Per Zilliacus

Per Wilhelm Zilliacus (1. joulukuuta 1892 Helsinki1982 Pori)[1] oli suomalainen jääkärieversti ja Sotakorkeakoulun johtaja sekä Suojeluskuntain ylipäällikkö.[2][3]

PerhetaustaMuokkaa

Hänen vanhempansa olivat lääketieteen ja kirurgian tohtori Henrik Johan Wilhelm Zilliacus ja Gertrud Charlotta Lönnblad. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Margareta Sederholmin kanssa, josta hän erosi vuonna 1935 ja avioitui toisen kerran vuonna 1936 Aune Linnea Vuorion kanssa, josta hän erosi vielä samana vuonna ja avioitui kolmannen kerran vuonna 1948 toimittaja Gunvor Eleonora Marie Lindroosin kanssa.[2][3]

OpinnotMuokkaa

Zilliacus kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin uudesta ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1911 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi vuosina 1911–1915 Teknillisen korkeakoulun koneinsinööriosastolla ja suoritti diplomi-insinööritutkinnon ensimmäisen jakson (tekniikan mekaniikkaa lukuun ottamatta). Zilliacus suoritti Italian sotakorkeakoulun vuosina 1927–1930. Hän teki opintomatkat Sveitsiin, missä hän tutki poliisin liikekannallepano- ja koulutuskysymyksiä vuonna 1924, Tanskaan, missä hän seurasi sotaharjoituksia vuonna vuonna 1923, Englantiin vuonna 1925, Saksaan vuonna 1926 ja Ruotsiin, minne hän oli oppimismielessä komennettuna kolmen viikon ajaksi Skaraborgin rykmenttiin vuonna 1924.[2][3]

JääkärikausiMuokkaa

 
Jääkäripataljoona 27:n 4. komppania.

Zilliacus osallistui ylioppilaiden aktivistitoimintaan syksyllä 1914 ennen kuin liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Myöhemmin 21. joulukuuta 1915 hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[2][3]

Zilliacus osallistui pataljoonan palattua rintamalta Libaussa vuonna 1917 järjestetylle rautatienrakennuskurssille. Hän toimi 10. syyskuuta 1917 alkaen osastopäällikkönä Stab II:ssa ennen pataljoonan kotiin lähtöä. (esikunta Stab II perustettiin pataljoonan kotiuttamista valmistelemaan). Hän suoritti myös vuonna 1917 Libaussa järjestetyn sotakoulun A - kurssin.[2][3]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana kapteeniksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan perustamaan ja järjestämään 6. jääkäripataljoona. Pataljoonan perustamisen jälkeen hän johdatti sen taisteluihin Kalevankankaalla ja Tampereella, missä hän haavoittui kaupunkialueella 3. huhtikuuta 1918. Haavoitumisensa jälkeen hän palveli sodan loppuvaiheet Päämajan operatiivisessa toimistossa.[2][3]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

 
Ilmavoimien komitea, ns. Oeschin komitea, Suur-Merijoella Viipurin lähellä 1931.

Zilliacus siirrettiin sisällissodan jälkeen kesäkuussa vuonna 1918 Yleisesikunnan operatiiviselle osastolle, josta hänet siirrettiin 4. lokakuuta 1918 alkaen 2. Divisioonan esikuntapäälliköksi ja 14. huhtikuuta 1920 alkaen Keski-Suomen rykmentin I pataljoonan komentajaksi.

 
Suojeluskuntain Yliesikunnan käsivarsikilpi.

Hänet komennettiin 9. joulukuuta 1920 ja lopulta siirrettiin 27. marraskuuta 1923 alkaen Suojeluskuntain yliesikunnan esikuntapäälliköksi.[2][3] Yliesikunnan esikuntapäällikön tehtävää suorittaessaan hän osallistui vuoden 1924 alussa niin sanottuun upseerikapinaan, jonka tarkoituksena oli painostaa Lauri Igmania ottamaan hallitukseensa puolustusministeriksi hänen esimiehensä Suojeluskuntain ylipäällikkö Lauri Malmberg tiukkoine ehtoineen, johon vaatimukseen Ingman sitten myöntyikin presidentti Ståhlbergin periaatteellisesta vastustuksesta huolimatta.[4], mistä hänet siirrettiin edelleen 9. heinäkuuta 1927 alkaen Pohjois-Savon rykmentin komentajaksi. Yleisesikunnan tilastollisen ja ulkomaaosaston päälliköksi hänet nimitettiin 26. elokuuta 1927, mistä virasta hän oli komennettuna loka - marraskuussa vuonna 1930 Sisäasiainministeriöön. 15. syyskuuta 1927 alkaen hän lähti Italiaan jatkamaan sotilaallisia opintojaan kolmeksi vuodeksi. [5]

Sotakorkeakoulun johtajaksi hänet nimitettiin 1. tammikuuta 1931.[2][3] Puolustusvoimista hän erosi 16. toukokuuta 1933.

Zilliacus hoiti Suojeluskuntain ylipäällikön tehtäviä kesä – elokuussa vuonna 1921 ja kesäkuusta 1924 lokakuuhun 1925 välisen ajan. Zilliacus toimi talvi- ja jatkosodan aikana Sotilasasiamiehenä Yhdysvalloissa vuoteen 1942 saakka, jolloin hänet kotiutettiin. Sotien jälkeen hän työskenteli konttoripäällikkönä Oy Werner Hacklinin palveluksessa.[2][3]

LuottamustoimetMuokkaa

Zilliacus toimi Suomen puunjalostusteollisuuden työnantajaliiton toimitusjohtajana vuodesta 1933–1939 ja toimi Jääkäritoimiston jäsenenä vuonna 1920 ja puheenjohtajana vuonna 1921 sekä oli Jääkäriliiton johtokunnan jäsenenä vuosina 1921–1926 sekä 1931–1934. Hän toimi suojeluskunta-asetusta laatineen komitean jäsenenä vuonna 1921 ja toimi Sanan ja Miekan sekä Hakkapeliitan toimituskunnan jäsenenä vuosina 1927–1931 sekä valittiin Kainuun suojeluskuntapiirin kunniapiiripäälliköksi vuonna 1927. Hän toimi Porin kaupunginvaltuutettuna sekä oli hallituksen jäsenenä Suomen Stevedoringissa, Työnantajaliitossa, jääkäriliiton alaosastossa, Reservinupseeriliitossa, Porin Cercle Francais'nissa ja Suomi-Amerikka yhdistyksessä sekä Porin Rotaryklubissa.[2][3]


LähteetMuokkaa

  • Alapuro, Risto (toim.): Raja railona – Näkökulmia suojeluskuntiin. WSOY, Porvoo 1998, ISBN 951-0-23032-4.
  • Jernström E: Jääkärit maailmansodassa. Sotateos oy: Helsinki 1933.
  • Onttonen, Markku: jääkärikirja Gummerus Jyväskylä 2005 ISBN 951-20-6232-1.
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. Onttonen 2005: 215.
  2. a b c d e f g h i j Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  3. a b c d e f g h i j Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  4. Alapuro 1998: 256–257.
  5. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1811952?page=7
  6. Jernström 1933: 149.

Aiheesta muuallaMuokkaa