Peruna (elokuva)

Joona Tenan ohjaama elokuva vuodelta 2020

Peruna on 25. joulukuuta 2020 ensi-iltansa saava suomalainen komediaelokuva, jonka on ohjannut Joona Tena. Sen on käsikirjoittanut Pekko Pesonen. Elokuva kertoo 1600-luvun startup-yrittäjä Untamosta (Joonas Nordman), joka yrittää tuoda perunaa Suomeen, aikana jolloin suosituin juures oli nauris.[1][2]

Peruna
Peruna-juliste.jpg
Ohjaaja Joona Tena
Käsikirjoittaja Pekko Pesonen
Tuottaja
  • Olli Haikka
  • Marko Talli
Säveltäjä Panu Aaltio
Kuvaaja Konsta Sohlberg
Leikkaaja Jyrki Levä
Lavastaja Toni Kari
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Yellow Film & TV
Levittäjä SF Studios
Ensi-ilta 25. joulukuuta 2020
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 2 000 000 euroa
Aiheesta muualla
IMDb

Elokuvan oli tarkoitus saada ensi-iltansa 14. lokakuuta 2020, mutta syyskuun lopussa sen ensi-ilta siirrettiin määrittelemättömälle päivälle loppuvuoteen 2020. Lokakuussa sen uudeksi ensi-iltapäiväksi ilmoitettiin 25. joulukuuta 2020.[3][4]

Syksyllä 2019 kuvatun elokuvan budjetti oli 2 000 000 euroa, josta Suomen elokuvasäätiön osuus oli 787 745 euroa.[5][4]

RooleissaMuokkaa

 Joonas Nordman  … Untamo  
 Mikko Penttilä     
 Alex Anton     
 Kari Hietalahti     
 Linnea Leino     
 Kari Ketonen     
 Petteri Pennilä     
 Mimosa Willamo     
 Linda Manelius     
 Lasse Karkjärvi     
 Antti Tuomas Heikkinen     
 Hannes Suominen     
 Antti Luusuaniemi     
 Mikko Kouki     
 Ville Myllyrinne     
 Helmi-Leena Nummela     
 Eero Herranen     
 Marc Gassot     
 Tommi Korpela     
 Lauri Maijala     

LähteetMuokkaa

  1. Peruna-elokuva tulossa elokuvateattereihin K-Ruoka. Viitattu 20.7.2020.
  2. Ikonen, Niko: Video: tällaista näyttelijäkaartia ei ole kotimaisissa elokuvissa hetkeen nähty! – Peruna on omituiselta kalskahtava historiallinen komedia Episodi. 16.4.2020. Viitattu 20.7.2020.
  3. Jutila, Niko: Perunan ensi-ilta siirtyy loppuvuoteen – SF Studiosin seuraava ensi-ilta marraskuussa Elokuvauutiset.fi. 25.9.2020. Viitattu 26.9.2020.
  4. a b Peruna Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 20.7.2020.
  5. Mansikkamäki, Sanna: Peruna-elokuva – suomalaisten suosikkimukula saa oman elokuvan Kotiliesi. 26.9.2019. Viitattu 20.7.2020.

Aiheesta muuallaMuokkaa