Pikkunoidanlukko

putkilokasvilaji

Pikkunoidanlukko (Botrychium simplex) on Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tavattava pienikokoinen saniaislaji. Se on sekä Euroopassa ja Suomessa erittäin uhanalainen, Euroopan unionin erityisesti suojelema laji.[1] Pikkunoidanlukko on rauhoitettu koko Suomessa, myös Ahvenanmaalla.[2]

Pikkunoidanlukko
Botrychium simplex (3599528767).jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari: Saniaiset Pteridophytina
Luokka: Ophioglossopsida
Lahko: Ophioglossales
Heimo: Käärmeenkielikasvit Ophioglossaceae
Suku: Niittynoidanlukot Botrychium
Laji: simplex
Kaksiosainen nimi

Botrychium simplex
E. Hitchc.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Pikkunoidanlukko Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pikkunoidanlukko Commonsissa

Botrychium simplex 1 (5098031078).jpg

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

Pikkunoidanlukko on vaatimattoman ulkomuotonsa takia varsin vaikeasti havaittava kääpiösanikkainen. Se kasvaa vain 3–15 cm korkeaksi. Kasvin lehti on tavallisesti tyvestään jakautunut lehteen ja itiöpesäkkeistöön. Lehden kellanvihreä lapa on lyhytruotinen, lehden liuskat ja lehdykät tavallisesti pyöreäkärkisiä. Lehdykkäpareja on enintään kolme. Itiöpesäkkeistö on lähes haaraton tai harvahaarainen. Itiöpesäkkeet ovat lyhytperäisiä ja muodostavat usein rypälemäisiä ryhmiä. Kypsinä itiöpesäkkeet ovat väriltään ruosteenruskeita. Pikkunoidanlukon itiöt kypsyvät Suomessa kesä-heinäkuussa. Itiöt voivat säilyttää itävyytensä maaperässä vuosikymmeniä. Alkeisvarsikko on maansisäinen ja mukulamainen. Laji on muiden noidanlukkojen tapaan riippuvainen sienijuuresta.[3][4]

Pikkunoidanlukko on ulkoasultaan hyvin muunteleva, ja laji käsittääkin ilmeisesti useita eri rotuja. Se saattaa joskus muistuttaa läheisesti hentokasvuista ketonoidanlukkoa (B. lunaria) tai saunionoidanlukkoa (B. matricariifolium). Määrittelyä vaikeuttaa myös lajien samankaltaiset kasvupaikat.[3][4]

LevinneisyysMuokkaa

Pikkunoidanlukon levinneisyysalue on hyvin epäyhtenäinen. Yleisimmillään laji on Pohjois-Amerikan itärannikolla. Sitä tavataan myös Pohjois-Amerikan länsirannikolla, Japanissa, Grönlannissa, Islannissa ja Euroopassa lähinnä mantereen keski- ja pohjoisosista. Pohjoismaissa ja Baltiassa pikkunoidanlukkoa tavataan harvinaisena.[5]

Suomessa pikkunoidanlukkoa on tavattu paristakymmenestä paikasta eri puolilta maata Ahvenanmaalta Kainuun ja Simon korkeudelle saakka. Nykyään lajista tunnetaan kahdeksan esiintymää Ahvenanmaalta ja Varsinais-Suomen saaristosta, joista on tavattu parhaimmillaan alle 200 yksilöä. Yksilömäärä vaihtelee voimakkaasti vuodesta toiseen, ja kasvi voi pysyä huonoina vuosina kokonaan maan alla tekemättä lehtiä.[1][4]

ElinympäristöMuokkaa

Pikkunoidanlukko kasvaa kosteilla, hiekkaisilla ja laidunnetuilla niityillä. Laji suosii erityisesti merenrantojen tulvaniittyjä. Sitä saattaa tavata myös kosteilta kallionpengermiltä ja kalliopainanteista. Useilla kasvupaikoillaan laji on tavattu vain kerran. Pikkunoidanlukko suosii kalkkipitoista maata. Laji on kaikkialla Euroopassa huomattavasti taantunut. Suurin syy tähän on kasvupaikkojen umpeenkasvu laidunnuksen loputtua.[3][4]

LähteetMuokkaa

  • Laine, Unto: Pikkunoidanlukko. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 84–85.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Metsähallitus: Pikkunoidanlukko (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 12.12.2017.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 47.
  3. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 45, 47.
  4. a b c d Laine 1997, s. 84–85.
  5. Den virtuella floran: Dvärglåsbräken (ruotsiksi) Viitattu 28.5.2009.

Aiheesta muuallaMuokkaa