Petrus Johannes Olivi
Petrus Johannes Olivi (ransk. Pierre Jean Olivi; myös Pierre Déjean) (1248 – 14. maaliskuuta 1298) oli ranskalainen fransiskaanien sääntökuntaan kuulunut skolastinen filosofi ja teologi. Vaikka hän kuoli vakaana katolisen uskon harjoittajana, hänestä tuli kiistelty ja harhaoppisena pidetty hahmo fransiskaanien köyhyyskiistassa 1300-luvun alussa. Tämä oli seurausta siitä, että Olivi katsoi fransiskaanien köyhyyslupauksen sisältävän myös köyhyyden usus pauper eli hyödykkeiden rajoitetun käytön suhteen.[1] Monet hänen aikansa fransiskaanit katsoivat kyllä, että usus pauper oli keskeinen osa fransiskaanien elämäntapaa, mutta olivat erimielisiä siitä, että se olisi osa itse köyhyyslupausta. Olivin antama tuki äärimmäiselle tulkinnalle kirkollisesta köyhyydestä oli keskeisellä sijalla niiden ryhmien ajattelussa, jotka alettiin tuntea nimellä fraticelli.
Elämä
muokkaaOlivi syntyi Sérignanissa, Béziersin hiippakunnassa vuonna 1248 tai 1249. Hän liittyi fransiskaaneihin Béziersissä kaksitoistavuotiaana. Myöhemmin hän opiskeli Pariisin yliopistossa. Palattuaan kotiseudulleen hän tuli pian tunnetuksi sääntökunnan sääntöjen tiukkana noudattajana ja teologisena oppineena.
Kun paavi Nikolaus III valmisteli bullaansa "Exiit Qui Seminat" (1279), tuolloin Roomassa ollutta Olivia pyydettiin ilmaisemaan mielipiteensä koskien fransiskaanien näkemyksiä köyhyydestä (usus pauper). Tuohon aikaan provencelaisissa luostareissa oli käynnissä kiista säännön tiukemman ja väljemmän tulkinnan kannattajien välillä. Olivista tuli pian tiukemman kannan kannattajien puhemies, ja hän sai osakseen paljon vastustusta yhteisöltä. Strasbourgin tuomiokapituli syytti häntä harhaoppisuudesta vuonna 1282. Seitsemän Sorbonnen yliopistossa opiskellutta munkkiveljeä tutki hänen oppiaan (Anal. Franc., III, 374-75), ja niistä sensuroitiin 34 väittämää. Vuonna 1283 Olivin teokset takavarikoitiin.
Olivi puolusti itseään useissa vastineissa (1283-85). Lopulta Montpellier’n tuomiokapituli teki päätöksen hänen edukseen vuonna 1287. Matteus Aquaspartalainen lähetti hänet teologian opettajaksi Santa Crocen luostariin Firenzeen. Matteuksen seuraaja Raymond Gaufredi lähetti hänet puolestaan opettajaksi Montpellier’hen. Olivi puolusti itseään edelleen, ilmeisesti menestyksekkäästi, Pariisin tuomiokapitulissa vuonna 1292. Hän vietti elämänsä viimeiset vuodet luostarissa Narbonnessa.
Perintö ja kiistat
muokkaaOlivin kuolema ei tuonut rauhaa kiistassa. Hänen ystävänsä, sekä munkkiveljet että maallikot, osoittivat hänelle suurta kunnioitusta ja kunnioittivat tämän hautaa kuin pyhimyksen hautapaikkaa. Lyonin tuomiokapituli sen sijaan määräsi vuonna 1299 hänen kirjoituksensa koottavaksi ja poltettavaksi harhaoppisina. Wienin kirkolliskokous määritteli vuonna 1312 dekretaalissa "Fidei catholicae fundamento" (Bull. Franc., V, 86) katolisen opin Olivin kolmea opetusta vastaan, kuitenkaan mainitsematta opinkohtien alkuperää. Nämä kolme opinkohtaa koskivat hetkeä, jolloin Kristuksen ruumis puhkaistiin keihäällä; tapaa, jolla sielu liittyy ruumiiseen; sekä lapsikastetta.
Vuonna 1318 munkkiveljet tuhosivat Olivin haudan. Seuraavana vuonna Marseillen tuomiokapituli julisti täydellisen kiellon hänen kirjoituksilleen, ja erityinen teologien muodostama komitea tutki hänen Ilmestyskirjaa käsitelleen teoksensa Postilla in Apocalypsim. Teoksesta poimittiin 60 lausetta, jotka olivat enimmäkseen Joachim Fiorelaisen opin äärimmäisiä tulkintoja. Paavi Johannes XXII tuomitsi kyseiset lauseet todella vasta vuonna 1326, kun keisari Ludvig IV Baijerilainen oli käyttänyt Olivin teoksia Sachsenhausenin vetoomuksessaan vuonna 1324.
Isä Ehrle on katsonut, ettei Olivi ollut sellainen jumalaton harhaoppinen, jollaiseksi tämä keskiajan lähteissä usein kuvataan,[2] ja huomauttaa, että tämän teologisten oppien tuomitsemissa oli kyse lähinnä äärimmäisen köyhyyden ja Olivin ajamien uudistusten vastustajien taktisesta vedosta.[3] Muilta osin Olivi seurasi monissa kohdissa Bonaventuran opetuksia.
Teokset
muokkaaEhrle on jakanut Olivin lukuisat mutta monilta osin toimittamattomat teokset kolmeen luokkaan:
- Spekulatiiviset teokset, mm.:
- Quaestiones, filosofisia ja teologisia kysymyksiä käsitellyt teos. Teos on painettu Venetsiassa vuonna 1509; tämä laitos sisältää myös Olivin puolustuksen Pariisin teologeja vastaan vuosina 1283-85.
- Sentenssien kommentaari
- De Sacramentis
- Eksegeettiset teokset, mm.:
- Postillat: Postilla in Cant. Canticorum, Super Genesim, Job, Psalterium, Proverbia, Ecclesiasten, Lamentationes, Jeremiae, Ezechielem, Prophetas minores, Quatuor Evangelia, Ep. ad Romanos, ad Corinthios, in epistolas Canonicas, in Apocalypsim
- Viisi pientä tutkielmaa, jotka on painettu Bonaventuran nimellä (Bonelli, "Suppl. ad. op. S. Bonaventurae", Trento, 1772-73; I, 23-49, 282-347, 348-74; II, 1038-52, 1053-1113)
- Teokset Pyhän Franciscuksen luostarisäännön noudattamisesta
Lähteet
muokkaa- ↑ Burr, David: The Correctorium Controversy and the Origins of the Usus Pauper Controversy. Speculum, Apr., 1985, 60. vsk, nro 2, s. 331-342. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Ehrle, Fr.: Archiv für Literatur und. Kirchengeschichte des Mittelalters, III, s. 450.
- ↑ Ehrle, s. 448.
Kirjallisuutta
muokkaaSuomennokset
muokkaa- Olivi, Petrus Johannes: Kysymyksiä Sentenssien kirjasta II, Kysymys 76, Miten sielu tietää itsensä?. Suomennos Mikko Yrjönsuuri. Teoksessa Kotkavirta, Jussi (toim.): Persoonia vai ihmisiä, s. 110-115. Helsinki: Gaudeamus, 2007.
- Olivi, Petrus Johannes: Sentenssejä ja kysymyksiä, Kysymys 57, Onko ihmisellä vapaa tahto?. Suomennos Mikko Yrjönsuuri. Teoksessa Kotkavirta, Jussi (toim.): Persoonia vai ihmisiä, s. 103-109. Helsinki: Gaudeamus, 2007.
Muuta kirjallisuutta
muokkaa- Burr, David: The Persecution of Peter Olivi. Transactions of the American Philosophical Society, 1976, n.s. 66. vsk, nro 5.
- Burr, David: Olivi and Franciscan Poverty: The Origins of the Usus Pauper Controversy. (Middle Ages Series) Philadelphia: University of Pennsylvania Press, 1989.
- Burr, David: Olivi's Peaceable Kingdom. A Reading of the Apocalypse Commentary. Philadelphia: University of Pennsylvania Press, 1993.
- Boureau, Alain & Piron, Sylvain (toim.): Pierre de Jean Olivi. Pensée scolastique, dissidence spirituelle et société. Paris: Vrin, 1999.
- Madigan, Kevin: Olivi and the Interpretation of Matthew in the High Middle Ages. University of Notre Dame Press, 2003.
- Toivanen, Juhana: Peter Olivi on Internal Senses. British Journal for the History of Philosophy, 2007, 15. vsk, nro 3, s. 427-454.
- Yrjönsuuri, Mikko: ”Petrus Johannes Olivin ihmiskäsityksen modernit piirteet”. Teoksessa Kotkavirta, Jussi (toim.): Persoonia vai ihmisiä, s. 95-102. Helsinki: Gaudeamus, 2007.
Aiheesta muualla
muokkaa- Burr, David (toim.): The Olivi Page (englanniksi)
- Oliger, Livarius: Pierre Jean Olivi Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
- Olivi, Petrus Iohannis: Treatise on Usus Pauper (englanniksi)
- Pasnau, Robert: Peter John Olivi The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
- Toivanen, Juhana: Animal consciousness : Peter Olivi on cognitive functions of the sensitive soul Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto, 2009. (englanniksi)
- Oliviana. Mouvements et dissidences spirituelles, XIIIe et XIVe siècles (ranskaksi)
