Pikkukilokki
Pikkukilokki (Suaeda maritima) on suolaisten maiden ja merenrantojen kasvi. Suomessa lajia tavataan Ahvenanmaalla, jossa se on rauhoitettu.
| Pikkukilokki | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Äärimmäisen uhanalainen |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Revonhäntäkasvit Amaranthaceae |
| Suku: | Mehikilokit Suaeda |
| Laji: | maritima |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
Yksivuotinen pikkukilokki kasvaa tavallisesti 5–15 senttimetriä pitkäksi, toisinaan pituutta voi olla jopa 30 cm. Koko kasvi on kalju. Varsi on tavallisesti rento, tyviosasta pitkähaarainen ja joskus pysty. Ruodittomat, möyheät lehdet ovat kierteisesti. Lehden lapa on tavallisesti 5–10 mm pitkä, tasasoukka, puoliliereä ja tylppä. Väriltään lehdet ovat sinertävänvihreitä tai punertavia. Kukat ovat pieniä, lehtihankaisia ja ne ovat tavallisesti kahden tai kolmen kukan ryhmissä. Kukissa on viisi kalvomaista, möyheää kehälehteä. Pikkukilokki kukkii Suomessa heinä-syyskuussa. Kasvin siemenet leviävät nopeasti uusille kasvupaikoille veden mukana.[1][2]
Levinneisyys muokkaa
Pikkukilokkia tavataan lähes kaikkialla Euroopan merenrannoilla, erityisesti Välimerellä Kreikasta länteen ja Atlantilla Espanjasta Norjan keskiosiin saakka. Itämerellä sitä tavataan Suomenlahden korkeudelle asti. Sisämaassa pikkukilokkia kasvaa lähinnä erilaisilla aroalueilla Unkarista itään aina Keski-Aasiaan saakka. Satunnaisesti lajia voi tavata myös laajalla alueella muuta Aasiaa, Australiassa, Afrikassa erityisesti Marokossa sekä Yhdysvalloissa erityisesti itärannikolla, jossa pikkukilokki kuitenkin lienee alun perin tulokaslaji.[3]
Suomessa pikkukilokkia tavataan alkuperäisenä lajina ainoastaan Ahvenanmaan itäisessä saaristossa, erityisesti Kökarissa. Manner-Suomesta sitä on tavattu 1900-luvun alkupuolella painolastitulokkaana Varsinais-Suomesta, Uudeltamaalta sekä Vaasasta.[2][4]
Elinympäristö muokkaa
Suomessa pikkukilokki on lähes kasvittomien merenrantojen pioneerikasvi. Sitä kasvaa suolapitoisilla ja avoimilla rantaniityillä. Suomessa pikkukilokki on harvinaistunut rantalaidunnuksen loppumista seuranneen kasvupaikkojen umpeenkasvun takia.[1][2] Se on luokiteltu Suomessa äärimmäisen uhanalaiseksi[5].
Käyttö muokkaa
Pikkukilokkia on aikaisemmin käytetty soodan valmistamiseen.[3]
Lähteet muokkaa
- Ranta, Pertti: Pikkukilokki. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 255.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 136.
- ↑ a b c Ranta 1998, s. 255.
- ↑ a b Den virtuella floran: Saltört (ruotsiksi) Viitattu 17.11.2010.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009: Pikkukilokin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 17.11.2010.
- ↑ Hyvärinen, Esko & Juslén, Aino & Kemppainen, Eija & Uddström, Annika & Liukko, Ulla-Maija: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019, s. 201. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4974-0. Teoksen verkkoversio.