Peter Seisenbacher

itävaltalainen judoka

Peter Seisenbacher (s. 25. maaliskuuta 1960 Wien) on itävaltalainen judoka. Hän on eräs lajinsa menestyneimmistä kilpailijoista.

Peter Seisenbacher

Seisenbacher voitti 86 kilogramman sarjan olympiakultaa 1984 Los Angelesin kisoissa ja puolusti menestyksekkäästi kultamitaliaan neljä vuotta myöhemmin Soulin kisoissa ensimmäisenä judokana yhdessä Hitoshi Saiton kanssa.

Seisenbacher voitti kultaa myös 1985 Soulin MM-kisoissa ja 1986 Belgradin EM-kisoissa. EM-hopeaa hän saavutti 86-kiloisissa vuosina 1980 ja 1983 sekä avoimessa painoluokassa vuonna 1986. EM-pronssia hän saavutti 86-kiloisissa vuosina 1984, 1985, 1987 ja 1988.

Tuomio törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä muokkaa

Wienin aluetuomioistuin tuomitsi hänet joulukuussa 2019 viiden vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja valta-aseman väärinkäytöstä. Hän valitti tuomiosta, mutta Wienin korkein oikeus päätöksellään 11. huhtikuuta 2020 säilytti tuomion. Hän oli käyttänyt hyväkseen kahta valmennuksessaan ollutta tyttöä. Hyväksikäytöt tapahtuivat Wienissä 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Toinen tytöistä oli hyväksikäytön alkaessa vasta 9-vuotias. Hyväksikäyttö kesti viisi vuotta. Toinen uhreista oli tapahtumien aikaan 13-vuotias. Tapahtumia alettiin tutkia vuonna 2014. Oikeudenkäynnin oli määrä alkaa joulukuussa 2016, mutta Seisenbacher ei koskaan saapunut paikalle. Hän pakeni maasta, ja hänet etsintäkuulutettiin. Seuraavat havainnot karkumatkalla olleesta Seisenbacherista saatiin 2017, kun mies nähtiin Georgiassa. Seisenbacher jatkoi pakomatkaansa Ukrainaan, jossa viranomaiset luovuttivat hänet takaisin Itävaltaan vuoden 2019 syyskuussa.[1]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.