pasi Klemettinen: Mellastavat pirut: Tutkimus kansanomaisista paholais- ja noituuskäsityksistä Karjalan Kannaksen ja Laatokan Karjalan tarinaperinteessä. Väitöskirja, Joensuun yliopisto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 687. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997. ISBN 951-746-012-0.
- Matthew Manning: Linkki tuntemattomaan. Otava 1975. ISBN 951-1-02015-3
Kirja on tuolloin 18-vuotiaan Matthew'n itsensä kirjoittama kuvaus monimuotoisesta poltergeist-ilmiöstä, jonka hän koki 11-vuotiaasta lähtien sekä kotona että myöhemmin yksityisessä sisäoppilaitoksessa 1966 ja 1970–1973. Kirjassa on laaja kommentti tapausta tutkineelta tohtori George Owenilta. - Esko Mustonen: Poltergeist: tuntematon voima. WSOY 1986. ISBN 951-0-13810-X
- Frederick W. Myers: Ihmisen itselöllisyys ja sen eloonjääminen ruumiin kuoleman jälkeen. Arvi A. Karisto Oy, 1927.
- Lauri Simonsuuri: Myytillisiä tarinoita. 2. p.. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1975. ISBN 951-717-050-5.
- Anne & John Spencer: The Encyclopedia of Ghosts And Spirits. Lontoo: Headline Book Publishing PLC, 1992. ISBN 0-7472-0508-6.
- Heikki Tikkala: Olevaisen yöpuoli: Vaimosniemen kummitus ja 50 muuta poltergeistia. Kuopio: H. Tikkala, 1993. ISBN 952-90-4679-0.
- Colin Wilson: Ovi tuntemattomaan I–II. Fanzine Oy 1983. ISBN 951-9287-05-1 (Wilson käsittelee laajasti erilaisia ihmisen oletettujen mielenvoimien ilmenemismuotoja pyrkien etsimään niille kattavaa selitysmallia.)
- Kummittelu. Suomentanut Tuulikki Albeck ja Anne Pade. Kööpenhamina: Lademann, 1991. ISBN 951-630-000-6. Sarja: Mystiikan maailma
- Paulaharju Samuli, Lapin muisteluksia - Salkko-Niila gutenberg.org. Teos on julkaistu alun perin Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1922.
Viitteet muokkaa
- ↑ Simonsuuri s. 271
- ↑ George Owenin analyysi, Manning s. 175
- ↑ Spencer s. 265
- ↑ Manning s. 63
- ↑ Eysenck & Sargent, s. 103.
- ↑ Myers s. 343–347
- ↑ Kummittelu s. 21
- ↑ Häyry, Karttunen, Virtanen 1989: 213–.
- ↑ Wilson, s. 508.
- ↑ Eysenck & Sargent, s. 102.
- ↑ Mustonen, s. 75.
- ↑ Simonsuuri s. 49
- ↑ Paulaharju Samuli, Lapin muisteluksia - Salkko-Niila gutenberg.org.
- ↑ Manning s. 46, 60–91, tri Owenin analyysi s. 183
- ↑ Tikkala, s. 124–130.