Pertti Tapola on suomalainen urheilutoimittaja ja -selostaja, joka on nykyään eläkkeellä. Hän työskenteli usean vuosikymmenen ajan Yleisradiossa ja toimi muun muassa Ylen tv-kanavilla ampumahiihto- ja painilähetysten selostajana. Lisäksi hän selosti Yle Puheella hiihtoa, suunnistusta ja pesäpalloa. Vaikka Tapola eläköityi vuonna 2015, hän on senkin jälkeen selostanut Ylen kanavilla urheilua, esimerkiksi olympialaisissa.

Tapola tuli tunnetuksi erityisesti pitkänlinjan radioselostajana, jossa hän selosti noin 30 vuotta. Radiossa legendaarisiksi muodostuivat hänen raporttinsa hiihtokilpailuissa ladunvarresta. Selostaessaan televisioon noin vuosikymmenen ajan ampumahiihtoa, tuli hän tunnetuksi jo legendaariseksi muodostuneesta lausahduksestaan "perhana vieköön, tämähän näyttää hyvältä!", joka hänellä oli tapana todeta suomalaisurheilijan onnistuessa.

Lähteet muokkaa